Stephen King: Billy Summers

Stephen King: Billy Summers
Tammi 2021
Billy Summers 2021
Suomentanut Ilkka Rekiaro
Kansi Juri Patrikainen
509 sivua
Amerikkalainen romaani

Ehkä. Ehkä hän tekee niin. Vaikkei teksti olisi kummoista, kirjoittaminen saisi ajan kulumaan.

Ja:

Miten kadota, kun on ampunut miehen keskustan toimistorakennuksen viidennestä kerroksesta ja kadun toisella puolella on kaupungin ja piirikunnan poliiseja pilvin pimein?

Oho. En olisi uskonut, että vuoden ensimmäisinä päivinä minua piti otteessaan Stephen Kingin romaani. Ei sillä, etteikö King olisi taitava kirjailija, mutta minua hänen kirjansa eivät olet suuremmin kiinnostaneet sitten nuoruusvuosieni. Silloin luin ahmien niin Carrien kuin Uinu, uinu lemmikkini, yhtä lailla novelleja kuin vaikuttavan Piinan. Ja olen aikuisenakin katsonut joitakin Kingin kirjoista tehtyjä filmatisointeja (Se), joitakin vuosia sitten luin vanhaan huvipuistoon (ja syntymävuoteeni!) sijoittuvan Tervetuloa Joylandiin.

Nyt lukemani Billy Summers kuuluu Kingin realistisempaan tuotantoon, se ei ole kauhukirja. Ja ehkä juuri siksi se minua nyt houkuttelikin, kun kaipasin paksua uppoutumiskirjaa ja jotain muuta kuin mitä helpommin luettavakseni valitsen. Ja sellaisen pääosin sainkin.

Billy Summers hyvä mies. Hänellä on korkea moraali, mutta hän tekee pimeitä töitä. Billy on palkkatappaja, joka kuitenkin tappaa vain silloin, kun kohde on paha. Billy on ajatellut jättää työt taakseen, mutta edessä on vielä yksi keikka. Niinpä Billy asettuu pikkukaupunkiin ja esittää kirjailijaa. Hän tutustuu ihmisiin, käy kaupassa, odottaa tehtävänantonsa etenemistä – ja kirjoittaa oikeastikin. Kaikki voisi edetä hyvin, ammattitaidolla, mutta eteen osuu useampia mutkia, kuten nuori Alice, joka tarvitsee suojelua. Mutta kuka osaisi häntä suojella?

Billy Summers on lukusukkulana etenevä juoniromaani, joka laajenee useaan suuntaan, myös Billy omaan tekstiin. King kuvailee taidolla amerikkalaista sielunelämää. Hän kirjoittaa Trumpin ajasta, Netxlixistä ja erinomaisista kirjoista aina Thomas Hardyn teoksista Cormac McCarthyn Tie-romaaniin, hän kertoo alemman keskiluokan naapurustosta, jossa vaimonhakkaajapaitaiset miehet istuvat halvoissa pihatuoleissa ja sadettimet kastelevat halpojen talojen hyvinhoidettuja nurmikoita. Paikoin kirja voisikin olla jopa suuri amerikkalainen romaani, mutta vain paikoin. Sellaiseksi Billy Summersissa on liikaakin elementtejä, juonenkäänteitä ja tiettyjä kliseitä. 

Kokonaisuus kuitenkin toimii. Joten, edelleen: oho! Viihdyin paremmin kuin ennakkoon oletin. Voisin lukea lisää Kingiä – sitten joskus kun aika taas on.

Stephen King: Tervetuloa Joylandiin

Stephen King: Tervetuloa Joylandiin
Tammi 2015
Joyland 2014
Suomentanut Kristiina Vaara
Kansi: Aihio / JP
288 sivua
Kustantamosta
Yhdysvaltalainen romaani

Hetken luulin, että hän aikoi suudella minua uudelleen, mutta ei hän suudellut. Hän liukui ulos autostani ja juoksi tien yli takseille hame hulmuten. Istuin siinä kunnes näin hänen kiipeävän keltaisen auton takapenkille ja ajavan pois. Sitten ajoin itse pois, takaisin Heaven's Beachiin, ja rouva Shoplaw'n luo, ja syksyyni Joylandissa - elämäni sekä parhaaseen että pahimpaan syksyyn.

Devin Jones oli suunnitellut viettävänsä kesän tyttöystävänsä kanssa kampuksella. Toisin kuitenkin käy, sillä tyttö löytää uuden rakkauden. Myös Devin löytää kesälleen uuden suunnan, kun hän saa työpaikan Joylandiksi nimetystä huvipuistosta Pohjois-Carolinassa. Howie-koiraksi pukeutuneena Devin hikoilee ja tutustuu huvipuiston omalaatuisiin työntekijöihin. Myös sairas ja tarkka-aistinen pikkupoika Mike ja tämän äiti Annie herättävät Devinin huomion. Huvipuistokin tuntuu olevan tarinoita täynnä: Linda Gray (!) -nimisen nuoren naisen huhutaan kummittelevan Joylandin kummitusjunassa. Lindan murhaajaa ei koskaan saatu kiinni ja Devin alkaa nähdä viittauksia murhaajan olemassaoloon siellä sun täällä.

En edes muista, kuinka monta vuotta sitten olen viimeksi lukenut kauhukirjallisuuden tunnetuimman nimen Stephen Kingin romaania. Viime syksynä vietin kauhukirjallisuuden viikkoa, jonka aikana luin yhden Kingin kauhunovellin, mutta kirjailijan muu tuotanto edustaa minulle 1980- ja 90-luvuilla luettuja romaaneja, joista osa on taidokkaasti kirjoitettua, klassista ja osin psykologista kauhua (Carrie, Hohto), osa teini-ikäistä minua kauhistuttanutta kerrontaa (Uinu, uinu lemmikkini jäi etenkin mieleeni) ja osa nerokkaasti rakennettua jännitystä (hieno Piina) - kaikki omalla tavallaan nostalgisia. King ei tietenkään ole jäänyt vuosikymmenten taakse, vaan kirjoittaa edelleen ja kuulemani mukaan varsin hyviä kirjoja.

Tuorein King-suomennos, Kristiina Vaaran suomentama Tervetuloa Joylandiin on tunnelmaltaan hyvin nostalginen. Kesään ja syksyyn 1973, syntymävuoteeni muuten, sijoittuva kertomus ei sisällä mitään erityisen hyytävää eikä pilkahdusta yliluonnollisesta kauhusta, vaikka sellaista kirjan lievetekstissä lupaillaankin. Ja hyvä niin. Nimittäin minua Kingin pehmeämmäksi kuvattu tyyli viehätti. King taitaa tunnelman: pienehkö huvipuisto, jossa on vesiliukumäki, Carolina-pyörä, b-luokan kantrilaulajia ja tietenkin kummitusjuna; itärannikon pikkukaupunki rantoineen ja viktoriaarisine taloineen; ja ennen kaikkea Devinin kertojanääni, joka kuuluu keski-ikäiselle kirjailijalle, joka muistelee erästä elämänsä kesää ja syksyä. Devinin sanoin King myös muistuttaa lukijaansa siitä, miten menneisyys on aina fiktiota. Tunnelma on lämmin ja surumielinen, ei pelottava vaikka kummitusjunan tyttö onkin läsnä.

Tervetuloa Joylandiin sopii myös nyt vietettävän Dekkariviikon lukemistoksi. Se ei ole suoranainen dekkari tai jännitysromaani, mutta siinä on myös dekkarimaisia piirteitä. Murhaajan henkilöllisyyden selvittämisestä tulee yksi Devinin kesää rakentavista ulottuvuuksista. Siinä on toki paljon muutakin, kuten hauskoja kultuurisia viittauksia murhatun tytön nimestä Joyce Carrol Oatesin näköiseen naiseen, 1970-luvun nuorisokulttuurin kuvausta, omalaatuisen työyhteisön kuvausta ja rakkaushaaveita. Miken tarinakin on ihan omansa. Kerronta etenee rutiinimaisen vaivattomasti ja lineaarisesti tulevia käänteitä ennakoiden: sinä tiistaiaamuna lokakuussa 1973 kannoin turkkia viimeisen kerran. Lukija ei tiedä, miksi, mutta tietää että joitakin loppuja on luvassa.

Mietin toki, että mahtavatkohan kauhukirjailija-Kingin ystävät pettyä? Ehkä, ehkä eivät, sillä King on aiemminkin kirjoittanut haikeahkoja ja nostalgisia tarinoita, joista kauhuelementit puuttuvat. Ja toisaalta kauhuromaanien ystävät voivat varmasti jatkossakin luottaa siihen, että vanha suosikki osaa oman lajinsa niin hyvin, että voi tehdä näitä puolisuloisia hyppyjä taianomaiseen ja nostalgiseen huvipuistoonkin. 

Ja mikä tärkeintä: King osaa totta vie kertoa tarinan. Tervetuloa Joylandiin -romaanissa tarina ei ole millään tavalla uusi tai yllättävä, mutta se on läpensä viehättävä, lopulta koskettavakin. Se on myös koko ajan viihdyttävä - popcornia vähintäänkin koko pääsylipun hinnalla.

--

P.S. Dekkariviikkoni alkoi siis pehmeällä puolidekkarilla eikä mitään kovin synkkää ole luvassa jatkossakaan (ehkä), seuraavalla kerralla eräs todellinen murhaklassikko.