Paolo
Cognetti: Kahdeksan vuorta
Bazar
2017
Le
otto montagne 2016
Suomentanut
Lotta Toivanen
Kansi
Tuomo Parikka
237
sivua
Arvostelukappale
Italialainen
romaani
Ajattelin:
minähän tunnen tämän tarinan. Ja totta olikin, että omalla tavallani tunsin
sen. Olin vuosikausia kerännyt sen sirpaleita niin kuin ihminen, joka omistaa
kirjan irtosivuina ja on lukenut ne lukuisia kertoja sattumanvaraisessa
järjestyksessä.
Nuoren
Pietron perhe on muuttanut vuoristosta Milanoon, mutta vuosi toisensa jälkeen
he palaavat joka kesä pieneen vuoristokylään. Siellä Pietro koettaa kulkea
isänsä perässä, ymmärtää tätä ja tämän vuorikaipuuta. Joka kesä Pietroa
vastassa on Bruno, miltei lukutaidoton vuoristolaispoika. Elämänmittainen
ystävyys pysyy vahvana, vaikka aikuistuttuaan pojat toisistaan erkanevatkin.
Heidän kummankin on löydettävä oma tiensä elämän vuoristopoluilla silloinkin,
kun polut peittyvät kahdeksanmetriseen lumeen.
Italian tärkeimmäksi sanotun kirjallisuuspalkinnon Premio stregan yleisöäänestyksen voittanut Kahdeksan vuorta on milanolaissyntyisen Paolo Cognettin kuudes teos, mutta ensimmäinen romaani. Ikiaikaisia teemoja käsittelevä romaani kuljettaa lukijansa vertauskuvallisesti kohtaamaan kahdeksan vuorta, itse kirjassaan ollaan pääosin Italian Alpeilla ja Nepalissa.
Kahdeksan
vuorta on ihastuttavaa luettavaa. Cognettin romaani on kasvukertomus, joka
tarkastelee miehuutta ihmissuhteiden valossa: keskiössä ovat isän ja pojan sekä kahden ystävyksen väliset suhteen. Koulutuksen tärkeyteen uskova äitikin on tärkeä. Näkökulma on koko ajan Pietron, joka on herkkä tarkkailija:
isä ja Bruno ovat tuttuinakin arvoituksia. Toisaalta Pietro on hanakka
osallistuja, joka pinkoo vuoripoluilla kovaa vauhtia ja jonka aikuisuus kuljettaa
kaukomaille. Teemat ovat pohjimmiltaan ikiaikaisia ja universaaleja: vastakkain - tai pikemminkin rinnakkain
- ovat ihminen ja luonto, kaupunki ja maaseutu, elämän pirstaleisuus ja
yksinkertaisuus.
Joidenkin
ihmisten elämässä on vuoria, joille ei voi palata. Kahdeksassa vuoressa kyse on
paitsi kasvamisesta, isästä ja pojasta sekä ystävyydestä, myös salaisuudesta ja
sen vaalimisesta. Ihminen on aina arvoitus toiselle. Suru ja ymmärrys ovat
vahvasti läsnä.
Kerronta
etenee rauhallisesti, muttei jumittavasti. Cognetti kirjoittaa kauniisti,
muttei maalaile liikaa, vaan pikemmin toteaa tapahtuneet, tunteiden suohon ei upota. Vaikka romaanissa ollaan vuorilla, on "kahdeksan vuorta" buddhalainen vertauskuva. Olen aika huono sietätämään kevytfilosofisia kirjoja
ja hetken aikaa pelkäsin, että nyt lähestytään Paulo Coelhon teosten tunnelmaa,
mutta onneksi Cognetti osaa kuljettaa tarinaa ja filosofiaa on vain hipaisu.
Tekstuaalisesti tarina on jokseenkin siisti, rosoa olisi voinut olla
enemmänkin, mutta pinnan alla kytevä melankolia toimii kyllä. Lotta Toivasen suomennos on sujuvaa luettavaa.
Vaikka
jäin kaipaamaan jonkinlaisia rosoa tai rikkoa, lumouduin kyllä romaanin
pohjoisitalialaisesta vuoristosta. Cognetti herättää eloon hetket vuorilla:
rehottavat alppiruusut, hylätyillä laidunmailla käyskentelevät kauriit, lumen
kauneuden ja vaaran. Kontrasti ihmisen rakennelmien surkeuden ja vuoristokevään
kukoistuksen välillä on - noh - vuoren kokoinen.
Cognettin romaani rauhoittaa ja aiheuttaa levottomuutta. Se pyytää mukaansa vuorille ja avaa maisemia, sekä mielen että maantieteen. Kahdeksan vuorta on melankoliassaankin voimaannuttavaa luettavaa.
