Yksinäisyydessään viipyvä nuori Midas Crook kulkee kaikkialla kameransa kanssa oikeaa valoa hakien. Eräänä joulukuisena päivänä hän kulkee kotiseutunsa St. Hauda's Landin saarten metsissä seuraten taianomaista valonsädettä ja törmää ihmeelliseen tyttöön. Tyttö on Ida Maclaird, hiuksiltaan ja iholtaan kalpea, tyyliltään kuin 1950-luvun elokuvasta pitsimäisen jään peittämään metsään astunut neito. Erikoisinta ovat hänen titaatinharmaat silmänsä sekä ennen kaikkea se, että Idan suuriin saappaisiin verhotut jalkaterät ovat muuttumassa lasiksi.
Englantilaisen Ali Shawn esikoisromaani Tyttö joka muuttui lasiksi (Atena 2011; The Girl With Glass Feet 2009) antaa heti ensisivuillaan lupauksen maagis-realistisesta rakkaustarinasta, aikuisten sadusta, joka leijailee haikeatunnelmaisessa sumuisessa saarimaisemassa ja johdattaa lukijansa kahden nuoren aikuisen kipeään menneisyyteen sekä neuvottomalta tuntuvaan nykyisyyteen. Shawn kirja myös tuo lukijansa eteen ihmeellisiä harmauden ja valon vuorottelyn sävyttämiä luontokuvia sekä kokonaisen kavalkadin Midaksen ja Idan elämään vaikuttavia henkilöhahmoja.
Antiikin tarustosta nimensä saanut Midas sekä Ida molemmat kantavat sisällään menneisyytensä haamuja. Midas on menettänyt etäisen isänsä, joka oli antiikintutkimuksen professori. Midaksen sairas äiti on loitonnut aikuisesta pojastaan. Ida puolestaan on hänkin puoliorpo äitinsä kuoltua. Aikaisemmin elämää täynnä ollut Ida pelkää kuolevansa, minkä vuoksi hän ja Midas aloittavat avun hakemisen St. Hauda's Landin syrjäseuduilta. He kohtaavat kummankin vanhemmille vanhastaan tuttuja ihmisiä, joista merkittävimpiä ovat suolle erakoitunut yökkössiipistä karjaa kasvattava Henry Fuwa, joka tietää yhtä sun toista lasisista ruumiista, Midaksen isän tuntenut ja Idan äitiä rakastanut Carl Mausen sekä Enghem Steadin mahtitalossa asuva parantajalupauksia antava Emiliana Stallows.
Voiko Ida saada apua sairauteensa, joka etenee syövän tavoin? Millaista on takertua toivoon sekä siihen ihmiseen, joka kuin sattuman oikusta osuu kohdalle juuri oikealla hetkellä?
Tämä oli iso juttu. Erittäin iso juttu. Hän vilkaisi kameraansa ja mietti, oliko se ehkä tahallaan järjestänyt hänet tähän tilanteeseen - kuin jonkinlaisena mustasukkaisuuden yllyttämänä rangaistuksena siitä, että hän ajatteli Idaa liian paljon. Ja silti hän tunsi helpotusta tietäessään, että saattaisi vielä saada tilaisuuden valokuvata Idaa tämän suostumuksella.
Hän sulki silmänsä ja tunsi jonkinlaista iloa, huolimatta siitä, että ilon taustalla kummitteli levottomuutta herättävä ajatus: Ida oli muuttumassa lasiksi.
Tyttö joka muuttui lasiksi on määriteltävissä aikuisten saduksi. Se on perusasetelmaltaan lähtien täynnä symboliikkaa, viittauksia niin antiikin taruihin, myytteihin kuin kansantarinoihin. Shaw rakentaa Idan ja Midaksen tarinan varsin hyvin valottaen (!) heidän kummankin kokemuksia, menetyksiä ja pelkoja sekä peilaten niitä ympäröivään maisemaan ja siellä täällä esiintyviin uskomusolentoihin. Kaikilta osin Shawn kerronta ei kuitenkaan pysy kasassa, esimerkiksi takaumia Midaksen ja tämän isän suhteesta on mielestäni liikaa. Midaksen tietynlainen pakoilu ja itsensä kohtaamisen pelko olisivat käyneet ilmi vähemmälläkin, samoin jotkut Midaksen teot - tai pikemminkin tekemättä jättämiset - alkoivat ärsyttää. Minun olisi muutamaan otteeseen tehnyt mieli ravistella Midasta, jotta tämä heräisi kohtaamaan maailman sellaisena kuin se Ettinsfordin kylässä näyttäytyy. Toisaalta ymmärrän Shawn ratkaisut ja annan anteeksi (hyvin) pienen sanallisen kömpelyydenkin, koska sellaisia Midas ja Idakin ovat, aavistuksen vanhanaikaisia ja ennen kaikkea häkeltyneitä lasisten kehonosien äärellä.
Vaikka romaani on täynnä ihmeellisiä asioita, kuten katsellaan kaiken valkoiseksi muuttava eläin, suohon uponneet lasiset ruumiit tai Henry Fuwan maagiset lyhytsiipiset naudat, on teoksessa mukana realismiakin. Arki on läsnä työvuoroissa, vhs-nauhureissa (vaikkakin mitä ihmeellisimmässä talossa), liian vahvassa kahviassa sekä läheisen yöunien valvomisessa. Tässä suhteessa Tyttöä joka muuttui lasiksi voisi luonnehtia reaalifantasiaksi Pasi Ilmari Jääskeläiseltä lainaamani termin mukaisesti. Pohjimmiltaan kyse on vanhojen haavojen päälle rakentuvista elämän uusista kipukohdista, toivosta, rakkaudenteoista sekä uskalluksesta kohdata maailma muutenkin kuin linssisarjoina, valotusaikoina, muistikortteina ja negatiiveina.
Romaanissa pohditaan sitä, kuinka joskus paikat saavat ihmisistä otteen niin, että heistä tulee pelkkiä maiseman osia, jotka imevät itseensä sen oikut ja hullutukset. Mustat sammaleet, valon tieltä puihin imeytynyt sumu sekä ilmassa kieppuvat miljoonat lumihiutaleet yhdistettynä saarelaisyhteisön raittiin sekä Midaksen autoradion Ihmemaa Oz-kuunnelmaan vetivät ainakin minut maisemaansa. Kestääkseen maailman kovuutta, on löydettävä ihmeellisyyksiä arjesta; Satujen tarve lie ikuinen. Ja eikö kirjan kansikin ole yksi kauneimmista pitkään aikaan?
****- (pidin kovasti, ihastuin suorastaan, mutta pienten kömpelyyksien vuoksi neljä tähteä sai seurakseen miinuksen)
Tyttö joka muuttui lasiksi on jakanut kirjabloggaajia niihin, jotka ovat kirjasta lumoutuneet sekä niihin, jotka eivät ole sille lämmenneet. Lukekaa ainakin kirjaan enemmän (Susan, Anni M:n ja Peikkoneidon ) ja vähemmän (Erjan ja Maijan ) ihastuneiden arviot. Romaania on hienosti analysoinut myös Seija Vilén Kiiltomadossa.
Osallistun kirjalla Totally British-haasteen Modern Men Writers-osioon.
