Milja Kaunisto: Luxus
Gummerus 2016
Kansi Jenni Noponen
550 sivua (pokkaripainos 2017)
Kansi
Kotimainen, Ranskaan sijoittuva romaani
“ [--] Minua
kutsutaan mielipuoleksi, pedoksi, kauhistukseksi Jumalan silmissä.” Mies nousi
tuolistaan ja kumarsi pitsinen hihansuu maata viistäen. “Markiisi de Sade,
palveluksessanne.”
Markiisi de Sade ei astu kuvioon ihan heti. Alussa
on Isidore Boreal, raskastekoinen pyövelin apulainen, joka puhuu sivistyneistön
kieltä ja tuntee filosofiaa. Erään työtehtävänsä seurauksena hän tutustuu
Marie-Constance du Boucardiin, miltei kaiken menettäneeseen kreivittäreen.
Ranskan vallankumous syöksee koko Pariisin sijoiltaan ja niin Isidoren kuin
Marien täytyy kestää monenlaiset muutokset ja niiden seuraukset. Kaksikon
välille syntyy yllättävä luottamussuhde. Markiisi de Sade on kirjoituksistaan
tunnettu, hänen teoistaan liikkuu toinen toistaan hirvittävämpiä huhuja.
Kaikkien elämänpolku kietoutuu yhteen Maison de Luxessa.
Paukautetaan ydin nyt heti tähän alkuun: enpä olisi
koskaan uskonut, että historiallinen, väkivaltaa, rappiollista loistoa ja
seksiä sisältävä romaani veisi minut mukanaan. Mutta niinpä vain teki: Milja
Kauniston Luxus on romaani, jota ei malttaisi laskea käsistään.
Purppuragiljotiini-trilogian
aloittava Luxus on kursailemattomasti viihdettä, mutta
Kaunisto on sujuvasanainen, taitava kirjoittaja,
jonka teksti vie mukanaan, mutta ikään kuin siinä sivussa (ja silti kaiken
keskellä) kertoo historiallisia faktoja. Luxusta voi sanoa rohkeaksikin, se on
- pokkaripainoksen takatekstinkin mukaisesti - häpeämätön ja jos Luxus olisi
ilmestynyt lukiovuosinani, olisin ehkä piilottanut kirjan. Nyt romaani saa toki
jäädä hyllyyni ja pohdin jo tänä vuonna ilmestyneen jatko-osan Corpuksen
lukemista.
Marie on aluksi jokseenkin naiivi, mutta
ihastuttava. Isidore on karski, mutta herkkä, sydämellinen ja fiksu. Markiisi
puolestaan on samalla kertaa sympaattinen (kenties mainettaan herkempi, kenties pahempi) ja
kylmäävä. Hahmot ovat aluksi karikatyyrisiä, mutta mainioita ja lopulta sangen moniulotteisia. He tuntuvat noudattelevan viihdekirjallisuuden konventioita
- silmäniskun kera; Vaikka Luxuksessa tapahtuu synkkiä asioita, on Kauniston
tekstissä myös rivien väliin oivallisesti piilotettua huumoria. Uusi elämä
vaatii uuden kuoleman, mutta rinnalla on myös huomioita bochilaisista siankasvoisista
munkeista: kokonaisvire on kuin perverssi kiirastuli. Henkilöille, etenkin Isidorelle ja Marielle, toivoo koko ajan hyvää.
Kokonaisuudessa on mukana ripaus Angelikan viihdyttävyyttä, mutta mainittua kirjasarjaa fiksummin, historian käänteitä ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia mukanaan kuljettaen. Kaunisto osaa yhdistää juonenkuljetuksen ja historiallisten faktojen tiputtelun tavalla, jossa ei ole mitään luento- tai luettelomaisuutta, vaan tarina kulkee vaivatta ja historia, esimerkiksi Ranskan vallankumouksen yhteiskunnalliset muutokset ja luokkakulttuurin murros, solahtavat osaksi tarinaa. Kirjoittaminen ja juonen punominen tuntuvat olevan Kaunistolle helppoa (en toki voi tietää, onko, mutta lukijalle välittyy kirjoittamisen ilo).
Luxus-sanan monimerkityksellisyys peilautuu
Kauniston romaanissa hienosti: loisto ja mahtavuus törmäävät irstauteen, koko
maailma menee ainakin osin sijoiltaan. Ihmiset joutuvat painimaan omatuntonsa
ja halunsa kanssa, mutta pitkälti olosuhteiden pakottamina. Samalla lukija
alkaa väistämättä pohtia paitsi rahvaan ja aateliston, myös prostituoitujen
kohtaloa vallankumouksen aikana. Miksi, miten ja niin edelleen.
Luxuksen voi sanoa yllättäneen minut, ja ilahdun
aina kun romaani vie mukanaan. En ole ihan varma, mitä odotin, mutta viihdyin
kaikkien yli 500 sivun verran. Luxus lie kaikkea, mitä historialliselta lukuromaanilta
voi vaatia: se pitää otteessaan, muistuttaa historiasta ja saa odottamaan
jatkoa. Ennen kaikkea se on kauttaaltaan nautittavaa ajanvietettä.
