Koska he ovat kuin kaikkein kauneimmat perhoset
koottuna yhteen tämän pöydän ääreen
he nauravat ja räväyttävät silmänsä auki
heidän käsivarsiensa pyöreys kyynärtaipeen ja olkapään
puolivälissä
heidän erottavat luunsa, solisluu ja vähän terävä lantioluu
nauraessaan he puistelevat päätänsä
"ei voi pitää paikkansa" joku sanoo naurin välistä
sillä asia oli kyllin mehukas
Mitä ratkaisuja tekeekin,
ystävättäret löytävät kyllä perustelut
Pohdimme pikkusisarten poikaystäviä
sitä, ymmärtävätkö äidit surujamme
mikä on sopiva asuntolainan korkomarginaali
teilaamme novellikokoelman
kertaamme tiettyjä tärkeitä tapahtumia
olemme kerranneet ne jo useasti aikaisemminkin --
Muutamassa blogissa on ollut puhetta aamunovelleista: bloggaajat lukevat, tai ainakin haaveilevat lukevansa, yhden novellin jokaisena aamuna. Olen aivan ihastunut tuohon ajatukseen, mutta päiväkotiaamujen kiireessä olen onnellinen, jos ehdin häthätää selata Hesarin kotimaan uutiset sekä kulttuurisivut. Viikonloppuaamuina taas tahdon nauttia Hesaristani niin rauhassa kuin suinkin, onneksi Pikku Kakkonen jaksaa viihdyttää lapsia silloinkin.
Sen sijaan olen pitkin päivää (teen töitä kotoa käsin) taukojen aikana paitsi kurkkinut blogeihin, myös huomannut palanneeni runojen ääreen. Luen runoja selailumenetelmällä; Luen jostain kokoelmasta runon sieltä, toisen täältä. Tällä viikolla luen Anni Sinnemäen Aleksis Kiven katua (Otava 2009), jonka runot sopivat mielestäni hyvin loppukesän ja alkusyksyn tunnelmiin; Eivät siksi, että runojen maailma olisi syyskesäinen, Sinnemäen maisemat heijastavat kaikkia vuodenaikoja, vaan sen vuoksi, että liitän Sinnemäen tekstit tähän vuodenaikaan.
Olen Ultra Bra-sukupolvea. Olen samaa ikäluokkaa kuin jo kuopatun yhtyeen jäsenet. Minäkin olen joskus juonut kahvia paksupohjaisista viiden markan (!) kupeista, välttänyt asioimista simpukkahuoltoasemalla ja paiskonut ovia. Kahdeksanvuotiaani pelkäsin oikeasti, että maailma tuhoutuu. Leikimme kaverini kanssa, että Ameriikan ja Neuvostoliiton välille tulee sota ja mietimme, että kumman maan puolella olisimme. Tähän vuodenaikaan haluan kuunnella paljonkin musiikkia ja nostalgisoida myös Ultra Bralla. Kaikkein eniten pidän juuri Anni Sinnemäen sanoittamista kappaleista, etenkin Sokeana hetkenä ihastuttaa.
Aleksis Kiven kadussa on paljon samoja kaikuja kuin Sinnemäen laululyriikassa. Runot kertovat ystävyydestä, arjesta, matkoista, hienoon nuoreen naiseen kohdistuvista odotuksista, taksikameroista, junamatkasta Pietariin ja jopa keravalaisten pariskuntien sihisevistä ulkoiluasuista. Runojen maailma on samaan aikaan ilmava, hieman hapan, melankolinen ja silti lempeä. Sinnemäen maisema on kaupunkilainen, Oi Alppila on kuin pieni oodi kaupunginosalle, jossa turkulaisetkin runoilijat viihtyvät. En lainannut tuonne ylös koko Miksi ystävättäret ovat ihania-runoa, koska se on niin pitkä, mutta runon päätteeksi Sinnemäki tuumaa aikovansa vielä eläkeläisenäkin lähteä risteilylle ystävättäriensä kanssa. Mikä ihana ajatus! Sinnemäki on selvästi eräs oman sukupolveni tulkeista. Hän on jopa tehnyt runon nimeltä 1973.
Sinnemäen ystävistä pääsen blogiystäviin ja toivottavasti takaisin syyskesän ajatuksiin. Sain Leena Lumilta herkullisen tunnustuksen. Kiitos, Leena!
1.Värini on vihreä. Metsät, nurmi, mielikuvieni englantilainen maaseutu, pieni määrä vaatteissa, muttei koskaan teessä. Vihreä on myös kesälomalla kotimme uuditukseen käyttämäni maali nimeltä Poukama.
2. Ruokani on joko paistettu halloumijuusto tai sitten kotiseutuni hirvestä valmistettu paisti.
3. Matkustaa haluaisin aina vaan Britanniaan. Olen surullinen lempilomakohteeni Lontoon ja muidenkin Britannian kaupunkien mellakoista. Toisaalta haluaisin matkustaa myös Itä-Suomeen, jonne kuulun.
Lähetän tämän tunnustuksen ja haasteen kaikille niille bloggaajille, joiden mielestä tähän vuodenaikaan kuuluu lukea Mary Marckin romaaneja. Olkaa hyvät!
-----
Loppuun vielä pikaiset blogikuulumiset. Kiitos kaikille, jotka osallistuitte "blogilukujärjestystäni" koskevaan äänestykseen. Teitä äänestäjiä oli kaikkiaan 68. Äänet jakaantuivat siten, että kolmen kärkeen pääsivät kotimainen keskiviikko (19 ääntä/27% äänistä), kuukauden tyttökirjaklassikko (16/23%) sekä lastenkirjalauantai (12/17%). Täten aion ainakin yrittää pyhittää keskiviikot kotimaisuudelle. Pääosin kotimainen keskiviikko tarkoittaa kirjoja, mutta jos en ole saanut luettua hyvää suomalaista kirjaa, niin sitten se voi tarkoittaa vaikka musiikkia, erilaisia ilmiöitä tai maisemia. Ja jos joskus keskiviikkona ei tee mieli kirjoittaa mitään, niin olen sitten blogihiljainen. :) Kuukauden tyttökirjaklassikon suosiosta olen iloinen, koska sellaista olin ajatellut blogiini muutenkin. Nyt alkakoot blogissani pienimuotoinen tyttökirjavuosi!
