Selja Ahava: Nainen joka rakasti hyönteisiä

 

Selja Ahava: Nainen joka rakasti hyönteisiä
Gummerus 2020
Kansi Jenni Noponen
331 sivua
Kotimainen romaani

Eikö kukaan tosiaan katso minuun, eikö kukaan kaipaa minun ääntäni?

Lisää näitä tänä syksynä ilmestyneitä upeita kotimaisia romaaneja. Selja Ahavan Nainen joka rakasti hyönteisiä on taitavasti kirjoitettu ja aihepiiriltään lumoava teos.

Ahavan romaania ei ole helppo keriä auki. Keskeistä siinä on ihmisen ja luonnon välisen suhteen tarkastelu sekä muodonmuutos eri dimensioissaan: toukan ja perhosen, maailmankuvan Jumalasta kohti tiedettä, naisen aseman muuttumista, luonnon ihmeiden kunnioittamista, tuhoakin. Romaanin keskeishenkilö Maria syntyy noitavaivojen aikaan. Taiteellisesti lahjakas tyttö piirtää hyönteisiä samalla tavalla kuin eräs esikuvansa Maria Sibylla Merian (jonka töitä suosittelen googlaamaan, jos eivät ole entuudestaan tuttuja, minulle eivät olleet). Vuodet ja vuosisadat vierivät, Maria elää tai muuntuu niiden myötä.

Nainen joka rakasti hyönteisiä on verrattain hidastempoinen mutta koukuttava muutosromaani. En haluaisi käyttää jo hieman kulunutta vertauskuvaa kaleidoskooppimaisesta romaanista, mutta sellainen tämä kiehtovaan maailmaansa upottava teos on. Kerronta etenee kronologisesti, mutta avaa eri tavalla valottuvia maailmoja. Kauniisti kirjoitettu romaani antaa lukijalleen paljon: oivalluksia ja naisen elämän samaistumiskohtia, uusia näkökulmia tai näköaloja, historiaa ja mukanaan kuljettavaa syvyyttä.

Lukiessani ajattelin muutamaa muutakin teosta, esimerkiksi Virginia Woolfin Orlandoa ja Susan Vreelandin Sinistä neitoa. En siksi, että Ahavan romaani jäljittelisi niitä – vaan sen vuoksi, että kummassakin mainitsemassani teoksessa kuljetaan aikakausien läpi, kuten Ahavankin kirjassa. Myös Orlandossa päähenkilö elää halki vuosisatojen. Vreelandin romaani puolestaan kertoo Vermeerin kuvitteellisesta maalauksesta ja minulle Naisen joka rakasti hyönteisiä alkupuolisko on jotenkin “Vermeerin värinen”.

Ahavan romaani on oma maailmansa: naisen aseman ja aatteiden metamorfoosi, todellakin kuin matka kotelosta kukoistukseen ja kaiken päättymiseen. Uskon, että tämä romaani jää mieleeni pitkäksi aikaa.

♥

Muualla mm. Kirsin Book Club, Kirjaluotsi ja Tuijata.

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
Gummerus 2017
231 sivua
Ennakkokappale kustantajalta
Kotimainen romaani

Ennen kuin mieheni katoaa, haluan kuvata hänet tarkasti. Haluan nimetä kaikki paikat, jokaisen karvan, lihaksen ja ruumiinosan. Haluan todistaa, että hän oli. En koskaan ajatellut, että ihmisen ruumiinosat olisivat kiinnostavia, mutta nyt haluan tallettaa näistä jokaisen.

Tämä on menetykseni kartta.

Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen. Yksi lause on vedenjakaja, joka muuttaa kaiken. Muuttaa sen, mitä oli, mutta mitä ei ole enää koskaan. Muuttaa sen, joka oli tuttua siihen, josta ei tiedä mitään. Tämä yksi lause, ja miestä ei enää ole, hän muuttuu toiseksi. Nainen yrittää pitää kiinni rippeistä: hänellä oli mies.

Selja Ahavan romaani Ennen kuin mieheni katoaa kertoo tarinan pariskunnasta, jossa nainen menettää miehensä – sukupuolelle. Mies katoaa ikään kuin pala palalta pois, muuttuu toiseksi. Nainen yrittää muistaa miehen, mutta mitä hän kuvittelee tai luo itse? Onko hän kuin Kolumbus, joka uskoi saavuttavansa Intian?

Helsingin Sanomien kuukausiliitteen tuore juttu kertoo, että romaanissa kuvattu on ainakin osin tapahtunut Selja Ahavalle itselleen. Tästä syytä romaania lukee autofiktiona, paljaana ja avoimena teoksena yhden liiton perusteiden romahtamisesta. Silti olo ei ole tirkistelevä, vaikka utelias se tietenkin on. Tirkistelyn tunnetta ei synny, koska Ennen kuin mieheni katoaa on omaääninen romaani, joka on paitsi koskettava, myös hallitusti ja taiten kirjoitettu. Kokonaisuus syntyy koko ajan karkuun juoksevista muistoista, nykyisyyttä kalvavasta menetyksen tunteesta sekä kuvitelluista tarinoista Kolumbuksen merimatkan aikana.

Minä en taida pitää tästä naisesta enkä hänen sävystään.

Ahavan romaani menee syvälle naisen mieleen, entinen mies jää hänen katseensa kohteeksi, hänen menetyksekseen. Sukupuoli tulee väliin, mikä saa pohtimaan sitä, miten iso osa ihmistä se onkaan. Onko toinen enää sama? Ehkä on, ehkä ei. Mutta mies hän ei enää ole ja nainen haluaa miehen, oman miehensä. Oli rakkautta, mutta olivatko yhteiset vuodet valhetta? Onko nainen koskaan edes tuntenut miestään: Mitä hänestä jää minulle? Osin kaikki tuntuu olevan kuin tyhjää. Näkökulmat käpertyvät yksityiskohtiin ja avautuvat samalla laajalle.

Rinnalla kulkee tarina Kolumbuksesta, joka uskoi tulleensa Intiaan. Kolumbus-osiot tahtovat jäädä ensin vieraammiksi, päälle liimatuiksi ennen kuin syntyy oivallus siitä, miten nainen ja mies ovat hekin kuin valtameren keskellä. Kaikki muuttuu ja karkaa kuin manner Kolumbuksen matkalla: saaria kyllä on, mutta se mitä haetaan pysyy poissa. Minne Kolumbus saapui kun hän saapui Karibialle? Kuvitteliko hän todella saapuvansa Intiaan? Vedättikö hän muita? Naisen mieli juoksee, poukkoilee, koettaa ymmärtää. Nainen kirjoittaa menetyksensä kartan, Kolumbuskin asettaa paikat kartalle: Tämä on minun tarinani, / nämä ovat minun sanani [--]. Jotenkin kaikki on jäsenneltävä.

Lukemassani ennakkokappaleessa ei ollut sivunumeroita. Se on kiinnostavaa, oli niiden poisjääminen sitten tarkoituksellista tai ei. En voi olla pohtimatta, onko niitä tänään julkaistavassa kirjakauppoihin ja kirjastoihin tulevassa painoksessa. Se, ettei numerointia ole, sopii näet erinomaisesti kirjaan, jossa ihminen – ainakin ihminen tunnettuna; omana ja rakkaana – katoaa. Mitä jää jäljelle, tulee tilalle?

Nyt elokuun alussakin uskallan sanoa, että Ennen kuin mieheni katoaa on yksi syksyn vahvimmista romaaneista. Menetys, suru, viha, raivo, hiljaisuus: Ahavalla on taito kirjoittaa tunteet auki. Ja kun hän sen tekee, syntyy sekä sanataidetta parhaimmillaan että mitä henkilökohtaisin tarina.

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
Gummerus 2014
Kansi: Jenni Noponen
Sivuja: 222
Arvostelukappale
Kotimainen romaani

On asioita, jotka eivät mene ajan mukana pois. Ne eivät himmene, pehmene eivätkä muutu muistoiksi. Ne ovat aina yhtä kovia ja suuria, ne seisovat kuin patsas ihmisen mahassa ja rinnassa ja kumisevat siellä sitten. Ne voivat unohtua, mutta kun ne palaavat mieleen, ne ovat aina nyt, ja aina yhtä isoja, niin kuin ne olisivat juuri tapahtumassa.

Jokaisella meistä on entä jos -ajatuksia? Entä jos meteoriitti tippuisi päähän, mitä jos voittaisin lotossa, millaista olisi jos pyörremyrsky veisi talon mukaan? Sattuma voi muuttaa kenen tahansa elämän. Mutta mitä sitten? Taivaalta tippuva jäälohkare tappaa Saaran äidin. Saaran täti Annu voittaa lotossa jättipotin - kahdesti. Skotti Hamish MacKay on mies, johon salama iskee kaikkiaan viidesti. He kaikki etsivät selitystä oman elämänsä kululle.

Pidän paljon kirjoista, joissa on pieniä omituisia arjen sattumia, sellaisia, jotka antavat teokselle realismia laajemmat puitteet, mutta eivät ole fantasiaa tai edes puhdasta maagista realismia. Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat on täynnä realismin ja arkitodellisuuden outouksien rajalla liikkuvia asioita, joita sattuma määrittää. On sattumaa, käsittämättömän huonoa onnea, että taivaalta putoava jäälohkare surmaa ihmisen. Mahdollista se on. Ja se, että samaan sukuun ja samalle ihmiselle osuu lottovoitto kahdesti on melko kummallista sekin. Todennäköisyyslaskenta ei antaisi näille sattumille kovinkaan suuria mahdollisuuksia, mutta Saaran elinpiiri on näitä outouksia täynnä.

Sanon heti, että Ahavan romaani on juuri sellaista kirjallisuutta, jota haluan lukea. Se kiehtoo alusta saakka: sahanpurutalon ja kartanon elinpiiri on vinksallaan ja koettelumuksista ja haamuista huolimatta omalla omituisella tavallaan turvallinen. Jo matka Annu-tädin lottovoittorahoillaan ostamaan kartanoon on kuin ihme: sinne johtava puukuja avautuu samettiverhoksi ja miten vanha talo on elävä. Asiat eivät kuitenkaan ole selkeitä, sillä Saaran äiti on jäänyt kesken ja haamut voivat tulla öisin. Muistelemalla Saara koettaa rakentaa äitinsä: millainen äiti oli töissä, millainen tavallisesti, millainen elossa. Ihmisellä ei ole selkeitä rajoja, vaikka Hercule Poirot osaa sellaiset vainajille piirtää.

Ahava on taitava kirjoittaja. Hurjan taitava. Hänen tekstinsä pureutuu kiinni lukijaan eikä sen otteesta halua päästä irti. Vivahteikas teksti on täynnä sävyjä, muttei liian värikylläisesti. Mieleni tekisi sanoa, ettei Taivaalta tippuvissa asioita ole mitään liikaa ja kuitenkin kaikkea tarpeeksi. Silti hyvässäkin kokonaisuudessa tietyt osiot ovat vahvempia kuin toiset: siinä missä Saara on erinomainen kertoja ja yksi viimeaikaisen kirjallisuuden parhaimmista lapsihahmoista, jäävät sinänsä kiinnostavat ja sattumia jollain tavalla selkeyttävät Annun ja Hamish MacKayn kirjeet pakostakin hieman varjoon. Kuitenkin myös ne ovat kiinnostavaa luettavaa, hyvin kirjoittuja ja hallittuja, romaanissa paikkansa perustelevia.

Nimenomaan Saaralle ja osin Annullekin Ahava osaa poimia juuri oikeanlaiset ajatukset ja kirjoittaa ne lauseiksi, jotka puhuttelevat lukijaa. Taivaalta tippuvissa asioissa kysytään esimerkiksi miten joku asia tai ihminen lopetetaan silloin, kun preesens muuttuu imperfektiksi. Avahan onnistuu yhdistää arjen elinpiiri ja sattuman määrittelemä sadunomaisuus - jääkimpaleen hajoittaneen äidin riekaleet, merenneitona uiskenteleva lapsi, sahanpurutalon ihmeellinen yllätys, vaalenevat illat ja ihmisen yritys todistaa ties mitä. 

Suru, raadollisuus ja kauneus elävät rinta rinnan. Asioita tapahtuu. Päällekkäin, väärään aikaan, eri aikaan, väärissä paikoissa. Juuri näitä tapahtumia tarvitaan, vaikkei niille syytä tai selitystä olekaan. En olisi halunnut tämän kirjan päättyvän, mutta jos ei ole loppua, ei ole tarinaa. Tässä sellainen on, oi kyllä, ja olen sen lumoissa.