Anna Hallava: Sammakkoprinsessa

Anna Hallava: Sammakkoprinsessa
Kustantaja: WSOY 2014
Kansi: Laura Lyytinen
Sivuja: 270 (ennakkokappale)
Kotimainen nuortenromaani

"Keiju, jonka lahjana on Rakkauden Tunteminen, tunnistaa tosirakkautensa ja on hyvin onnellinen sen henkilön kanssa. Vain sen henkilön kanssa. Hän ei voi suudella ketään muuta, sillä kaikki muut muuttuvat sammakoiksi."

Ofelia on neljätoista täyttävä tyttö, joka haaveilee rakkaudesta ja kuumasta suudelmasta, jota on harjoitellut muun muassa mangoilla ja varautunut sitä oikeaa varten sopivalla huulikiillollakin. Arki sujuu koululaisena ja parhaan ystävän Kukan kanssa voi jakaa poikahuolet ja muut teini-ikäisen sydäntä painavat asiat. Syntymäpäivälahjakseen Ofelia toivoo uutta puhelinta ja saakin sen, mutta myös jotain ihan muuta: hän saa kuulla olevansa keiju ja kaiken lisäksi kuninkaallista verta. Eikä se vielä mitään, ensin Ofelian korvat kasvavat, mutta äidin tekemä hiustaika pitää ne piilossa. Iso rysäys tulee tämän jälkeen: maailmassa on vain yksi poika, jota Ofelia voi suudella. Kaikki muut pojat muuttuvat hänen suudelmistaan sammakoiksi. 

Rakkauden tunnistamisen lahjan ristikseen saava Ofelia on Sammakkoprinsessa. Anna Hallavan tänään julkaistava esikoisteos on hauskaksi ja romanttiseksi mainostettu nuortenkirja, jolle on luvassa jatkoa ensi vuonna.

Nyt minä a) tulen ulos keijukaiskirjakaapista ja kerron kerääväni keijukaisaiheisia (taide)kirjoja, joten ilahduin kyllä tällaisesta uutuuskirjasta, jonka kannessa on kipakan näköinen keijuneito b) totean, että minun pitäisi olla "muutaman" vuosikymmenen nuorempi, että pääsisin Ofelian aaltopituudelle.

Sammakkoprinsessa viihdyttää ja ihastuttaakin varmasti monia lukijoita, mutta ihannetapauksessa lukija tunnistaa itsessään ainakin osin sekä a- että b-kohdan. Hallava yhdistää jonkinlaisen varhaischicklitin -- tai miksi näitä nuorille suunnattuja kepeitä teinityttöromansseja oikein kutsutaan? -- fantasiaan. Idea tuntuu raikkalta ja hauskalta. En ole seurannut kumpaakaan kirjallisuudenlajia tarpeeksi, että voisin tietää, miten yleistä tämä on, mutta ainakin vampyyrikirjoissa tuntuu olevan romantiikkaa ja fantasiaa samojen kansien välissä. Hallavan ote on huomattavasti vampyyrikirjoja kepeämpi, se tulvii klassisia teiniongelmia, kuten vaatehuolia ja toiveita kielisuudelmista sekä pientä uhmaa vanhempia ja (keijumaailman) opettajaa kohtaan. 

Hallavan kirja uppoaakin parhaiten (varhais)teineille. En itse tiedä teinien maailmasta juuri mitään: omista nuoruusvuosistani on aikaa ja puhelinkuoria ja huulikiiltoa rakastava esikoiseni saa kasvaa vielä muutaman vuoden. Vaikken ole kirjan kohdeyleisöä huomasin Hallavan tekstin vetävän sen verran hyvin, että viihdyin mainiosti Ofelian parissa. Ofelia on kelpo tyttökirjahahmo: punainen tukka ja kipakka luonne ovat suorastaan arkkityyppisiä ja keijaiskoulutukseen joutuva uhmakas teini-ikäinen kohtaa monenlaisia kasvun paikkoja.

Sammakkoprinsessa avaa uuden kirjasarjan ja sarjalla on kaikki mahdollisuudet kasvaa vaikka millaiseksi nuorten lukijoiden suosiksi. Kepeän ja humoristisen tyttövoiman ja keijukaismaailman yhdistäminen näet toimii hyvin jo Sammakkoprinsessassa. Hieman ennalta-arvattava ja herttaisella tavalla naiivi Sammakkoprinsessa toki on. Ofeliaa ohjaavat veljekset lordi Jai ja lordi Raman ovat kuin yö ja päivä ja lukija aavistaa enemmän kuin Ofelia. Keijukaisten maailma on ihastuttava (haluaisin ostoksille Lumokirjaan!), mutta karkkimaiseen maailmaan olisi voinut sirotella hieman enemmän kirpeyttä. 

Lukuaika Hallavan kirjan parissa kului kuin keijunsiivillä lentäen. En silti usko lukevani Sammakkoprinsessan jatko-osaa, vaan jätän tämän ensimmäisen Ofelia-kirjan odottamaan muutamaksi vuodeksi ja toivon tyttäreni löytävän sen. Kenties hän löytää keijujen maailman taian ja, vielä myöhemmin, oivaltaa oikean rakkauden merkityksen.

--

Anna Hallavan blogi löytyy täältä.