Siri Kolu: Tervemenoa Taika Taksinen

Siri Kolu: Tervemenoa Taika Taksinen
Otava 2015
Kannen kuva Lena Frölander-Ulf
201 sivua
Kotimainen lastenromaani


1. Älä kerro lähiönoidalle koko nimeäsi.
2. Älä kerro lähiönoidalle missä asut.
3. Älä kerro lähiönoidalle, keitä vanhempasi ovat.
[--]
Ai mistä tiedämme tämän?
Kokemuksesta.
No juuri noin me vahingossa teimme.

10-vuotias Roosa Hurme muuttaa iloiseen Sirkuslaakson lähiöön aavistamatta, että alueella asuu kunnallispoliitikoksi naamioitunut noita. Leiskuvan punaisissa kulkevassa Taika Taksisessa on kaikki noidan merkit, joten hänen täytyy olla lapsia vaaniva noita. Taksisen huvituspalvelun ilmapallotkin ovat omituisia. Vaikka Taika Taksinen onkin kauhea, on Roosalla puolellaan uusi ystävä Lars, jonka kanssa Roosa päättää paljastaa noidan henkilöllisyyden ja selvittää Sirkuslaaksosta kadonneiden lasten salaisuuden. Roosan on siis ryhdyttävä taisteluun ja sanottava: Tervemenoa, lähiönoita! Tervemenoa! Tervemenoa! Sinä isotissinen valeaikuinen et minua nujerra!

Siri Kolun Me Rosvolat -sarja ei syystä tai toisesta ole koskaan ehtinyt tänne blogiini. Olemme kuitenkin koko perhe nauttineet suuresti Viljan ja Rosvoloiden seikkailuista. Tervemenoa Taika Taksinen jatkaa Me Rosvoloiden tiellä siinä mielessä, että se on sujuvasti ja sopivan omaperäisesti kirjoitettua viihdettä lapsille. Lisäksi voisin kuvitella Taika Taksisellekin jatko-osia, vaikka kirja toimii kyllä mainiosti omana itsenäänkin.

Lukuseurana minulla oli tyttäreni, joka on mitä otollisinta yleisöä Taika Taksiselle ja jonka kokemus kirjasta vaikutti minunkin lukuelämykseeni. Nimittäin hän on utelias, tietenkin se joka yleensä saa ihmisten salaisuudet selville ja, kuinkas muuten, hyvin voimakastahtoinen. Monet hänen tuntomerkkinsä sopivat juuri siihen, mitä lähiönoita etsii. Kaiken kukkuraksi asumme kohtalaisen lähellä Siri Kolun Rekolaa: kirjan alussa oleva omistus Rekolan Väinö-kissalle muistuttaa tästä. Näin ollen saatoimme jokivartta kävellessämme kuvitella tien johtavan Sirkuslaaksoon ja Jokirannan talolle. Lisäksi moni aikuinen, ehkä jopa me oman perheen aikuiset, omaa noidan tunnusmerkeistä ainakin värikkäät vaatteet, karkkihajua tai hansikkaita ja viuhkoja. Liioitella ei kuitenkaan kannata: yksi värikäs kaulakoru ei vielä tee ihmisestä lähiönoitaa.

Noita-asiantuntemus siis kasvaa melko lailla, kun luettavana on Tervemenoa Taika Taksinen. Lastenkirjallisuutena Kolun romaani on laatutyötä: se on juuri sopivasti hauska ja jännittävä. Kirjan vitsit eivät kasva yli tarinan, vaan juoni kulkee sutjakkaasti. Juonenkuljetuksen rinnalla kirjaan on upotettu Roosan ja Larsin, noidanvastustajien, ohjeita lähiönoidan kanssa toimimiseen ja tämän torjumiseen. Nämä ohjeet hauskuttavat aivan erityisesti. Koskettavakin Taika Taksisen tarina on, sillä tämänkin tarinan takana on oma traumansa.

Eihän siitä voi syntyä kuin onnistunut kokonaisuus, kun huumori, sujuva kerronta ja sopivasti tuttu maisema kohtaavat. Paras suosittelija Tervemenoa Taika Taksiselle on tietenkin tyttäreni, joka (pyynnöstäni) suosittelee kirjaa "kaikille mun ikäisille ja vähän nuoremmille ja vanhemmillekin. Kaikille jotka tykkää hyvistä kirjoista ja jotka ei pelkää [kirjojen] noitia". On helppoa olla lapsensa kanssa samaa mieltä: Taika Taksinen on laadukas lastenromaani, jonka uskon kestävän hyvin aikaa. Se ei elä vain tässä päivässä ja hetkessä, sillä lähiönoidat eivät maailmasta katoa. 

--

P.S. Vaikka nelosluokkalaiseni suositteleekin Taika Taksista kaikille vähän nuoremmillekin lukijoille, niin kahdeksanvuotiasta tokaluokkalaistani ajatus lähiönoidasta pelotti niin, että hän siirtyi mieluummin dinosauruskirjallisuuden pariin. Ehkäpä 7-8-vuotiaiden kannattaa antaa kasvaa kuta kuinkin Roosa Hurmeen ikäiseksi. Hyvä kirja jaksaa kyllä odottaa!

Tervemenoa Taika Taksisen ovat lukeneet myös Amma ja Suomi lukee -sivuston Krista.