Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli

 

Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli
Otava 2020, Otavan kirjasto
Prowadź swój pług przez kości umarłych 2009
Suomentanut Tapani Kärkkäinen
Kansi Tiia Javanainen
248 sivua
Puolalainen romaani

Juuri kylmää ironiaa inhoan ihmisissä eniten. Se on pelkurillinen elämänasenne: kaiken saattaa tehdä naurunalaiseksi ja alentaa samalla kun itse ei ota vastuuta mistään, ei sitoudu mihinkään. Vähän kuin impotentti, joka ei itse ikinä pysty nauttimaan, mutta tekee kaikkensa pilatakseen muidenkin nautinnon.

Pienessä puolalaiskylässä Tšekin rajalla asuu originellia väkeä, mutta heidänkin joukossaan yhtenä erikoisimmista pidetään Janina Duszejkoa, eläkkeellä olevaa yksineläjää, joka opiskelee astrologiaa ja kääntää William Blakea. Janina kunnioittaa luontoa eikä syö eläimiä, hän tarkkailee ympäristöään ja tietää eläinten liikkeistä enemmän kuin joku muu. Eräänä päivänä Janinan naapuri kuolee, myöhemmin joukko muita seudun silmäätekeviä kokee saman kohtalon. Yhteistä vainajille on, että he kaikki ovat osoittaneet julmuutta eläimille. Kaikkien surmattujen ympäriltä löytyy eläinten, etenkin kauriiden jälkiä. Blaken sanoin:

Kauris kun villinä vaeltaa
Ihmisen Sielun se rauhoittaa
(suom. Marianna Kurtto)

Nobelisti Olga Tokarczukin romaani Aja aurasi vainajain luitten yli on sekin nimetty William Blaken, mystikon ja yhteiskuntakriitikon, sanojen mukaan. Miten hyvin se tälle hienolle romaanille sopiikaan. Tokarczukin teosta voi tarkastella ekojännärinä, mutta vielä voimakkaammin se on kuvaus yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta, maailmankatsomuksen rakentumisesta, järjen ja tunteen vuoropuhelusta sekä luonnon kunnioittamisesta – voimakkaasta kannanotosta hiljaisten mutta rohkeiden, niin ihmisten kuin eläinten, puolesta.

Tapani Kärkkäisen taidokas suomennos välittää sitä kielellistä omalakisuutta, jonka kuvittelen olevan ominaista Tokarczukille – en tosin ole (vielä) lukenut puolalaiskirjailijan muuta tuotantoa. Aja aurasi… on sujuvalukuinen, tyyliltään enemmän toteava kuin kuvaileva, mutta samalla Tokarczukin teksti vetoaa kuitenkin tunteisiin. Lukijan on helppo päästä Janinan nahkoihin. Itse esimerkiksi liikutuin aamutähti Venuksen kulusta ja siitä, miten Janina on toisaalta pannuhuoneeseen vetäytyvä introvertti ja toisaalta kuitenkin maailmannainen. Monta kertaa ilahduin, hetkittäin hiljenin. Janina on kertakaikkisen mainio päähenkilö.

Kokonaisuus on riemastuttavalla tavalla omituinen. Se on sekä julma että hellä. Poliittinenkin se on: katolinen kirkko ja Puolan viranomaiset saavat osansa. Janinan tarkat astrologiset tutkimukset vaikuttavat ehkä hölynpölyltä, mutta ovatko ne sen kauempana oikeasta kuin patriarkaatin määrittelemät valtanäkemyksetkään?

Osin Aja aurasi... on myös ironinen pintaa syvemmälle katsovalla tavalla, jonka voin kuvitella hyvin puolalaiseksi (tässä olen toki ihan mielikuvieni varassa). Rajaseudulla asuvalle rajan toisella puolella oleva näyttää ehkä aina houkuttelevalta, kuten Janinalle Tšekin tasavalta: maa, jonne aurinkokin pakenee katsottuaan puolalaisten metsästäjien julmuuksia. Sinne myös Janinan Neito, Venus, menee nukkumaan. (Ja kun Venus on Neito, ovat kauriit Janinalle Neitokaisia.)

Tokarczukin romaani haastaa lukijan pohtimaan myös omaa maailmankuvaansa, sitä mikä on kenellekin oikein. Kenen edessä kumarramme: valtaapitävien vai luonnon? Ketä kuuntelemme ja miksi?

Mikä hieno, hieno romaani!

[--] Kaikki katoaa.
Viisas Ihminen on tiennyt tämän jo alusta asti eikä sure mitään.