Kim van Alkemade: Lapsi nro 8
Harper Collins Nordic 2016
Orphan nro 8
Suomentanut Päivi Paju
416 sivua
Yhdysvaltalainen romaani
Orphan nro 8
Suomentanut Päivi Paju
416 sivua
Yhdysvaltalainen romaani
Mikä se
olikaan? Muistin päättömät ympyrät, joita seurasin sormenpäilläni, ympäri ja
takaisin, uudelleen ja uudelleen. Luin taulukkoa alaspäin, löysin numeron 8 ja
seurasin sormellani sen riviä.
Siinä minä olin, kaikkein suurimman säteilyannoksen saanut.
Aloitan itsestäni: Minä en ihminen, joka lukee kurjista lapsikohtaloista tai ihmiskokeista. Minä en ole ihminen, joka viehättyy sentimentaalisista tarinoista, joissa on väkivaltaa, nöyryytystä, sukurutsa-aikeita tai viihteen kaapuun puettua vakavuutta. Enkä takuulla ole ihminen, joka kiinnittäisi huomiota kirjaan, jonka nimi on Lapsi nro 8.
Vai olenko? Leena Lumi kirjoitti marraskuussa Kim van Alkemaden kirjasta Lapsi nro 8. Kiinnostuin. Olin jo jonkin aikaa kaivannut luettavakseni vetävää lukuromaania, joka pitäisi otteessaan, ei olisi ihan tyhjänpäiväinen eikä jäisi liikaa vaivaamaan mieltäni. Ajatus juutalaislasten orpokodissa tehdyistä ihmiskokeista kauhistutti siinä mielessä, että ennen lukemista kirja toi mieleeni joskus lapsena (salaa vanhemmiltani, totta kai) näkemäni kauhuelokuvan, jossa Mengelen kokeita käytettiin lasten klonaamiseen. Kauhistuttavaa oli elokuvan samanaikainen huonous ja kiehtovuus. Van Alkemaden kirjassa ei kloonata, vaan kokeilla sen sijaan on todellisuusperää, sillä orpolapsille tehtiin erilaisia lääketieteellisiä kokeita 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Ihmiskokeet eivät kuitenkaan olleet syy tarttua kirjaan, vaan ajatus vetävästä lukuromaanista.
Röntgen- ja muutkin kokeet ovat toki Lapsen nro 8 punainen lanka. Kaikki alkaa päähenkilö Rachelin lapsuudesta: Rachel on yksi kokeiden uhriksi joutuneista lapsista. Aikuisena Rachel työskentelee sairaanhoitajana vanhainkodissa ja saa hoidettavakseen hänelle kokeita tehneen lääkärin. Rachel joutuu moraalisen dilemman eteen: kostaa vaiko ei? Selviytymistarinan ohella Lapsi nro 8 pitää sisällään myös maailmansotien välisten ajan jälkeisen ajan Yhdysvaltain muutoksia New Yorkista Coloradoon, ripauksen juutalaiskulttuuria, lesboutta ja sukulaissuhteita. Lopussa oleva kirjaa avaava esseemäinen teksti on antoisaa luettavaa, joka historiallisesti taustoittaa romaanin eri aihepiirejä.
Aineksia on paljon, mutta van Alkemade kuljettaa tarinaa niin sujuvasti, että huomasin viihtyväni romaanin parissa paremmin kuin halusin itselleni edes myöntää. Toki Lapsi nro on monilta osin juuri pelkäämäni kaltainen, raflaaviin aiheisiin pohjautuva helppolukuinen kertomus. Rachel-parka: Että yhdelle ihmiselle täytyykin osua kohdalle niin paljon. Äidin menehtyminen järkyttävissä olosuhteissa, joutuminen orpokotiin ja ihmiskokeiden uhriksi ei riitä, vaan Rachel kohtaa myös lähentelyä, insestiaikeita ja tietenkin harvojen läheistensä petturuutta. Toisaalta hän tutustuu myös ihmeellistä apua tuoviin ihmisiin ja saa kokea onnenkin hetkiä. Hyvät ovat liiankin hyviä, pahat pahoja. Useammin kuin kerran on ällistyttävää, miten Rachel joutuu taas kokemaan kaikenlaista ja kuinka hän käsittämättömän helposti selviää kaikesta. Vaikka pitäisi ehkä järkyttyä ja liikuttua, ei voi olla pyörittelemättä päätään. Rachel on todellinen Tuhkimo!
Tässä vaiheessa blogitekstiä kaikille on takuulla selvää, ettei Lapsi nro 8 ole hyvä romaani niillä mittareilla, jotka minä hyväksi katson. Van Alkemaden teos ei sisällä mitään uutta teksuaalisesti. Sisällöllisestikin se on jossain määrin epäuskottava. Kaikesta huolimatta Lapsi nro 8 puhuttelee. Se koskettaa ja saa eläytymään paitsi Rachelin hahmoon, myös muutamaan vuosikymmeneen Yhdysvaltain historiassa. Se on vetävä historiallinen viihderomaani ja hyvä niin. Se täyttää tehtävänsä mainiosti: otteessaan pitävää ajanvietekirjallisuutta, jonka jännittävä juoni ja rakkauskertomus sovittuvat hyvin yhteen. Rachelin rakastetun henkilöllisyyskin on eräänlainen arvoitus.
Uskoisin, että van Alkemaden romaani olisi myös mieluisa joululahja kaikille
heille, jotka haluavat lukea vetävää historiallista romaania. Kaikkein eniten teos on näpäytys minulle itselleni. Lapsi nro 8
muistutti siitä, millaista on upota viihteen vietäväksi, ahmia kirjaa
pikkutunneille ja eläytyä tarinaan silloinkin, kun ei niin sanotusti osta aivan
kaikkea. Aivan kuin olisin saanut hetken lapsuuteni kirja-ahmisiästä takaisin.
Niinhän siinä siis kävi, että minä olen ihminen, joka juuri luki kirjan nimeltä Lapsi nro
8.
-
