Maggie O’Farrell: This Must Be The Place

Maggie O’Farrell: This Must Be The Place
Tinder Press 2016
486 sivua
Brittiläis-irlantilainen romaani

Soil is memory made flesh, is past and present combined: nothing goes away.

Tänään 17.3. on hyvä ajankohta postata romaanista, jonka muutama vuosi sitten Irlannista ostin. Romaani vie minut aina Dublinin eteläpuolella sijaitsevalle Killiney Hillille, paikkaan jota rakastan. Killiney Hill ei kuitenkaan ole Maggie O'Farrellin romaanin This Must Be the Place tapahtumapaikka tai liity teokseen mitenkään, mutta siellä tätä kirjaa kannoin mukanani. Irlannilla sen sijaan on romaanissa suuri rooli, samoin merkityksellisillä paikoilla aina Donegalista Pariisiin ja New Yorkiin.

Newyorkilainen Daniel elää vaimonsa Claudetten, joka on entinen filmitähti, ja lastensa kanssa Irlannissa, mutta hänen muu perheensä siellä täällä: aikuiset (ja vieraaksi jääneet) lapsensa Kaliforniassa, isä Brooklynissa. Matkalla isänsä syntymäpäiville Daniel saa yllättäviä muistumia entisestä rakkaastaan Nicolasta, mikä syöksee hänet raiteiltaan.

O’Farrellin romaani sisältää paljon aineksia: siinä on useita hahmoja, aikatasoja ja paikkoja. Sen tarinalinjat muuttuvat nopeasti ja luetusta on paikoin vaikea saada otetta. Syynä voi olla se, että luin kirjaa englanniksi enkä ehkä tavoittanut aivan kaikkia kielen ja kerronnan nyansseja. Toisaalta neljästä lukemastani O’Farrellin kirjasta olen lukenut suomeksi vain yhden (Käsi jota kerran pitelin), kaikki muut (Instructions for a Heathwave, I am, I am, I am ja tämä) englanniksi. Näin ollen kyse lie enemmän rakenteesta ja runsaudesta kuin kielestä. Yhtä kaikki, O’Farrellin romaani on niitä teoksia, jotka palkitsevat keskittyvän lukijan.

Monimutkaisuudessaan hieno romaani käsittelee rakkautta ja kaipuuta monelta kantilta: parisuhteiden, perheiden, vanhemmuuden näkökulmasta. O’Farrellin luomat henkilöhahmot ovat syviä: rikkonaisia ja ymmärrettäviä. Kiinnostavaa on myös teokseen sisällytetty kuva-aineisto: Claudetten esineet huutokauppakatalogissa. Niiden joukossa on mm. Marimekon olkalaukku (O’Farrell on aiemminkin viljellyt Suomi-viittauksia, Kädessä jota kerran pitelin yhtenä päähenkilönä on suomalainen Elina).

Kaikki ainekset ovat siis kohdillaan: henkilöt, tarinalinjat, rakenne, kieli. Joku tässä ei kuitenkaan osunut täysin omaan lukumieleeni, mutta noin yleisesti ottaen suosittelen O'Farrellin teoksia lähestulkoon kenelle tahansa.

Myös Kirjaluotsin Tiina on kirjoittanut O’Farrellin romaanista