Nils-Olof Franzén: Aganton Sax ja kaksi roistoa
Kustantaja: Weilin + Göös 1973
Alkuteos: Agaton Sax och Byköpings gästäbud 1963
Suomennos: Riitta Valajärvi
Mistä: Lahjaksi
Sivuja: 102
Ruotsalainen lasten jännityskirja
Asukkailla ei ollut aavistustakaan, että heidän hiljaiseen kaupunkiinsa oli tulossa kaksi henkilöä erityisen tärkeissä, melkein pelottavissa asioissa. Muukalaiset istuivat vaiteliaina junan numero 3743 yksinäisessä osastossa, kun juna lähestyi Byköpingin asemaa.
Silmäys matkamiehiin olisi saanut lukijan heti huudahtamaan:
- Pahus, siinä on selvästi kansainvälisiä suurrikollisia!
Mutta junan henkilökunta ei aavista mitään, sillä matkustajilla on irtoviikset. Mahtavatkohan Scotland Yardin etsintäkuuluttamat suurrikolliset, Julius Mosca ja Octopus Scott, olla matkalla Byköpingiin? Ja mitä roistojen täydelliset kaksoisolennot, kananpojankasvattaja Absalom Nick ja ikkunanpesuliikkeen omistaja Charlie MacSnuff voivat tehdä? Scotland Yard antaa suurhälytyksen saadakseen roistot kiinni. Scotland Yardin lisäksi vain ruotsalainen sanomalehtitoimittaja ja yksityisetsivä, pyylevä Agaton Sax voi auttaa samaan roistot kiinni.
Nils-Olof Franzénin kirja Agaton Sax ja kaksi roistoa tuli lukulistalleni työni kautta. Toivottavasti kukaan ei tulkitse tätä mainoksena, vaikka kaipa sen voi sellaisenakin nähdä: keväällä työskentelin Ismo Loivamaan toimittaman Miten minusta tuli lukija -teoksen parissa. Kirjassa kotimaiset lastenkirjailijat muistelevat oman lapsuutensa ja nuoruutensa lukukokemuksia. Timo Parvelan mainitsemasta fiktiohahmosta Agaton Saxista en ollut koskaan kuullutkaan, mutta sain nyt lukemani kirjan lahjaksi ja tottahan minun piti jännityskirjaviikollani tarttua kirjaan, jossa etsitään kansainvälisiä suurrikollisia.
- Mitä minä teen, Agaton?
- Tädin täytyy... Hetkinen... Minä...
Juuri sillä hetkellä Tilda-tädin vastaanotin vaikeni. Radioyhteys Agaton Saxin ja Tilda-tädin välillä oli katkennut.
Kammottavia aikeita ja vaaratilanteita. Julius Mosca ja Octopus Scott ovat päättäneet kukistaa perivihollisensa Agaton Saxin, ja liemeen joutuu myös Agatonin Tilda-täti sekä koko Byköpingin pikkukaupunki. Franzénin lastenromaani tarjoaa lukijoilleen hurjaa jännitystä, mutta myös suurta komediaa, joka äityy farssiksi saakka.
Miten minusta tuli lukijassa Timo Parvela kertoo, ettei ole palannut Franzénin hahmon pariin sitten lapsuusvuosiensa, mutta hän muistelee kirjoja lämmöllä, ennen kaikkea kurittomuudessaan erilaisina kirjoina, jotka poikkesivat muiden lasten etsiväkirjojen kaavasta. Tässä olen ihan samaa mieltä Parvelan kanssa. Agaton Sax ja kaksi roistoa on peräti lennokas kirja, jossa mitä tahansa voi tapahtua. On roistoja, jotka johtavat koko melkein koko kansainvälistä rikosmaailmaa. On Rock-Viran, joka tutustutti varmasti monia aikakauden nuoria popmusiikkikäsitteisiin, on unilääkettä nimeltä hypnodiafragmasomniumperkominalmultidormatolinfermatolan (vau!) ja ennen kaikkea on tietenkin kaikkitietävä salapoliisi. On nuortenromaani, jonka luvut päättyvät melkoisiin cliffhangereihin. Agaton Sax ja kaksi roistoa on todella vetävästi kirjoitettu raikas ja hieman ilkikurinenkin kirja, jota tekee mieli lukea ääneen.
Toisaalta juoni on sen verran vauhdikkaansekava, että nauttiakseni kirjasta olisin kaivannut omakohtaisen lukumuiston Agaton Saxeista. Kirja on suomennettu 1973, itse olisin (ehkä) ollut otollista yleisöä kymmenkunta vuotta myöhemmin, mutta en syystä tai toisesta löytänyt pyylevän salapoliisin tutkimusten äärelle. Ehkä Franzénin kirjat eivät olleet muodissa enää 1980-luvulla? Nostalgia on se asia, jota vaille jäin enkä ilman sitä saanut kirjasta kovinkaan paljon irti. Aikuiselle lukijalle kun Agaton Sax ja kaksi roistoa ei tarjoa edes yllätyksiä. Siksi mietinkin, että mitä nyt 11-vuotias kummipoikani pitäisi kirjasta. Olisiko se hänen mielestään jännittävä? Ehkä anarkistinen? Vai olisiko se hassu, vanhanaikainen ja tylsä?
Päätän blogijuttuni Agaton Saxin huuhahdukseen kautta Jupiterin! ja kyselen, että ovatko Agaton Saxit tuttuja teille blogini lukijoille? Ja millaisia nuorten salapoliisikirjoja te luitte lapsuudessanne? Olisi hauska lukea teidän lastendekkarimuistojanne. Itse kahlasin läpi tietenkin kaikki Enid Blytonin sarjat ja luin - vaikken erityisemmin pitänyt - useita Neiti Etsiviäkin, varhaisteiniä siirryin lukemaan Agatha Christien tuotantoa. Enid Blytoneista tulen varmasti kirjoittamaan hieman lisää, koska 7-vuotias esikoiseni on ollut kesän ajan melkoisessa SOS-koukussa.
