Jessie Burton: Nukkekaappi

Jessie Burton: Nukkekaappi

Otava 2017
The Miniaturist 2014
Suomentanut Markku Päkkilä
341 sivua (ennakkokappale)
Kustantamosta

Brittiläinen, Hollantiin sijoittuva romaani


Tapaamme vielä jonain päivänä, te ja minä. Vaadin sitä. Olen varma että niin tapahtuu. Minusta tuntuu, että te olette kirkas tähti joka opastaa minua, mutta toivoani varjostaa pelko, ettei teidän valonne olekaan suopea. En lepää ennen kuin saan tietää teistä enemmän, mutta siihen asti kirjalliset ohjeet saavat käydä paremman tuntemuksen edellä. [Ote Nellan kirjeestä miniatyristille.]

1600-luvun loppupuolen Amsterdam on jo kansainvälinen kaupunki: laivavarustelu tuo kaupunkiin väkeä niin Hollannin maaseudulta kuin muista maanosista. Avioituminen itseään puolet vanhemman Johannes Brandtin kanssa saa Petronellankin muuttamaan kaupunkiin. Nellaa vastassa ei kuitenkaan ole aviomies, vaan tämän synkkämielinen sisko ja kaksi erikoista palvelijaa. Avioliitto ei niin sanotusti ota tulta alleen, mutta Nella saa mieheltään nukkekaapin, joka on kuin kopio heidän kodistaan. Salaperäinen miniatyristi lähettää Nellalle nukkeja ja muita esineitä, jotka tuntuvat ennustavan tulevaa. Miten käy, kun Nellan oman lähipiirin elämä menee solmuun? Kenelle kaikille nukkekaapissa on tilaa?

Jessie Burtonin Nukkekaappi on otteessaan pitävä lukuromaani, jossa on paljon aineksia. Toki Burtonin romaani on (ihan kelpo) viihdettä, mutta osa juonenkäänteistä kulkee turhankin kliseisiä raiteita. Jo alkuasetelma, vasta aikuistuva tyttö ja keski-ikäinen – omana aikanaan luultavasti keski-iän reippaasti ylittänyt – mies on mitä tyypillisin. Tosin on tunnistettava se fakta, että romaanin tapahtuma-ajankohtana avioliitot saattoivat usein ollakin sovittuja ja asettaa vanhemman miehen ja nuoremman naisen yhteen.

Nella on romaanin keskeishahmo, mutta hän kehittyy tavattoman nopeasti kokemattomasta maalaistytöstä toiminnan naiseksi, liiankin moderniksi. Henkilökuvaus on kaiken kaikkiaan ohutta. Johannes pysyttelee etäisenä, vaikka hän vastaa eräästä romaanin yllävimmästä käänteestä, josta lukiessani ilahduin. Romaanin kiinnostavimmaksi hahmoksi nousee Johanneksen sisko Marin, pohjimmiltaan varsin traaginen henkilö. Harmi, ettei Mariniinkaan synny syvyyttä, sillä hän jos kuka sellaista ansaitsisi. Muut henkilöt, tummaihoinen Otto ja englantilainen kukkopoika Jack ovat kiehtova, mutta yksioikoinen lisä henkilögalleriaan. Myös nukkejen lähettäjä jää lopulta hyödyntämättä. Jännitys ei rakennu niin hyvin kuin voisi odottaa.

Burton tuntuu ahnehtivan liikaa: Nukkekaappi on kevyt jännitysromaani, avioliittoromaani, ja osin yhteiskunnallinen romaani, mutta kaikkea vain kevyesti sudittuna. Sen tapahtumat menevät hetkittäin yli, paikoin jopa historiallista saippuaoopperaa mukaillen. Nyt vähemmän olisi voinut olla enemmän (voin keskustella kommenteissa, että miksi ajattelen näin: tänne bloggauksen leipätekstiin en muutamia ajatuksiani kirjaa, koska en halua paljastaa liikaa juonesta). On tietysti muistettava, että 1600-luvun lopussa osa kirjan tapahtumista olisi voinut saada todellisuudessakin sellaisen käsittelyn kuin Burtonin romaanissa.

Vahvimmillaan Nukkekaappi on historiallisena lukuromaanina. Kuten Tuijakin kirjoittaa, on kirjan tunnelmassa jotain samaa kuin Vermeerin maalauksissa. Tämä johtuu varmastikin aikakaudesta ja Hollannista, mutta myös interiöörikuvauksesta. Koti-, kaupunki- ja esinekuvaus on Burtonin romaanissa erityisen onnistunutta. Leenan tavoin ihastuin Burtonin tapaan antaa esineille keskeinen funktio tavalla, joka miltei vertautuu Edmund de Waalin upeaan Jänis jolla on meripihkan väriset silmät -teokseen. Vaikka teokset ovat erilaisia niin lähtökohdiltaan kuin kirjastoluokaltaankin – toinen on omaelämäkerrallinen tietokirja, toinen romaani – on niille yhteistä esineiden symbolisen merkityksen käsittely.

Kuten huomaatte, minä sekä pidin että en pitänyt Burtonin romaanista. Vaikkei Nukkekaapista tullut niin sanotusti minun kirjaani, piti Markku Päkkilän oivallisesti suomentama Burtonin teksti otteessaan – jopa hieman lukemiseen käytettyä aikaa kauemmin. Omanlaista visuaalisuuttaan hehkuva romaani toimisi mainiosti filmatisointina ja ilahduinkin, kun Kirjaluotsi kertoo, että BBC kuvaa kirjasta tv-sarjaa. Nukkekaapin tumman vermeerläisessä tunnelmassa muutama talvipäivä menee kuin siivillä.