Göran Tunström: Jouluoratorio
Gummerus 1984
Juloratoriet 1983
Suomentanut Arto Häilä
379 sivua
Ruotsalainen romaani
Se oli Bach se. Mutta ketkä nyt jaksoivat pitää "riemun kategorioita" yllä? Kuka ylläpitää kieltä niin että se on jatkuvasti käytettävissä, vuodesta toiseen?
Mikä minussa oli jaksanut? Mitkä silmänräpäykset muovaavat elämäämme, mitkä kasvot valaistuvat tietoisuutemme ensimmäisistä kalvaista säteistä ja asettavat meille päämäärän?
Victor palaa lapsuutensa maisemiin Ruotsin Sunneen johtamaan Bachin Jouluoratoriota. Paluu ja oratorion sanoma saavat Victorin muistelemaan ja pohtimaan, ehkä kuvittelemaankin oman sukunsa kokemuksia. Vuosikymmeniä aiemmin Victorin isänisä, maanviljelijä Aron Norderson rakastaa syvästi vaimoaan Solveigia, jonka on määrä laulaa Jouluoratoriota Sunnen kirkossa. Kohtalo päättää toisin: Solveig kuolee onnettomuudessa. Tämä ei koskaan jätä Aronia rauhaan. Aronin poika Sidner elää äitinsä poismeno jatkuvasti mielessään. Hän kirjoittaa kummallisia tarinoita ja kokee lyhyen onnen itseään vanhemman naisen kanssa. Onnenyö on Victorin elämän alku.
Ilo, suru, elämän mahdottomuudet ja mahdollisuudet hengittävät samaa tahtia Nordensonin suvun kokemusten kanssa Göran Tunströmin upeassa romaanissa Jouluoratorio.
Miten Tunström mahduttaakin romaaniinsa paljon, Selma Lagerlöfin ja Marc Chagallinkin. Mitään ei kuitenkaan ole liikaa! Tunströmin tekstissä sanat ja sävel sekä tapahtumat ja kuvitelmat muodostavat liiton, jonka aariat ovat armottomain tapahtumainkulun suoraviivaisuudesta erkaantuneita. Kokonaisuuden tarinalinjat pursuilevat, mutta kerronnan lumoihin vaipunut lukija saa silti niistä kiinni. On ruotsalainen maaseutu paikoin karikatyyrisine ihmistyyppeineen, toisella puolella maapalloa on meri joka velloo ja nielaisee lopullisesti. Joskus yöt ovat todellisuutta, päivät eivät - ja on yö jolloin oli kaikki liekeissä.
Jouluoratorio sukeltaa lapsuusmuistoihin, sillä lapsuus muodostaa pohjan kaikelle sille millaiseksi itse kunkin elämänpolku muodostuu. Tunström pohtii myös mielisairautta, yliherkkyyttä, pimeyden laskeutumista ylle, mutta myös kaipuuta yltää auringonnousuun: toiveita sen suhteen, että loppuelämäni olisi yhtä ainoaa valon kuvausta ja heti kuitenkin tietoisuutta siitä, ettei näin käy. Lohduton Tunströmin maailma ei kuitenkaan ole, päinvastoin.
Tekstuaalisesti kokonaisuus soi komeasti kuin kuoro-osuudet Bachin Jouluoratoriossa oli kyse sitten pariskunnan välisestä keskustelusta ja teen ja voileipien väliin mahtuvasta kiihotuksesta tai Jumalan olemuksen pohdinnasta: Jos hän "olisi", olisimme vankeja kielessämme. Kieli ja lauseet ovat keskeistä läpi kirjan, silloinkin kun tapahtuu tai silloin kun alho painaa ihmismieltä. Solveigin jälkeen Aronin maailma on hiljaisuus, sitä ennen, Solveigin aikaan aina tuntui siltä kuin olisi palannut kotiin sanojen tyyssijaan.
Huomaan, että vaikutuin romaanista niin, että tavallisen analyyttisyyteni sijaan olen ripotellut tämän tekstini puoliksi täyteen sitaatteja. Nyt on niiden paikka, sillä melkein kaikki se, mistä kirjallisuudessa eniten nautin kohtaa Jouluoratoriossa: lauseiden kauneus, musiikin kutoma verkko kaiken ympärillä, ihmiselon murhe ja rankimmat koettelemukset, ja kuitenkin ilo, miltei hilpeys. Ja lopulta tyytyminen siihen mitä on ollut, siihen mitä voi tapahtua.
Jos siis vielä pähkäilette joululukemistenne kanssa, niin kipin kapin kirjastoon. Tämä kirjallinen herkku löytyy vain sieltä tai antikvariaateista.
