Yoko Ogawa: Muistipoliisi

 

Yoko Ogawa: Muistipoliisi
Tammi, Keltainen kirjasto 2021
密やかな結晶 1994
Suomentanut Markus Juslin
Kansi Tyler Comrie
368 sivua
Japanilainen romaani

Jokunen viikko kului sillä tavoin rauhallisesti, minkä jälkeen tapahtui taas uusi katoaminen. Olin luullut tottuneeni niihin jo läpikohtaisin, mutta tällä kertaa se ei ollutkaan niin yksinkertaista. [--] katosi.

Mikä katosi? Sitä en kerro, mutta moni muu asiakin katoaa: hedelmät, linnut, kalenterit… Postimerkit, kulkuset ja hajuvedet ovat kadonneet jo aiemmin. Sitten katoaa niiden muisto, ehkä joku aavistus jää muttei aina sitäkään.

Japanilaisen Yoko Ogawan romaanin Muistipoliisi idea on omaperäinen ja kiehtova. Kyse on tietenkin hallinnasta ja vallasta. Saarella asuvat ihmiset tyytyvät asioiden katoamiseen, arki sujuu jotenkuten ilmankin. Kadonneen kuuluukin pysyä poissa, kokonaan ja ikuisesti. Sitä ei vain enää ole. Nuori kirjailija asuu kuitenkin talossa, jonka yhdessä huoneessa on kadonneita asioita, ja hänen kustannustoimittajansa R on ihminen, joka ei osaa unohtaa. Toinen kirjailijan ymmärtäjä ja liittolainen on iäkäs ystävä nimeltään Pappa.

Sujuvalukuinen romaani kietoo pauloihinsa heti alusta saakka. Se etenee suoran kerronnan ja kirjailijan kirjoittamien osioiden välillä. Siinä, missä alku on selkeämpää ja suoraviivaisempaa kerrontaa, saavuttaa loppu jos ei nyt kafkamaisia, niin ainakin hämärtyviä piirteitä. Kerronnalliset kierrokset eivät kiihdy mutta katoamiset kyllä, sydänalaa puristavasti. Väliin mahtuu myös kaunista (muttei vatuloivaa!) tunnelmointia, hyviäkin hetkiä kaiken ahdistavan rinnalla.

Kyseessä on kiehtova ja surumielinen kirja, jonka voi lukea dystopiana, yhteiskuntakritiikkinä ja kuvauksena yhdestä tärkeimmästä asiasta joka meillä on: muisti. Muistin menettäminen ja asioiden katoaminen on pelottava ajatus myös esimerkiksi vanhenemista ajatellen, mutta myös ajatellen sitä, mitä kaikkea meillä on ja millaista olisi jos asioita otettaisiin pois noin vain, ilman oikeutta.

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja
Tammi 2016
Hakase no Aishita Sûshiki 2003
Suomentanut Antti Valkama
Kansi Sanna-Reeta Meilahti
286 sivua
Arvostelukappale
Japanilainen romaani

Professorille rakkainta koko maailmassa olivat alkuluvut. Minäkin olin kyllä tietoinen niiden olemassaolosta, mutta en ollut koskaan ajatellut niitä mahdollisena rakkauden kohteena. Mutta vaikka kohde olikin epätavallinen, hänen tapansa rakastaa oli varsin oikeaoppinen. Hän ihaili ja palveli rakastettuaan ehdoitta. Hän kunnioitti tätä, väliin helli, väliin polvistui tämän eteen. Eikä hän milloinkaan lähtenyt rakkaansa rinnalta.

Professori muistaa asioita vain 80 minuuttia menneisyyteen ja hänet on kotipalvelutoimistossa luokiteltu hankalaksi asiakkaaksi. Hän rakastaa kahta asiaa: alkulukuja, ja siten erilaisia laskutehtäviä, sekä baseballia. Taloudenhoitaja on säntillinen nainen, joka aloittaa paitsi työt professorin luona, myös pikkuhiljaa ystävystyy tämän kanssa, vaikkei professori seuraavana aamuna ystäväänsä muistakaan. Myös naisen poika tutustuu professoriin ja löytää äitinsä työpäivien aikana matematiikan kauneuden.

Jos kuvaisin Yoko Ogawan Professoria ja taloudenhoitajaa vain yhdellä adjektiivilla, sanoisin että romaani on sympaattinen. Kertomys on melko yksinkertainen: taloudenhoitaja ja tämän poika tutustuvat muistinsa menettäneeseen professoriin, mistä syntyy uusi ystävyys. Matkalla tulee vastoinkäymisiä, mutta ystävyys, matematiikka sekä hieman palindromit ja baseballkin opettavat elämän arvoista.

Ogawan teos on eräänlainen hyvien ihmisten kuvaus, jossa on samaa suloisuutta kuin ranskalaisen Muriel Barberyn Siilin eleganssissa, jossa ovenvartijarouva uppoutuu filosofian pyörteisiin: epätodennäköisestä tulee totta, erilaiset luokkarajat ylittyvät ja kaikkea sävyttää syvä inhimillisyys. Siinä missä Siilin eleganssissa pohditaan filosofiaa, nousee Ogawan romaanissa matematiikka suureen rooliin – ja hyvin nouseekin: yhtälöitä ratkotaan loogisesti, mutta myös professorin muistiparkaa tukien. Kyse ei kuitenkaan ole matematiikasta, vaan ihmisarvosta, päätösvallasta ja oikeudesta olla oma itsensä.

Kerronta on enemmän toteavaa kuin kuvailevaa. Ihmisten tuntemukset jäävät rivien väliin, joissa pettymykset, ilonaiheet, uudenlainen oppiminen ja lämmin melankolia ovat kaikki läsnä – hiljaisesti, mielikuvien(i) japanilaisesti. Kokonaisuus jää hieman etäiseksi, mutta Ogawan romaanin melankolisvireiseen tunnelmaan tämä vieraus sopii hyvin.

Kovin syvällinen tai erityisen mieleenpainuva ei Ogawan romaani ole, mutta tällaisia kepeällä tavalla fiksuja romaaneja tarvitaan aina toisinaan: Romaaneja, jotka luovat uskoa ihmiseen ja uusiin ystävyyssuhteisiin. Professori ja taloudenhoitaja on kertomus, jossa on sydäntä, älyä ja ripaus kirsikankukkien Japania.

--

Kirjan ovat lukeneet mm. Elegia, Katri, Kirjaluotsi ja Laura.