Yoko Ogawa: Muistipoliisi
Tammi, Keltainen kirjasto 2021
密やかな結晶 1994
Suomentanut Markus Juslin
Kansi Tyler Comrie
368 sivua
Japanilainen romaani
Jokunen viikko kului sillä tavoin rauhallisesti, minkä jälkeen tapahtui taas uusi katoaminen. Olin luullut tottuneeni niihin jo läpikohtaisin, mutta tällä kertaa se ei ollutkaan niin yksinkertaista. [--] katosi.
Mikä katosi? Sitä en kerro, mutta moni muu asiakin katoaa: hedelmät, linnut, kalenterit… Postimerkit, kulkuset ja hajuvedet ovat kadonneet jo aiemmin. Sitten katoaa niiden muisto, ehkä joku aavistus jää muttei aina sitäkään.
Japanilaisen Yoko Ogawan romaanin Muistipoliisi idea on omaperäinen ja kiehtova. Kyse on tietenkin hallinnasta ja vallasta. Saarella asuvat ihmiset tyytyvät asioiden katoamiseen, arki sujuu jotenkuten ilmankin. Kadonneen kuuluukin pysyä poissa, kokonaan ja ikuisesti. Sitä ei vain enää ole. Nuori kirjailija asuu kuitenkin talossa, jonka yhdessä huoneessa on kadonneita asioita, ja hänen kustannustoimittajansa R on ihminen, joka ei osaa unohtaa. Toinen kirjailijan ymmärtäjä ja liittolainen on iäkäs ystävä nimeltään Pappa.
Sujuvalukuinen romaani kietoo pauloihinsa heti alusta saakka. Se etenee suoran kerronnan ja kirjailijan kirjoittamien osioiden välillä. Siinä, missä alku on selkeämpää ja suoraviivaisempaa kerrontaa, saavuttaa loppu jos ei nyt kafkamaisia, niin ainakin hämärtyviä piirteitä. Kerronnalliset kierrokset eivät kiihdy mutta katoamiset kyllä, sydänalaa puristavasti. Väliin mahtuu myös kaunista (muttei vatuloivaa!) tunnelmointia, hyviäkin hetkiä kaiken ahdistavan rinnalla.
Kyseessä on kiehtova ja surumielinen kirja, jonka voi lukea dystopiana, yhteiskuntakritiikkinä ja kuvauksena yhdestä tärkeimmästä asiasta joka meillä on: muisti. Muistin menettäminen ja asioiden katoaminen on pelottava ajatus myös esimerkiksi vanhenemista ajatellen, mutta myös ajatellen sitä, mitä kaikkea meillä on ja millaista olisi jos asioita otettaisiin pois noin vain, ilman oikeutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti