Robert Louis Stevenson: The strange case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde
Ilmestyi 1886 (luvussa Penguin Classics, 2003)
Sivuja 142
Skottilainen kauhuklassikko
All human beings, as we meet them, are commingled out of good and evil: and Edward Hyde, alone, in the ranks of mankind, was pure evil.
Lontoossa asuva miellyttäväluonteinen tiedemies, tohtori Jekyll tekee laboratiokokeita, jotka riistäytyvät käsistä. Hän myös tuntuu olevan läheinen kauhistuttavan herra Hyden kanssa. Lakimiehenä toimiva herra Hyden ystävä, herra Utterson, alkaa selvittää Jekyllin ja Hyden mysteeriä ja kertoo arvoituksellista tapauksesta lukijoille.
Jokainen on varmasti tuttu tohtori Jekyllin ja herra Hyden kanssa. Ei välttämättä kirjan sivuilta, mutta kun näiden hahmojen nimet mainitaan, suurimmalle osalle muodostuu mielleyhtymiä ihmismielen eri puolista. Aarresaarestaankin tutun Robert Louis Stevensonin klassikkoa suositeltiin minulle, kun pyysin vinkkejä pelottavista kirjoista. En ollut aivan varma, olinko lukenut romaanin joskus nuorena vai oliko tarina minulle tuttu muuten vain. Luettuani alkukielisen romaanin The strange case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde luulen, etten ollut romaania aiemmin lukenut - ainakaan kokonaan.
Jekyll ja Hyde on pienoisromaani, muttei kovin nopeasti luettava, vaan pikemminkin jaarittelevuudessaan suorastaan raskassoutuinen, joskin kiehtova. Se kytkeytyy syystäkin yhteen monien muiden kauhukirjallisuuden klassikoiden kanssa, esimerkiksi Bram Stokerin Draculan ja etenkin Mary Shelleyn Frankensteinin, jonka kanssa romaanilla on temaattisiakin yhtäläisyyksiä. Jekyll ja Hyden juoni on kaikille niin tuttu, ettei se yllätä missään vaiheessa, mutta ei sen tarvitsekaan, sillä on kiinnostavaa seurata, miten Stevensson on arvoituksensa rakentanut ja kuinka se selviää Uttersonille.
Stevensonin teoksen suurin arvo nykylukijalle on varmasti romaanin raikas klassisuus. Jekyllin ja Hyden keskeiskysymykset ovat edelleen ajankohtaisia romaanikirjallisuudessa. Luin kirjan englanniksi, mikä antoi nyt tietynlaista lisäarvoa. Arvostan suuresti kääntäjien työtä ja luenkin romaanit yleensä suomennettuna, mutta vanhemmissa teoksissa ajan englanti miellyttää minua suuresti: I thus drew steadily nearer to the truth; I had learned to dwell with pleasure; It was the curse of mankind that these incongruous faggots were thus bound together.
Vaikkei Jekyll ja Hyde päässyt yllättämään tai kauhistuttamaan, on se juuri klassikkoasemansa vuoksi hurjan kiinnostava katsaus ihmismielen pimeisiin puoliin. Etenkin eglanninkielisenä teos sopii vaikka ääneen luettavaksi marraskuisten iltojen synkäksi tunnelmapalaksi.
