Kustantaja: WSOY 1979
Alkuteos: The great ghost rescue 1975
Kuvitus: Simon Stern
Suomennos: Marikki Makkonen
Sivuja: 139
Brittiläinen lastenromaani
Kun elämä on tyyntä ja huoletonta ja kaikki on hyvin, tulee harvoin ajatelleeksi, että asiat voivat muuttua. Hubert uskoi, että he eläisivät Craggyfordin linnassa seuraavatkin viisisataa vuotta, tai tuhat tai kolmetuhatta. Mutta maailman linnan ulkopuolella muuttui. Kummitusten elämä kävi vaikeaksi ja vaaralliseksi, ennen kuin eräänä synkkänä myrskyisenä iltana heti pyhäinpäivän jälkeen...
Ison-Britannian kummituksilla menee huonosti. Elintila - tai ehkä pitäisi puhua kuoleman jälkeisestä olintilasta - kapenee, kun linnoista tehdään hotelleja, hylätyistä luostareista yökerhoja ja tuulisista, autioista nummista leirintäalueita tai moottoriteitä. Sisäoppilaitoksessa opiskeleva Rick tutustuu kummitusperheen ei-tarpeeksi mustaan lampaaseen Hubertiin, joka ei osaa olla hirveä, vaikka kuinka yrittäisi. Tarvitaan hieman koulukaveri Barbaran apua ja Rick on valmis matkustamaan Lontooseen saakka pelastaakseen kummituksia. Hubertin perhe, Leijuva Kiltti, Noita, Voihkiva Winifred ja Kiljuva Pääkallo George sekä kaikki muut kummajaiset vampyyrivauvoista alkaen tarvitsevat turvapaikan.
Voi, millaiseen nostalgiaan sukelsinkaan. Eva Ibbotsonin Pelastakaa kummitukset ja vielä enemmän Voi noita noita olivat eräitä lapsuuteni suosikkikirjoja. En koskaan unohtanut niitä, mutta nyt aikuisena aloin kaivata Ibbotsonin kirjoja aktiivisesti ja Pelastakaa kummitukset löytyi nettiantikvariaatin kautta. Kuulutan tässä samalla Voi noita noitia. Jos joku haluaa luopua omasta mahdollisesta kappaleestaan, olen kiinnostunut ostamaan sen.
Vaikka Pelastakaa kummitusten kehystarina on tuttu monista muista romaaneista - vaara uhkaa päähenkilöitä ja reipas ulkopuolinen tulee pelastamaan - on se edelleen miltei ihmeellisen ajankohtainen. Kirjan sanoman voi varmasti lukea monella tavalla, mutta ympäristökysymykset ja pohdinta kelvollisesta elinympäristöstä sekä monenlaisen erilaisuuden hyväksyminen nousevat keskiöön viisaasti.
Pelastakaa kummitukset on tietenkin hyvin aavekeskeinen kirja. Kummituksensa Ibbotson tyypittelee mainiosti ja lukijoiden on helppo löytää oma suosikkinsa. Leijuva Kiltti on miehekäs ja arvonsa tunteva skotti, päätön Hortensia-täti kantaa mukanaan Ison-Britannian monia traumoja ja karkuun pyrkivää vesiastiaa tavoitteleva, veritahrainen Voihkiva Winifred elää oikeaa kreikkalaista tragediaa, tietenkin lastenromaanille sopivan hurmenishumoristisesti. Lapsena kiinnyin varmaan eniten ihmis-Rickiin, mutta nyt aikuisena löysin Noidan naisellisuudesta ja äidillisyydestä paljon kiinnittymiskohtia. Siinä, missä Noita säästää kaikkein pahimmat hajunsa erityisiin hetkiin, koetan itse tietenkin valita mahdollisimman hyväntuoksuiset ihorasvat ja hajuvedet. Yhtä lailla tunnistan vanhemman huolen lapsensa kehityksestä - ja Hubertkin on ihan kelpo haamu, vaikkei ruusuposkisena pelottavasta käykään. Suomalaisia lukijoita kiinnostava haamukin löytyy ja osoittautuu ikävä kyllä varsin rasittavaksi tyypiksi.
Tunnelma on tietenkin brittiläinen kaikessa ihanuudessaan ja ankeudessaankin: englantilainen sisäoppilaitos on paikka, jossa varmasti alkaa kaivata vaikka aaveiden seuraa, jos nämä vaan ovat kilttejä. Hienohelmat ovat tässä liki 40 vuotta vanhassa kirjassa ihan samanlaisia muka-luokkatietoisia nirppanokkia kuin esimerkiksi tänä vuonna suomennetussa David Walliamsin Herra Lemussa. Walliamsin ja Ibbotsonin romaanien rinnastus on muutenkin luontevaa, sillä molemmissa tavalliset lapset kohtaavat jotain outoa ja molemmissa keskiöön nousevat kysymykset siitä, kenellä on oikeus olla, missä ja millaisena. Ibbotsonin kirjoitustyylikin on varsin ajatonta.
Nyt aikuisella lukukerralla Pelastakaa kummitukset osoittaui hyviä muistojani paremmaksi romaaniksi. Se on kestänyt aikaa, se jännittää ja hauskuuttaa. Ennen kaikkea se muistuttaa ihmisten vastuusta siitä, mitä jälkeemme jää. Siksi suosittelen kirjaa paitsi lapsille, myös aikuisille.
-
P.S. Kiitos kaikista blogikommenteista. Olen myöhässä niihin vastaamisen suhteen, mutta koetan reipastua tässä suhteessa. Viikon kuluttua vuorossa on eräs kauhukirjallisuuden klassikko ja jos aikaa jää, hieman kauhuelokuvamuistojakin.
