~MURIEL BARBERY: SIILIN ELEGANSSI *~

Sanomalehtien kirja-arvosteluissa, monissa blogeissa ja lopulta kirjakaupan hyllyllä on silmiini suorastaan pompannut Muriel Barberyn erinomainen Siilin eleganssi, jonka ostin itselleni pääsiäislomalukemiseksi.

Pariisilaiseen hienostotaloon sijoittuvan romaanin keskeishenkilöt ovat rakastettavia, stereotypioita rikkoessaan suorastaan mainioita persoonia. Renée Michel on niin kutsutun paremman väen asuttaman kerrostalon ovenvartijarouva. Juuri sellainen mielikuvien pyylevä leski, ei-aina-niin-kohtelias Onnenpyörän ja muiden tv-pelien tuijottaja, jollaisia ovenvartijarouvat tuppaavat olemaan. Paitsi että Renée on tehnyt paljon töitä rahvaanomaisen kuvansa synnyttämiseksi. Salaa talon muilta, itseään niin kovin ylhäisinä pitämiltään asukkailta, hän lukee Edmund Husserlia ja Leo Tolstoita, kuuntelee klassista musiikkia ja on kaikenlaisen laadukkaan kulttuurin sekakäyttäjä. Paloma Josse puolestaan on kaksitoistavuotias koululainen, joka jurottaa varhaisteini-ikäiseen tapaansa mangaa lukien eläen aina onnistuvan isosiskonsa, politiikkoisänsä sekä kultturelli-vasemmistolaisen äitinsä varjossa. Paloma on kuitenkin huippuälykäs syvällisiä ajatuksia pohtiva naisenalku, joka on päättänyt tehdä itsemurhan kolmetoistavuotispäivänään.

Hienostotalon arki soljuu omaan tahtiinsa Renéen ja Paloman kertomana. Asukkaat kulkevat ovenvartijarouvan ohi, kuka mitenkin. Jotkut ovat Renéelle vähättelevällä tavalla kohteliaita, toiset eivät huomioi lainkaan. Renéen onnistuu nähdä näiden ihmisten, ontouttaan kumisevien kuorien läpi. Enemmän hän pitääkin talon lemmikkielämistä, jotka ovat saaneet Konstituution, Parlamentin ja Neptunen kaltaisia nimiä. Renéen ajanvietettä ovat paitsi kulttuuri, myös teehetket portugalilaisen siivojaan Manuelan kanssa. Manuelan Renée näkee "sydämeltään aristokraattina, mutta hiusasioissa proletaarina".

Talossa kohisee, kun eräs arvoasunto vaihtaa kuolemantapauksen vuoksi omistajaa. Talossa, joka Renéen sanojen mukaan on "vallan ja toimettomuuden väliin hyhmettynyt paikka", asunnot vaihtavat omistajaa aniharvoin, joten uusi asukas, japanilainen Kakuro Ozu, herättää paljon uteliaisuutta. Viisas japanilainen tutustuu ensin Palomaan, ja sittemmin käy läpi hurmaavia keskusteluja (mm. Vermeeristä, yhteiskuntaluokista ja hyvästä ruoasta) Renéen kanssa.

Siilin eleganssi on paitsi terävä satiiri eräästä mikroyhteiskunnasta, hienostotalosta, myös samaan aikaan riipaiseva ja hauska kuvaus ihmisistä, joihin lukijan on helppo kiintyä ja samaistua. Kielioppia ja filosofiaa sisältävät pohdinnat Renéen ja Paloman ajatuksenjuoksussa ovat nautittavasti kirjoitettuja ja pitävät lukijan älyllisesti vireä. Tässä sijaitsee mielestäni myös romaanin ainoa kielteisen kritiikinpaikka; Toisinaan - onneksi vain paikoitellen - Barbery viljelee aatteellisia itsestäänselvyyksiä, jollaiseksi luen Renéen Marx-tuntemuksen. Marx antaa kuitenkin lisäaiheen nauraa talon muutamille asukkaille, jotka ovat lukeneet Marxinsa, mutta eivät silti ymmärrä siitä (tai paljon muustakaan) hölkäsenpöläystä.

Siilin eleganssi on monin tavoin nautittava kirja. Se on kirjoitettu niin mukaansatempaavasti, jopa kepeästi, että sitä lukee ilokseen vaikkapa lähijunassa matkalla töihin. Toisaalta se sisältää niin paljon kauneutta, kyyneliin saakka yltävää traagisuutta sekä filosofiaa, että se jää pyörimään mielin sopukoihin. Siilin eleganssi on kirja, jonka uskallan jo nyt nostaa erääksi vuoden 2010 suurimmista lukuelämyksistäni.

PS. Nyt alkaa olla pienen juhlan paikka! Siilin eleganssia käsittelevä päivitykseni on sadas postaukseni tähän blogiini ja teitä kirjautuneita lukijoitakin on jo viisikymmentä. Kiitos teille jokaiselle!

****½