Sarah Perry: The Essex Serpent
Serpent’s Tail 2016
(pokkaripainos 2017)
Kannen
suunnittelu Peter Dyer
418
sivua
Brittiläinen
romaani
‘What can you expect, of poor
country folk who can’t read or write?’ Her Londoner’s contempt was magnificent,
taking in the spire of St Nicolas, and the paltriness of the earthquake, and
the Red Lion, and everyone in it. ‘But Cora has hive of bees in her bonnet: she
says it’s likely a living fossil - she will tell you the names for them: I can
never remember – and she’s determined to seek it out.’
Eletään
1800-luvun loppua. Cora Seaborne on lontoolainen leski, joka uskoo vankasti
tieteeseen. Poikansa Francisin ja perheen palvelijana toimivan luottoihmisensä
Marthan kanssa Cora lähtee Essexin rannikolle etsimään fossiileja. Huhutaan,
että tappamishaluinen Essexin käärme (tai kokonsa puolesta pikemminkin
lohikäärmeen tai krakenin kaltainen luikero) on palannut ja liikkuu Aldwinterin
pikkukylän tienoilla. Kansantaruun pohjautuva huhu saa Coran innostumaan, hän on varma
että käärme on joku aiemmin tuntematon eläinlaji. Aldwinterissa Cora tutustuu
pappi Will Ramsomeen ja tämän perheeseen. Willin vankka usko ja Coran
darwinistinen maailmankatsomus ottavat yhteen, mutta hirviön suhteen he
molemmat ovat epäileviä – ja erimielisyyksistään huolimatta he tuntevat
toisiaan kohtaan vahvaa vetoa.
Sarah
Perryn The Essex Serpent peilaa kiinnostavasti viktoriaanisen ajan
murroskohtia: miehen ja naisen asemaa, uskoa ja tiedettä, mennyttä ja tulevaa.
Vaikka
Perryn romaani on mitä kiehtovinta luettavaa, yllätyin aluksi sen hitaudesta. Olen Lauran kanssa samaa mieltä siitä(kin), että rauhallisesti
etenevä teos ottaa oman aikansa. Kyse ei todellakaan ole suoranaisesta lukusukkulasta,
vaan verkkaisasti avautuvasta monikerroksisesta kokonaisuudesta, jossa monin eri
tavoin puhuttelevat teemat sulkeutuvat yhteen. The Essex Serpent on sekä luontoromaani että ihmisen
sisäisen äänen kaikumista, se on osin kummitus(mainen)tarina, pitkälti
feministinen romaani (I’ve freed myself from the obligation to try and be
beautiful), osin romanssikin. Siinä usko ja tiede kamppailevat,
mutta ovat saman puun eri päistä. Suora kerronta ja kirjeet kuljettavat
tarinaan eteenpäin, päivämäärät korostavat ajan kulua, jännitteitä on niin
suhteessa Essexin käärmeeseen, ihmisten keskinäisissä suhteissa kuin siinä,
miten odotukset ja pelko kaikkea määrittävät.
The
Essex Serpent tarjoaa upeaa luonto- ja kaupunkikuvausta ja viehättää
kielikuvillaan: Perryn teksti on mutaista ja valoisaa – yhtä lailla maiseman
kuin ihmismielen suhteen. Essexläinen maa on multaa ja mutaa, mutta aikakausi tuntuu olevan
täynnä mahdollisuuksia, jos toki vastoinkäymisiäkin. Essexin käärme onkin
kiehtova lähtökohta romaanille, mutta tietenkin merkittävintä on se, mitä
käärmeeseen suhtautuminen kertoo ihmisestä. Aikana, jolloin valokuvaus on
tullut mahdolliseksi, Karl Marx ja sosialistmi sekä Charles Darwin ja Jumala mittelevät puheissa. Vaikka
keskeishenkilöitä ovat Cora, Will, Martha ja Willin vaimo Stella, on romaanin
jokainen henkilöhahmo – niin lontoolainen lääkäri, konservatiinen mutta sydämellinen
Ambrosen pariskunta, omaperäinen Francis ym. – perusteltu: There are no
ordinary lives, kuten Martha sanoo. Jos usko käärmeeseen on epäilyä eikä
mistään muustakaan voi olla täysin varma, on nimenomaan ihmisyys kaiken
perusta.
Upeakantinen
The Essex Serpent on (jälleen yksi) romaani, joka ansaitsisi tulla
suomennetuksi. Sen hitaus palkitsee, sen viktoriaanis-goottilainen tunnelma vie
mukanaan, sen henkilöiden sisäinen ristiriitaisuus antaa tarttumapintaa ja sen
keskeisteemat kiehtovat. Sen verran kehuja teos on maailmalla niittänyt, että
ihmettelen jos suomennosta ei vuoden sisällä kuulu.
