Kjell Westö: Kangastus 38 (kirja ja teatteri)

KIRJA

Kjell Westö: Kangastus 38

Otava 2013 (pokkaripainos 2014)

Hägrin 38

Käsikirjoituksesta suomentanut Liisa Ryömä

334 sivua

Kotimainen romaani

Ehkä puhuja oli Matilda. Käytännöllinen, hillitty Matilda. Ei hallitsematon Miljaneiti eikä kaikkia miellyttämään pyrkivä rouva Wiik.

Mutta jossakin hänen sisimmässään piilotteli myös Miljaneiti ja vahti häntä. Puhui hiljaa, melkein kuiskaamalla: Pysy täällä. Huomenna hän tulee. Ja jollei huomenna niin jonakin toisena päivänä, ennemmin tai myöhemmin.

Silloin.

Helsinki, marraskuun 16. päivä vuonna 1938. Asianajaja Thune on mietteissään: hänen konttoristinsa, taitava ja täsmällinen rouva Wiik ei ole ollut töihin. Viime aikoina on tapahtunut paljon, niin Thunen ystäväpiirissä kuin työelämässäkin. Kuukausia aiemmin Miljaneiti aikoo ostaa Elokuva-Aitan ja nauttia siitä kaikesta, mihin on elämässään yltänyt. Matilda on tehnyt puhtaaksikirjoitustyötä ja käynyt asioilla, hänellä on hetki aikaa ajatella veljeään Konnia. Erään Thunen vieraan ääni saa hänet jähmettymään: Ääni oli ehkä madaltunut hiukan, mutta nauru oli täsmälleen sama. Milja Matilda Alexandra Wiik. Nainen, jossa on jotain kulmikasta, jota – niin Thune huomaa – ympäröi yksinäisyys.

Kjell Westön Kangastus 38 kuljettaa nimensä mukaisesti vuoteen 1938, eräänlaiseen väliajan Helsinkiin: Suomen sisällissodasta, kuljetuksista ja leireistä, kauhusta, on 20 vuotta, mutta uusi sota kolkuttelee jo ovella. Eurooppalaiset aatteet ovat ainakin osin natsimielisiä: kun Thunen juutalaisen ystävän Jogin veljenpoika valheellisesti menettää juoksumitalinsa, on miltei liian helppoa kääntää katseensa toisaalle ja sanoa, että olen pahoillani, Jogi, olen kauhean pahoillani. Iskelmämusiikki kuitenkin soi, portviini virtaa, jotkut ovat jo unohtaneet 20 vuoden takaisen, mutta rouva Wiik yrityksistään huolimatta ei.

Westö rakentaa romaaninsa tyylikkäästi. Kaikki on kohdallaan: ajankuva, Helsingin kadut, uimarannat, asunnot, viihde-elämä. Yhtä lailla kohdillaan on myös henkilökuvaus, niin Thunen ystävällisyys ja elämäntilanne, rouva Wiikin eri persoonien (suorastaan hahmojen) häilyvyys kuin Thunen ystävien personaallisuudet. Jokainen on omalla tavallaan traaginen, oli kyseessä sitten avioliiton rikkoutuminen, menneisyyden järkyttävät kokemukset tai herkkä mieli paineenalaisen aikakauden vyöryessä päälle.

Romaani rakentuu jännitteiden ja tunnelmakuvien varaan, mitä kaikkea Westö kuljettaa tyylikkään juonivetoisesti. Rouva Wiikissä rakentuva jännite on psykologista ja vaikkei kokonaisuus yllätäkään täysin, onnistuu Westön kuvata sitä sisäistä maailmaa, jota riepoteltu ihmispolo elää. Kieli on hyvää, suomennos niin ikään erinomainen, tarinan kaari kulkee komeasti. Kaikkea tätä ajatellen ei ole ihmekään, että Westön romaanista on syntynyt oiva näytelmä.

Vaikka 1930-luvun lopun ilmapiirissä on paljon toiveikkuutta ja nostalgista estetiikkaa, nousee romaanissa voimakkaasti esille sekä menneen että nykyisyyden painolasti ja kirjan nimen mukaisesti myös:

Kangastus.

Kangastuksia maailma täynnä.

Lukemistani Westön kirjoista nousi Kangastus 38 suosikseni: se on elegantti, koskettava, syvä ja sujuvalukuinen.

♥

TEATTERI
Kansallisteatteri, Pieni näyttämö
Ohjaus Mikaela Hásan

Dramatisointi Michael Baran yhteistyössä Mikaela Hásanin kanssa
Rooleissa Noora Dadu, Edith Holmström, Petri Liski, Esa-Matti Long, Cécile Orblin, Antti Pääkkönen, Kristo Salminen ja Timo Tuominen Lisätietoja: Kansallisteatterin sivut

Kansallisteatteri: Cécile Orblin, Edith Holmström ja Noora Dadu. Kuvaaja Mitro Härkönen.

Luin Kangastus 38:n vasta senjälkeen, kun olin ensin käynyt katsomassa kirjan pohjalta tehdyn näytelmän Kansallisteatterissa. Näytelmä lumosi minut täysin, poistuin teatterista ehkä hieman erilaisena ihmisenä, kuten hyvän kulttuurikokemuksen jälkeen aina käy.

Kumpi on parempi, romaani vai näytelmä? Sitä on mahdotonta sanoa, mutta koska kulttuurikokemusjärjestykseni oli nyt tämä, niin sanottakoon, että romaania lukiessani rouva Wiikillä (Cécile Orblin, Edith Holmström ja Noora Dadu) oli kolmet kasvot. Lavalla Thunen hahmo (Timo Tuominen) oli vielä koskettavampi kuin kirjassa, suorastaan sydämeenkäyvä. Koskettava oli myös Kristo Salmisen Jogi. Ylipäätään näyttelijäntyö oli taitavaa: ihmispolot menneisyyden painolastin ja uusien uhkien alla, tietoisina omasta avuttomuudestaan. Lukiessani näin mielessäni teatterilaisten hahmot.

Kansallisteatteri: Kristo Salminen ja Timo Tuominen. Kuvaaja Mitro Härkönen.

Helsinki herää näytelmässä visuaalisesti eloon komeasti: valokuvat ja filminpätkät heijastuvat seinille – puut, talot, patsaat –, lavastus ja valotyö toimivat erinomaisesti. Myös puvustus ihastutti, samoin monet pienet yksityiskohdat, liike, musiikki.

Kansallisteatteri. Kuvaaja Mitro Härkönen.

Näyttämöllä Kangastus 38 toimii erinomaisesti. Kuin jokin (onneksi jo) mennyt olisi herännyt eloon, mutta viestittänyt tärkeää sanomaa myös nykyisyyteen. Kansallisteatterin tuotanto on tyylikäs, otteessaan pitävä, romaanin kulkua noudattava. Näytöksiä on pitkin kevättä, suosittelen lämpimästi!

--
Kirjasta ovat kirjoittaneet muun muassa Leena ja Sari, näytelmästä Laura, Suketus ja Simo, ja sekä kirjasta että teatterista Tiina.
Helmet-lukuhaasteessa mahdutan Westön romaanin kohtaan 17: kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa (useampaakin!).