Orvokki Annala: Mikä Kuka ja Ken
Kustantaja: Sanoma Oy (Wsoy) 1977
Kuvitus: Eijaliisa Vetikko
Kotimainen lastenromaani, kuvakirja
"Mikä ja kuka ja ken,
- minne ne veivät kaiken sen,
naurun ja laulun ja auringonkilon,
lämpimät katseet ja elämänilon,
mikä ja kuka ja ken."
Eräänä päivänä sävelet loppuvat Maarikka-tytön kultaisesta huilusta. Niitä ei enää ole, ainoastaan vihonviimeinen metsänreunaan karkaava sävel lähettää Maarikalle kaiun seuraa... Ja niin Maarikka lähtee Suureen Synkkään Metsään, jossa puut humisevat surullisesti ja josta kerrotaan monia synkkiä asioita. Maarikka ei saisi mennä sinne, mutta koska metsä laulaa hänelle surullista ja kuitenkin lempeää laulua Mikästä, Kukasta ja Kenistä, päättelee hän metsän olevan pohjimmiltaan ystävällinen, pahanteon uhriksi joutunut paikka. Metsästä tuleekin Maarikan suoja, jossa hän selville, että huilun äänet on väkisellä viety taikuri Kenin linnaan, jota kiviset, kaiken näkevät Mikä ja Kuka vartioivat. Kotiin jäänyttä surullista ja yksinäistä äitiään kaivaten Maarikka aloittaa matkansa kohti linnaa ja tapaa sen aikana monenlaista väkeä sienitalossa asuvasta ukosta puhuvaan Neko-kissaan. Puolipimeässä linnassa sävelten ja herra Kenin monet salaisuudet tulevat Maarikan eteen. Mutta mikä on linnan torniin vangitun naisen rooli Maarikan tarinassa? Juuri Maarikan on määrä ratkaista linnan arvoitus.
Orvokki Annalan pitkä satukirja Mikä Kuka ja Ken (1977) on nostalginen varmasti monille 1970-80-lukujen taitteessa lapsuuttaan viettäneille. Niin minullekin. Kirja itse asiassa vaivasi mieltäni vuosikausia. Minulla oli tästä pelkkä kalpea muisto, joka oli kuitenkin siinä määrin vahva, että olin jollain tasolla etsinyt tätä kirjaa kauan. Kirjoitin kevättalvella Astrid Lindgrenin Kultasiskostani sekä muista lapsuuteni "kadonneista" kirjoista, joiden joukossa nostin tämän Annalan kirjankin esille. Viime viikolla kirjan kirpputorilta löytänyt ihana ystäväni toi kirjan minulle lahjaksi ja eräänlainen kirjamuistojen ympyrä sulkeutui, kiitos!
Luin Mikän Kukan ja Kenin iltasatuna tyttärelleni iltasatuna viime viikonloppuna. Sain kuin sainkin sukeltaa juuri siihen satuun, jonka olin kadottanut. Mutta pidinkö kirjasta? Oliko se pelkkä nostalgiatrippi vai edelleen lumoava satu, joka vei mukanaan aikuisenakin?
- Vastaus on hyvin yksinkertainen, kissa selvitti, - mutta toisille hyvinkin monimutkainen ja melkein mahdoton. Sinulla on oltava rohkeutta, rakkautta ja uskoa itseesi. Silloin voit tehdä mitä tahansa, ihan mitä tahansa. Mutta jos sinulla ei näitä ole, voit saman tien kääntyä kotiisi ja jättää asiat silleen.
- Rohkeutta, rakkautta ja uskoa itseeni, Maarikka mietti.
Mikä Kuka ja Ken onnistui herättämään minussa uinuneet kirjamuistot eloon. Tunsin itseni taas pieneksi tytöksi, joka Maarikan tavoin kulki metsäpolulla eräänlaisessa fantasiamaailmassa etsien säveliään ja kaivaten äitiään. Muistin nyt, miksi kirja kiehtoi ja pelotti. Eräällä tavalla ymmärsin myös, miksi myöhemminkin olen viehättynyt kirjoista, jotka alkavat kartalla - Mikä Kuka ja Ken taisi olla ensimmäinen kohtaamani lastenkirja, jossa on fantasiamaailmaan viittaava kartta. Rakastan karttojen tutkimista, vaikken fantasiakirjallisuuden ystäväksi varsinaisesti lukeudukaan. Ihastuin myös siihen, kuinka hyvin Annala osaa ammentaa niin eurooppalaisten kansansatujen kuin suomalais-ugrilaisen folklorenkin maailmaa. Tyttäreni Annalan kirja lumosi täydellisesti.
Kirjan ainekset ovatkin hyvät ja jos Maarikan tarinasta laatisi vaikkapa seminaariesseen tai isommankin opinnäytteen, niin aihetta ei olisi vaikea löytää: psykologit voisivat tutkia sitä, mitä Maarikalta oikeastaan vietiinkään; kasvatustieteilijät pohtia Maarikan isän poissaoloa; naistutkijat tyttöä toimivana sankarina; kulttuuriantropologit herra Keniä japanilaisen kulttuurin populaarina ilmentymänä länsimaisessa lastenkirjassa ja folkloristit vaikkapa Vladimir Proppin esittelemien kansansadun funtioiden esiintymistä kirjassa. Itse ainakin kiinnitin huomiota siihen, kuinka hyvin proppilaiset perushahmot Annalan kirjassa esiintyvät: Maarikka, valittu tai sankari, kohtaa niin apurin, viisaan vanhuksen, eräänlaisen konnan sekä neidon/hyväsydämisen huoran pulassa. Lastenkirjassa ei tietenkään prostituioitua tavata, mutta jos kirja kirjoitettaisiin aikuisten saduksi, niin roolihahmo tälle olisi jo valmiina.
Nyt minun on kuitenkin kaikkien muistelevien kehujen jälkeen nostettava esiin muutamia muttia. Esimerkkini Vladimir Proppin formalistisesta lähestymistavasta kertoo oikeastaan Annalan kirjan vahvuudesta ja heikkoudesta. Mikä Kuka ja Ken pysyy hyvin koossa. Siinä on selkä alku ja loppu sekä lukijan - meillä niin aikuislukijan kuin lapsikuulijan - mukaansa tempaiseva tarina. Toisaalta kirja ei onnistu pitämään aivan sitä, mitä lupaa. Kirjan alun verkkainen, samaan aikaan pelottava ja lempeä tunnelma muuttuu tarinan puolivälissä hätäiseksi. Ikään kuin Annalalle olisi tullut kiire kasata kirja ja antaa tarinalle turhankin helponnopea päätös. Tähän kaikkeen nähden kirjassa on liikaa elementtejä aina lohikäärmeitä myöten. Pientä moitetta löysin myös kirjan kielestä sekä tietynlaisesta moraalisuudesta. Satu itsessään kyllä kulkee: metsän, linnan ja eläinten kuvailu ihastuttavat, mutta tuhmuuden tai hammasharjan nostaminen esiin muistuttavat pakostakin jonkinlaisesta 1970-luvun kasvatuksellisesta roolista kirjan kulussa. Ne hyppäsivät liiaksi ainakin minun silmiini, vaikka hampaiden säännöllistä pesua toki kannatankin.
Muistatko sinä tämän kirjan? Jos muistat, niin kuinka se vaikutti sinuun? Jos kirja taas on tuntematon, niin ajattomuudessaan se tempaissee kyllä mukaansa. Fantasiaan pohjaaville lastenkirjoille lie aina tarvetta, sillä satujen voima on mittaamaton.
***½
***** (kirjallisena lapsuusmuistona)
Tässä yhteydessä haluan vielä muistuttaa kaikkia pienestä satupäivän haasteestani, jonka yhteyteen keksin lisätä blogini lähestyvän kolmevuotispäivän arvonnankin. Satujen tärkeyttä ei voi koskaan ylikorostaa!
