Menna van Praag: The
Lost Art of Letter Writing
Allison & Busby 2017
315 sivua
Brittiläinen romaani
Until, that is, they wander along the tiny street and come upon
the tiny shop. In one of its tiny windows is tucked a tiny note, written in
tiny, but elegant, handwriting, inviting them to venture inside and:
Learn the lost art of
letter writing…
Cambridgessä
toimii pieni paperipuoti, joka myy kauniita kirjepapereita ja laadukkaita
kyniä. Kauppa on enimmäkseen hiljainen, mutta sitäkin tunnelmallisempi. Kaupan
omistaja Clara Cohen on valmis auttamaan kaikkia, jotka haluavat kirjoittaa
kirjeen tai aloittaa kokonaisen kirjeenvaihdon. Clara myös tarkkailee
lähiseutujen ihmisiä (stalkkaamatta, toki!) ja kirjoittaa heille kirjeitä.
Kirjeissä piilee myös Claran omalle kohdalle osuva mysteeri, joka kuljettaa
toisen maailmansodan aikaan. Lisäksi ilmassa on, tietenkin, rakkautta.
Joskus
kirjan kannessa on jotain vetoavaa. Hiihtoloman päätteeksi etsin Heathrown
kentän yhdestä kirjakaupasta luettavaa. Ostin kentältä kaksi kirjaa: jo talvella lukemani,
kiinnostavan ja suositeltavan Angela Carterin The Magic Toy Shopin ja vasta nyt kesällä lukuvuoroonsa tulleen
Menna van Praagin The Lost Art of Letter
Writingin. Jälkimmäisen laventeliin vivahtava sävymaailma, suloiset
ruutuikkunat ja ajatus kirjepuodista Cambridgestä siivittävät ajatukseni
ihanaan välipalakirjaan.
The
Lost Art of Letter Writing onkin ihan sympaattinen romaani, muttei mitään sen
enempää. Teos alkaa lupaavasti: se on herttainen ja samalla hieman
salaperäinen, Cambridgeen sijoittuvana tietenkin hyvin brittiläinen.
Aluksi
fokus tuntuu olevan Claran kaupassa ja puodittaren kirjoittamien kirjeiden
vastaanottajissa. Sitten kaikki muuttuu, kun Clara sukeltaa kirjeiden kautta
toisen maailmansodan syövereihin: suvun arvoitukseen, juutalaisiin
Amsterdamissa ja osin Britanniassakin, ihmiskohtaloihin. Mennyt valottuu
tietenkin kirjeissä, joissa ilmenevät ilo ja pelko, salaisuudet ja nyt, Claran
silmissä, sukupolvien ketju.
Van
Praag pohjustaa hyvin useita henkilöhahmojaan, mutta jossain vaiheessa romaani
lässähtää ja muuttuu sujuvalukuisuudestaan huolimatta sekavaksi. Pieneksi kirjaksi
aineksia on liikaa eikä mikään saa kovin syvää käsittelyä. Kirjan tittelin
mukainen ajatus kirjeiden kirjoittamisesta taidemuotona unohtuu, vaikka juuri siitä lähtökohdasta romaanin ostin. Kokonaisuus
jaksaa kiinnostaa sen verran, että teoksen saa luettua loppuun – juuri ja
juuri, ehkä osin siksi ettei minulla ollut muuta kirjaa mukana eräällä
automatkalla. Syy sekin on lukea!
The
Lost Art of Letter Writingin suloisessa tunnelmassa voi siis viivähtää, mutta
mitään kovin syvällistä se ei lukijaansa jätä, vaikka van Praag sekoittaakin
mukaan historian varjoja juutalaisten kohtalosta sukusalaisuuksiin.
Onneksi
joskus ihan kiva riittää: kupillinen teetä, skonssi, ajatus pienestä
paperipuodista Cambridgessä… Van Praagin romaani unohtunee nopeasti, mutta
tässähän voisi alkaa suunnitella kirjeen kirjoittamista! Niin, milloin viimeksi
olen kirjoittanut oikean paperikirjeen? En muista. Kaikenlaisia lappusia tulee
kyllä liitettyä vaikkapa kummilapsille postitettavien lahjojen mukaan ja olen
aika hyvä postikorttien lähettäjäkin, mutta kirjeitä ei tulee enää
kirjoitettua. Tuleeko teidän?
