Pierre Lemaitre: Silmukka

Pierre Lemaitre: Silmukka
Minerva 2017
Trois jours et une vie 2016
Suomentanut Susanna Hirvikorpi
Ulkoasu Taittopalvelu Yliveto Oy
270 sivua
Ranskalainen jännitysromaani


Antoinen käänsi hänet selälleen taputellakseen hänen poskiaan, mutta pojan silmät olivat auki.
Niiden katse oli liikkumaton ja lasimainen.
Ja oivallus humahti hänen lävitseen: Rémi oli kuollut.


Joulu on tulossa ranskalaiseen Beauvalin kylään. 12-vuotias Antoine haaveilee pelikonsolista ja ihanasta Émiliestä. Naapurin 6-vuotias Rémi lyöttäytyy usein Antoinen seuraan, mikä ärsyttää Antoinea. Hetkellisen raivokohtauksen seurauksena Antoine iskee Rémiä kepillä päähän, ja pieni poika kuolee. Rikos tuntuu jäävän piiloon, mutta voiko Antoine koskaan olla turvassa ja rauhassa teoltaan?

Pierre Lemaitren romaanin nimi Silmukka on oivallisesti suomennettu, mutta mainio on alkukielinenkin nimi. Muutamat hetket muuttavat elämän, romaanissa takastellaan Antoinea eri ikäisenä. Rémin kuolemasta tulee melkoinen silmukka, jonka ote kiristyy koko ajan. 

Kiristymiseen on monia syitä, joista suurin on syyllisyydentunne. Jos jotain jännitysromaania voi luonnehtia psykologiseksi, niin Silmukkaa (ei sillä, etteikö monia muitakin voi). Aina ei tarvita ulkopuolista piinaajaa, joka vaanii jossain, vaan piina lähtee ihmisestä itsestään. Suurin yllätys onkin ehkä se, ettei romaanissa ole oikeastaan mitään kovin yllättävää – eikä tarvitse ollakaan. Enempää en toki juonesta paljasta, Antoinen lisäksi romaanissa on useita keskeishenkilöitä, joilla on omat traumansa. Jotkut asiat myös kytkeytyvät toisiinsa, lukijalle on tarjolla monenlaisia koukkuja.

Tuloksena on kaareltaan tyylikäs romaani, jossa mennyt ei jätä kylän asukkaita koskaan rauhaan. Silmukka on kehityskertomus, yhteisökuvaus ja tyylipuhdas jännäri. Kehityskertomuksena se käy läpi Antoinen kasvuvuosia ja hänen kantamaansa taakkaa. Yhteisökuvauksena se tarkastelee koko pientä kaupunkia, sen asukkaiden sosiaalisia suhteita ja tapoja reagoida. Lemaitre kirjoittaa oivallisia hahmoja. Jännitysromaanina Silmukka vangitsee lukijansa – kuten lajityyppinsä kunnollisen edustajan kuuluukin. 

Ennen kaikkea Silmukka on hieno romaani. Leimaitren koukuttava, aiheeltaan näennäisen yksinkertainen, mutta sitäkin syvemmälle pääsevä teksti osoittaa, että taidokas kirjailija saa yksinkertaisista lähtökohdista aikaan ihmiseloa tarkkanäköisesti puntaroivan kudelman.

--

Muualla mm. Arja, Leena, Villis ja Tuija.

Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa

Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa
Minerva 2014 (elokuvakantinen pokkaripainos 2018)
Au revoir là-haut 2013
Suomentanut Sirkka Aulanko
544 sivua
Ranskalainen romaani


Hän tiesi, että aika parantaa haavat, mutta siitä lähtien kun hän oli voittanut sodan, hänestä tuntui kuin hän joka päivä häviäisi vähän kerrassaan.

Ensimmäinen maailmansota muuttaa kaiken: karttojen rajat, maiden väliset suhteet, osin yhteiskuntaluokatkin. Se saa onnenonkijat ja pyrkyrit nousemaan, ihmissuhteet kariutumaan tai vahvistumaan. Se tuo valtavia menetyksiä, mutta sodan raunioista versoaa uuttakin. Albert Maillard ja Edouard Péricoult ovat erilaisista lähtökohdista ponnistavia nuoria ranskalaissotilaita, joiden kohtalot kietoutuvat lopullisesti yhteen, kun Edouard ensin pelastaa Albertin, jonka luutnantti Henri d'Aulnay-Pradelle on koettanut haudata elävältä. Pelastamisen yhteydessä Edouard haavoittuu vakavasti, kun kranaatinsirpale murskaa osan hänen kasvoistaan. Sodan päätyttyä kaikkien kolmen täytyy rakentaa elämäänsä uusiksi.

Joskus lukusuositusten perille meno ottaa aikansa. Pierre Lemaitren romaania Näkemiin taivaassa on minulle suositellut monikin, kaikkein vahvimmin Leena Lumi sekä yksi kollegani. Ja usein, kuten nytkin, ihmettelen että miksi tartuin suositeltuun vasta muutaman vuoden jälkeen. Parempi myöhään jne., Prix de Goncourtilla palkittu ja elokuvaksikin muokattu romaani on lukuromaanien aatelia.

Mietin, että onko vähättelyä kutsua upeaa kirjaa lukuromaaniksi. Ei, sillä Näkemiin taivaassa on ehdottomasti lukuromaani, mitä tällä kiistellyllä termillä sitten ikinä tarkoitetaankin. Minulle lukuromaani on yhtä kuin vetävä, sujuvalukuinen fiktio, joka on konstailematon, mutta jossa on jotain pelkkää viihdettä enemmän. Tästä saa olla toki eri mieltä ja ymmärrän hyvin heitä, joita lukuromaani-sana kammottaa. Mieleni tekisi sanoa, että Lemaitren romaani on kiistattoman sujuva-, joskaan ei helppolukuinen, mutta toki siitäkin voi olla eri mieltä (silmäniskuhymiö!).

Erinomaisen romaanin heikointa antia on sen alku, vaikka alku sellaisena kuin tässä romaanissa on, on perusteltu. Sotanner kaikkine kauheuksineen pohjustaa sitä, mitä tuleman pitää. Ilman sotaa ei olisi koko tarinaa. Alku esittelee myös heti ainakin Pradellen luonteen omaa etuaan tavoittelevana pahana miehenä. Ristiriidaton ei ole kukaan, eivät edes Albert ja Edouard, mikä tekeekin kokonaisuudesta entistäkin kiinnostavamman. Lemaitren romaani on osin tutkielma ihmismielestä: mihin kaikkeen mieli ja teot taipuvat, milloin henkiinjäämisestä tulee muiden hyödyntämistä, miksi nuoruuden kirkasotsaisuus muuttuu joksikin muuksi.

Huomenna sitten, ehkä. Sota on kuitenkin vain alku. Painava, raskas alku, joka vaikuttaa kaikkeen eikä jalosta ihmistä. Näkemiin taivaassa pitää sisällään paljon. Lemaitre kuvaa ihmisten tempoilua tilanteessa, jossa kaikki on muuttunut. Elämään kuuluvat rakkaussuhteet ja avioliitot, köyhyys ja vauraus, suru ja ilo, bisnekset, kepeys ja raadollisuus. Nämä elämän eri puolet risteilevät jokaisen luona, kukaan ei voi elää vailla menneestä tullutta taakkaa. Toisista tämä taakka tekee jopa huijareita, minkä vuoksi Näkemiin taivaassa pitää sisällään myös jännityselementtejä sisältävän veijaritarinan.

Nälkä, voitonriemu, ylpeys, romahdus, riipuvuus, salaisuudet, uusi elämä… Lemaitren henkilökuvaus on vahvaa: jokainen sodassa sirpaloitunut on hyvä ja paha – tai Pradelle lähinnä paha, mutta erilaisia vaihtoehtoja tulee hänenkin punnita. Ystävyyden, vanhemmuuden ja sisaruuden kipupisteet kulkevat jokaisessa läpi sodanjälkeisen elämän. Kaikkein vahvimmin koskettaa Edouardin isä. Eräs joutsenlaulu pysäyttää, on tekstinäkin elokuvallista, visuaalista. (En muuten aio katsoa tätä elokuvana, koska en ehkä kestäisi kaikkea mitä vastaan tulee.)

Vaikka kerronta on sinänsä monitasoista ja moniäänistä, on se kronologisesti suoraviivaista, mikä tuntuu virkistävältä ja osaltaan lisää romaanin vetoa. Näkemiin taivaassa on ovela romaani. Tarina on monin osin uskomaton, muttei missään vaiheessa mahdoton, mukana on makaaberia, eettisiä kysymyksiä ja toki romanssiakin. Lemaitre onnistuu tässä kerronnan monipuolisuudessaan, hän osaa olla syvällinen ja viihdyttävä. Romaani on siis melkoinen teemojen kaleidoskooppi, kokonaisuus jäänee mieleeni pitkäksi aikaa.

Jokainen tarina on saatettava päätökseensä, se kuuluu elämän järjestykseen.

Pierre Lemaitre tunnetaan myös jännityskirjailijana. Näkemiin taivaassa -romaanin perusteella voisinkin tarttua hänen rikoskirjoihinsa.