Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet

Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet
Kustantaja: WSOY 2010
Sivuja: 129
Kotimainen sarjakuva, kertomuskokoelma

Plankton-nimisen kaupungin kauniiden talojen, vaateliikkeiden ja tuikitylsien oppituntien taakse kätkeytyy monia salaisuuksia - eikä ihme, sillä muistuttaahan paikkakunnan karttakin ihmisaivoja, joiden ulkopuolella siintävät Suuret vuoret. Harjoitetaanko alusvaateliikkeessä elinkauppaa? Mitä kummaa Saniaislehdossa tapahtuu? Millaisella sopimattomalla tavalla kartanon puutarhuri ilmaisee luovuuttaan? Isoäitinsä kanssa asuva orpotyttö Agnes haluaa saada salaisuuksista selkoa. Agnes on luonteeltaan kipakka ja omaperäinen tyttö, joka mieluummin leikkii poniräjähdystä kuin istuu siivosti paikallaan ja joka on ennemminkin huono kuin mielistelevä kauppa-apulainen. Mysteereistä suurin on kuitenkin Agnesin vanhempien kohtalo.

Kati Närhen sarjakuvateos Saniaislehdon salaisuudet (2010) on ensimmäinen lukemani sarjakuvateos sitten 1990-luvulla lukemani Art Spiegelmannin Mausin, jos Aku Ankan taskukirjoja ja satunnaisia Lucky Lukeja ei huomioida. Yhteen nivoutuvista kertomuksista koostuvan kirjan luettuani ihmettelen syytä moiseen sarjakuvataukooni.

Nimittäin: voi että! Koettakaa kestää kaikki hehkutus! Kati Närhen sarjakuvakirja on hieno niin visuaalisesti kuin kertomuksellisestikin. Sini-mustan sävyiset kuvat ovat täynnä yksityiskohtia, kirjan hahmot ovat ilmeikkäitä ja sopivan karikatyyrisiä, rumalla tavalla suorastaan kauniita. Kuvien kautta kerronta viittaa yhteiskunnan ja viihdekulttuurinkin eri ulottuvuuksiin. Saniaislehdon salaisuudet on kertomuskokoelma, jonka tarinat kietoutuvat yhteen siten, että kirjan voi lukea sarjakuvaromaaninakin. Tarinan tasolla Närhi nostaa esiin monia yhteiskunnan ja työ-, koulu- ja kaupunkiyhteisön epäkohtia: sosiaaliluokkien eroja, sukupuolirooleja sekä eloa lapsuuden ja teini-iän välissä: kasvamista. Salla toteaa, että Plankton on kuin pienoisuniversumi, ja minun on helppo olla samaa mieltä, sillä siinä määrin sarjakuvan asuun puettua sosiologista tarkastelua kirjassa riittää.

Kirjassa parasta on kuitenkin Agnes, tarkkailija ja toimija. Booksy vertaa Agnesta Addamsin perheen Wednesdayhin ja sama tuli minullekin mieleen. Aluksi yhdennäköisyys hieman häiritsi etenkin, kun luonteeltaankin Agnes ja Wednesday ovat melko samanlaisia, kipakalla tavalla omaperäisiä ja vielä kampaustaan myöten samaa näköä. Ulkonäön voi kuitenkin ottaa kunnioittavana intertekstuaalisuutena, ja Wednesday Addamskin kantanee habituksessaan viittauksia joihinkin muihin synkkiin fiktiivisiin hahmoihin. Agnes ei ole yksinomaan synkkä, tai ehkei hän ole synkkä lainkaan, vaan pikemminkin maailmaan terveellä epäluulolla suhtautuva. Hän on itse asiassa, kuten Minnakin toteaa, kuin tyttökirjaklassikoiden sankaritar: tuittupäinen ja orpo. Eräällä tavalla Saniaislehdon salaisuudet onkin kertomus myös Agnesin oman tien löytymisestä.

Saniaislehdon salaisuudet viehättää varmasti yli kymmenvuotiaita lapsia, mutta se sopii erinomaisesti aikuisten luettavaksi. Itse asiassa melkein kaikkien aikuisten tulisi lukea Närhen kirja! Olen iloinen siitä, että haastoin itseni lukemaan sarjakuvaa yli 15 vuoden jälkeen. Saniaislehdon salaisuudet on niin oivaltava, sopivan vinksahtanut ja synkeä, hauska ja tarinallinen, että aion ottaa sarjakuva(romaani)t kunnolla lukuun. Siksi otankin mielelläni vastaan suosituksia sellaisista sarjakuvista, joista te blogini lukijat olette pitäneet. Suositelkaa kirjaa!

****½