Helmi Kekkonen: Vieraat

Helmi Kekkonen: Vieraat

Siltala 2016
Kansi Elia Warsta
195 sivua
Kotimainen romaani

Ruudussa vilkkuu tuntematon numero.

Senja vastaa, ja hetken kuluttua hän ymmärtää ettei tämä ilta ole alku vaan loppu, mutta sitä kukaan olohuoneessa olevista vieraista ei vielä tiedä.
He seisovat vieretysten keskellä olohuonetta, kuumissaan, hermostuneina ja nälkäisinä, odottaat mitä seuraavaksi tapahtuu, ehkä (salaa) toivovat etteivät olisi ikinä tulleetkaan.

Mistä kaikki alkoi, mihin päättyi – ja mitä kaikkea siihen väliin mahtuu, mitä ei mahdu? Tarina alkaa ihastuttavasti, väreilevästi: on lämpimän kesän viimeinen päivä, Senja on järjestämässä illalliskutsuja, hän on lähettänyt puolisonsa Laurin ostamaan valkoisia ruusuja, pöytä on katettu, ensimmäinen vieras Anna saapuu jo pienen Toivo-poikansa kanssa. Tunnelma on odottava, hieman hermostunut. Vieraita saapuu, toisensa ohittaneita, toisilleen tuntemattomia, kukaan ei vielä tiedä sitä minkä lukija jo aavistaa: Kuuntele. Huomenna kaikki on jo toisin.

Helmi Kekkosen kauniskantinen romaani Vieraat saattaa yhteen joukon erilaisia ihmisiä, joilla jokaisella on painoa harteillaan: menneestä kumpuavaa, nykyisessä piinaavaa, tulevaa pohjustavaa. Niin romaanin kansi kuin sen nimikin ovat monimerkityksellisiä: miten monella tapaa ihmiset voivat olla vieraita toisilleen, ehkä itselleenkin, ja miten kauas he voivat loitontua – jos jotkut nyt koskaan ovat lähellä olleetkaan.

Toisiaan kohti Vieraiden ihmiset eivät kulje kuin hetkittäin: Mutta kun asiat alkavat muuttua, olivat ne sitten mitä asioita tahansa, sen huomaa liian usein liian myöhään [--]. Senjan kutsut ovat se leikkauspiste, jonka aikana kaikki periaatteessa muuttuu, mutta onko mikään ollut stabiilia aiemminkaan? Ei tietenkään. Eikö kaikki ole aina keskeneräistä? On, totta kai. Kekkonen syväluotaa ihmisten välisiä suhteita: vanhempien ja lasten välisiä, parisuhdetta ja -suhteettomuutta, irtiottoja, uupumista, pahuutta, lopullisuutta. Melkein aina joku puuttuu, on poissa. Kokonaisuus rakentuu paloittain: ihmisten yhteys Senjaan ja Lauriin paljastuu luku luvulta, arvoituksellisesti.

Kekkonen kirjoittaa ilmavasti, ihanasti (!), kuten aina. Kerronta on älykästä ja hienovaraista. Mukana on Virginia Woolfia, joka kirjassa mainitaankin, sekä Raija Siekkistä, jolta lainatulla sitaatilla Kekkonen romaaninsa aloittaa (minun pitää ehdottomasti lukea Siekkistä!). Ja on mukana annos Michael Cunninghamin Tuntejakin, yhtä kaikkein suurinta romaanisuosikkiani, josta päästään jälleen Woolfiin: Kuten Mrs. Dalloway, joka sanoi ostavansa kukat itse. Kauniisti soljuva teksti tekee kaikesta viiltävämpää ja musertavampaa: tiivis teksti luotaa romaanin ihmisverkostoa syvältä, koskettavasti muttei missään vaiheessa ylisentimentaalisesti. Vaikka suru tekee itsensä tykö kaikkialla, on Vieraissa toivoakin.

Jos ihmiskuvaus on viiltävävyydessään hyvää, niin miljöökuvaus on sekin onnistunutta: vaatekomeron syvä pimeä, ruuhkainen Mannerheimintie, Ateneumin kahvila, taivaalla matkaavien kuumailmapallojen täydellinen rauha heijastavat kaikki romaanihenkilöiden luonteenpiirteitä.

Vieraat on yhdenpäivänromaani, jossa erilaiset tunteet, teot ja näkökulmat muljahtelevat kuin kaleidoskoopissa ikään. Kekkonen ei missään vaiheessa paljasta henkilöistään kaikkea, vaan lukijalla on tilaa tehdä omia päätelmiään. Kokonaisuus väreilee, tarjoaa kurkistuksia monenlaisiin maailmoihin: hetkiin, joista syntyy aikajatkumo – ja hetkiin, jotka pysäyttävät.

--

Helmi Kekkosen Sivulauseita on yksi lempiblogeistani, käykää lukemassa.

Helmet-lukuhaasteessa Vieraat menee nyt kategoriaan 38: kirjan kannessa on kulkuneuvo.