Tällä kertaa pidättäydyn tekemästä (omanlaistani) kirja-arviota tanskalaisen Susyn seikkailuista, vaan sen sijaan annan muistojeni sekä hiljattaisen aikuislukukokemukseni värittää tekstiäni Gretha Stvensin lastenromaanista Susu ja Solveig. Ovatko Susy-kirjat kenellekään tuttuja?
Susy on punatukkainen temperamenttinen tyttö, joka asuu metsänhoitajaisänsä, äitinsä ja isoveljensä sekä perheen koiran ja islanninhevosen kanssa Tanskan maaseudulla. Susy-kirjoja on kaikkiaan yhdeksän, joista Susy ja Solveig on sarjan toinen. Eletään vuodenvaihdetta 1940- ja 50-lukujen taitteessa. Susyn perhe on saanut jouluvieraaksi Susyn ruotsalais-tanskalaisen serkun Solveigin, joka on vauvana menettänyt vanhempansa auto-onnettomuudessa ja asuu isoisänsä, maineikkaan matka- ja tietokirjailijan, kanssa. Joululoma on täynnä hiihtoretkiä, lumisadetta (jopa Tanskassa!) ja salametsästäjiä.
Jokaiseen Susy-kirjaan kuuluu seikkailua. Susyssa ja Solveigissa salametsästäjä terrorisoi läheisten Ranta- ja Hiidenmetsän rauhaa. Eräänä iltana jopa Susyn uskollinen islanninhevonen Pelle rekineen on kadonnut. Entä mikä on miehiään metsästysmajaan majoittunut erakko, joka auttaa talvimyrskyn silmään joutuneita serkuksia?
Susy ja Solveig sisältää jännityksen ohella paljon eväsretkiä Viisikon tyyliin. Siinä on mukana myös koulutyttöjen keskinäisiä sosiaalisia jännitteitä, keskustelua luonnon kunnioittamisesta sekä joukko kliseitä; Susyn punainen tukka korreloi hänen kiivaan luonteensa kanssa; ja kukas muu vuodattaisi huolenkyyneleitä kuin (koti)äiti. Kaiken kruunaa tanskalaistyyli, jota on näköjään tanskalaisissa lastenkirjoissa osattu kuvata jo vuonna 1950. Eikö kuulostakin melkein sisustuslehdistä tutulta?
Solveig ei ollut ikinä aiemmin ollut kartanossa. Hän katseli uteliaana ympärilleen. Katosta riippui kolme kattokruunua. Valo välkkyi niistä kuin kristallista. -- Ruokasalin tuolit olivat vaaleat ja kevyet, pöydät oli katettu valkeilla liinoilla ja astioilla. Molemmilla pöydillä oli iso punainen joulutähti. Lattia oli kiiltävää parkettia, jossa oli tähtikuvioita, ja tuli roihusi marmoritakassa. Voi kuinka se oli jännittävää!
Susya enemmän samaistuin lapsena Solveigiin, joka osasi piirtää tavalla, joka minun mielikuvissani muistutti nuorta Beatrix Potteria. Vaikka Susyn seikkailut ja tulinen punatukkainen luonne tempaisivat mukaansa, vetosi hiljaisempi Solveig aavistuksenomaisella salaperäisyydellään minuun. Nyt Solveigin epävarmuus hieman ärsytti, mutta silti hänen taiteellisuutensa oli jäljellä. Susy oli yksinomaan niin reipas kuin muistinkin.
Vaikka Susy ja Solveig on tarinaltaan yksinkertainen ja kielellisestikin keskinkertainen, pääsin jähmeän alun jälkeen siihen tunnelmaan, jonka tästä kirjasta muistin. Olin taas kahdeksan- tai yhdeksänvuotias ja istuin talvi-iltana lukemassa tätä kirjaa. Kun Susy ja Solveig hiihtivät Hiidenmetsässäja söivät eväsvoileipiään, tuli minulle melkein hinku lähteä tarkastamaan omien suksieni kunto (näin lokakuussa). Jostain muusta Susy-kirjasta, jonka nimeä en enää muista, on minulle syntynyt päähänpinttymä päästä joskus yllättämään oma perheeni aamiaisella, jolloin katan punaruutuiselle pöytäliinalle juuri leipomiani sämpylöitä ja somistan pöydän syysmetsästä poimimillani kaisloilla (ehkä tanskalaismetsistä löytyy kaisloja).
Gretha Stevns oli färsaarelaisen Daniel Jacob Eilif Mortensenin (1916-1989) käyttämä salanimi, jonka turvin hän kirjoitti lasten- ja nuortenkirjoja. Susy-kirjojen ohella muun muassa Pernille-kirjoja. En tiedä, onko jälkimmäisiä suomennettu. Susy-kirjat ovat peräisin 1940-60-luvuilta. Niistä otettiin uudet suomenkieliset painokset 1980-luvun alussa, mikä selittää oman lapsuuteni Susy-muistoja. Aloitin ala-asteen ensimmäisen luokan vuonna 1980 ja taisin jo viimeistään toisluokkalaisena olla Susyn lumoissa. Se, että Gretha Stevns olikin mies, paljastui minulle tänään ja tuli melkoisena yllätyksenä.
Susy oli ottanut neljä imupilliä. Sillä tavalla hän nimittäin ehtisi juomaan neljä limsaa, hän väitti.
Vaikka kirjassa on aikuislukijan näkökulmasta paljonkin suoraviivaisuutta, ei lapsuudennostalgiaa näköjään voita mitään. Loppujen lopuksi kyse on ystävyydestä, virvoitusjuomista ja hyvästä seikkailusta. Ja se on aika paljon se.
Kiitos, Sara!
***+
