"Poikkeuksellisen älykäs ja viihdyttävä", lupaa Washington Post dekkarin ennakkokappaleen takakannessa. Ja mikäpä ettei, tällainen harvakseltaankin – siis tahtiin pari kirjaa vuodessa – dekkareita lukeva saattaa kiinnostua. Ja oikeammin:
Täällähän on menossa suorastaan dekkariviikot! Ne alkoivat Satu Rämön Hildurilla (WSOY 2022) jatko-osineen. Rämön kirjat olivat minulle itse asiassa lääkettä, jotka katkaisivat äänikirjataukoni. En alkukesän jälkeen ollut kuunnellut yhtään äänikirjoja. Tai aloitin kyllä, mutta kaikki kuunneltu jäi kesken ja kuntosalilla kuuntelin mieluummin podcasteja. Sitten kuuntelin Hildurin, seuraavaksi Rósan & Björkin ja niiden jatkoksi vielä "Jakobin". Kiitos näiden koukuttavien kirjojen olen jatkanut äänikirjojen parissa – ja odotan tietenkin myös kirjasarjan neljättä osaa Raakelia.
Stacy Willinghamin Välähdyksen pimeässä (Tammi 2024 suom. Einari Aaltonen) puolestaan sain ennakkokappaleena kustantamosta. Takakanteen painetut kriitikkokehut olivat selvästi onnistunutta markkinointia, sillä luin kirjan muutamalta istumalta: bussissa matkalla toimistolle ja nyt viikonloppuna kotisohvalla. Toki myös juonikehys kiinnosti: päähenkilön lapsuudessa on sarjamurhattu tyttöjä, nyt murhat ovat alkaneet uudelleen. Lisäksi on perhesiteitä yms.
Rämön ja Willinghamin kirjoissa on paljon eroja ja jotain yhteistä. Eroja ovat tietenkin maisemat: Islanti (ja hieman Suomen Lappikin) sekä Louisiana, Yhdysvaltain syvä etelä. Siinä, missä pohjolassa neulotaan ja pidellään ilmoja, voi etelässä nähdä tulikärpäsiä. Hildur on poliisi, Willinghamin kirjan päähenkilö psykologi. Kumpikin nainen painiskelee oman menneisyytensä, lapsuudesta saakka periytyvien traumojen kanssa.
Molemmat kirjat (tai siis kolme Hildur-kirjaa ja yksi Välähdys pimeässä) pitävät otteessaan niin, ettei niitä voi lopettaa kesken. Jännitys siis vangitsee lukijansa. Sekä Rämön että Willinghamin teoksissa on myös omat kliseensä, mutta lasken ne genreen kuuluviksi. Samoin on yllätysten ja ennakolta arvattavien seikkojen laita. Luulenkin, että dekkarien lukijat usein nauttivat siitä, että osaavat yhdistellä asioita ja olla ikään kuin hieman edellä kirjan kertojaa, mutta samalla on kuitenkin ilo tulla yllätetyksi.
Sangen laadukkaita jännityskirjoja, siis! Voisin ehkä lukea tänä syksynä vielä jonkun muunkin dekkarin, mielellään sellaisen aika kotoisan.
Kummatkin olen jo lukenut ja hyviksi havainnut. Suosittelen Kaisu Tuokon dekkarisarjaa.
VastaaPoista