Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis

Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis
Tammi 2019, Keltainen kirjasto
Kärlekens Antarktis 2018
Suomentanut Outi Menna
Kansi Laura Lyytinen
304 sivua
Ruotsalainen romaani

Jostain, luultavasti kirjablogien syövereistä, mieleeni syöksyy virke: ”Kirja oli kauneinta ja kauheinta, mitä olen [aikoihin] lukenut.” En tiedä, onko Sara Stridsbergin romaani Rakkauden Antarktis kauhein tai kaunein kirja, jonka olen lukenut. Ei varmastikaan, mutta kauhea ja kaunis se on.

Romaanin kertoja Inna on kuollut, murhattu raa’asti: raiskattu, paloiteltu. Nyt osa Innan ruumiista mätänee kahdessa matkalaukuissa, osan ovat linnut ja muut eläimet vieneet poikasilleen. Eläessään Inna oli narkkari ja prostituoitu, joka halusi vain heroiinia ja joka noustessaan automiehen, asiakkaan, kyytiin oikeastaan jo tiesi kohtalonsa. Tuonilmaisista Inna katsoo mennyttä elämäänsä, surkeita lähtökohtiaan ja lapsiaan, jotka on menettänyt. Vuosikymmenet vierivät, vaikkei Innaa ole olemassa maallisessa maailmassa, on hän läsnä: Kohtaloaan on yritettävä rakastaa.

Alkuasetelma kuulostaa lähestulkoon jännityskirjalta, mutta dekkari Stridsbergin romaani ei ole. Murhaajalla ei oikeastaan ole väliä, uhrilla sen sijaan on. Rakkauden Antarktis tekee näkyväksi ihmiset, jollaisilta on liian helppo sulkea silmänsä: he, jotka nukkuvat yömajoissa, porttikongeissa tai siltojen alla; he, joilla ei ole koskaan ollut edes mahdollisuuksia. Romaani kertoo syrjäytymisestä ja sukupolvelta toiselle jatkuvasta huono-osaisuudesta ja ehkä kauheimmasta kohtalosta, jonka ihminen voi kokea.

Romaani on mutainen, eritteinen ja painostava. Ja samalla se on mitä kaunein, toiveikaskin kuvaus rakkaudesta. Stridsberg kirjoittaa upeaa kieltä, jonka Outi Mennan suomennos välittää vaikuttavasti. Rakkauden Antarktis on sellaista kirjallisuutta, jollaista rakastan lukea. Se saa samalla kertaa murehtimaan ja ihastumaan, eikä päästä otteestaan, vaan sulkee omaan mikrokosmokseensa.

Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus

Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus
Tammi 2016, Keltainen kirjasto
Beckomberga 2015
Suomentanut Outi Menna
366 sivua
Kansi Tuija Kuusela
Ruotsalainen romaani

Kauan sitten kuvittelin että perhettämme oli siunattu erityislaatuisella valolla, ajattelin ettei meille tapahtuisi mitään pahaa. Jimillä oli taito kertoa maailmasta tavalla joka sai minut tuntemaan, että me olimme ylevöitettyjä ja valittuja, ja kun kuuntelin hänen tarinoitaan meidän elämästämme maailma ympärillä sai ikään kuin kultareunuksen. Kun tulin Beckombergaan ja tapasin vanhoja miehiä, jotka puhuivat itsestään kuninkaallisina ja majesteetteina, tunnitin heissä Jimin. Myös heidän elämänsä näytti kullatulta, ylevöitetyltä.

Beckomberga on vanha mielisairaala, josta tulee toinen koti 13-vuotiaalle Jackille. Jackien isä Jim on alkoholisti, jota kuolema viehättää, joka haluaa pois tästä maallisesta maailmasta. Jackie viettää paljon aikaa sairaalassa, joka on kuin toinen ulottuvuus ja todellisuus. Beckombergassa kaikki on erilaista kuin muualla: lääkäri kuljettaa muutamia potilaitaan salaisiin juhliin, sairaanhoitaja ylittää valtuutensa, eräs helminauha katkeaa, ja on myös sellaista jota nuoren tytön elämään ei pitäisi kuulua. Beckombergassa kaikki on kuitenkin kuin unta tai toden tuolla puolen, muuan Olof-niminen potilaskin.

Beckomberga on itseoikeutetusti Sara Stridsbergin romaanin Niin raskas on rakkaus alkukielinen nimi. Hyvä on Outi Mennan suomennoksen nimikin: Rakkaus on raskasta, oli se sitten poissaolevaa, pelottavaa, vääränlaista tai vaikeasti määriteltävää.

Se, että Strisberg omistaa romaaninsa kaikille joiden matka kulki Beckombergan sairaalan puiston ohi vuosien 1932 ja 1995 välillä, on kannanotto hyvinvointiyhteiskunnan puolesta. Stridsberg tietää, että Beckombergassakin hoidossa on epäonnistumisia, mutta kyseenalaistaa laitoshoidon purkamisen ja isompiin yksiköihin siirtymisen tavalla, jonka jälkeen lukija pakostakin pohtii onko hyvinvointivaltion aika ohi - ja mitä hyvinvointivaltio ylipäätään on. 

On selvää, etteivät Strindbergin romaanin ihmiset voi hyvin tai ole tasapainoisia silloinkaan, kun ovat Beckombergassa. Maailman reunan yli  on raskasta luiskahtaa. Silti: vaikka Edvard antaa potilaidensa nauttia (!) alkoholia ja sulkee silmänsä laittomuuksilta, on potilailla silti joku joka kuuntelee ja luultavasti ymmärtää enemmän kuin päättäjät. Ja silti, edelleen: sairaalan seinien sisällä tapahtuu asioita, joita ei koskaan saisi tapahtua kenellekään. Beckomberga on samanaikaisesti turvapaikka ja vaaroja täynnä.

Kaikesta Stridsberg kirjoittaa niin, että Niin raskas on rakkaus on kaunokirjallisuutena napakymppi. Tai: napakymppi on turhan lennokas ja arkinen sana luonnehtimaan romaania, joka on huikea sukellus eristyneeseen maailmaan ja omia polkujaan kulkeviin elämiin; Romaaniin, joka pitää sisällään riekaleina olevaa eloa ja toivottomia tapauksia, mutta myös musiikkia, kirkkaita kevätsateita, syttyviä tähtiä. Kansilievetekstissä Niin raskas on rakkautta luonnehditaan osin omaelämäkerralliseksi, mikä saa pakostakin vetämään yhtäläisyysmerkit Jackien ja Stridsbergin välille. Näin ei kuitenkaan (toivottavasti) ole, ja romaani onkin mitä vahvinta kaunokirjallisuutta, jossa Mannin Taikavuori ja Tsehovin "Sali n:o 6" ovat läsnä.  

En muuta pyydä kuin vapautta [--] Ja kun se kielletään minulta, niin kuin aina käy, otan sen silti. Rakkaus on vaikeaa ja monikasvoista, hulluakin. Raskas rakkaus kuvastaa ihmisyyden eri puolia. Kauneus ja kauheus asuvat samojen seinien sisällä, samoissa ihmisissä, erilaisissa teoissa - ja romaanikirjailijan vahvassa tekstissä. 


--
Myös Krista on lukenut Stridsbergin romaanin.