Ilona Pietiläinen: Talven hopeiset hiutaleet

Hyvät joulutontut,

kirjoitan teille näin joulunalusaikaan, koska varsinaisia joululukemisia toivon sitten Joulupukilta eivätkä ne ole joulukirjoja, vaan kunnollisia romaaneja. Nyt marras-joulukuussa te, hyvät tontut, olette liikkeellä, kurkistelette ihmisten jouluvalmisteluja, seuraatte varmaan kaikkea. Täten tiedättekin, että me jouluihmiset emme voi olla selaamatta joulukirjoja, niitä koreakantisia, joissa virittäydytään joulutunnelmaan.

Myönnän, että minulla on hyllyssäni jo useita joulukirjoja ja -lehtiäkin, mutta joka vuosi on hankittava edes yksi uusi. Toivoisin, että saisin täydellisen joulukirjan, mutta sellaisia on vain harvassa. Haluaisin, että joulukirjassani olisi ripaus kuuran raikkautta, hieman lämpöä, jotain punaista, jotain perinteistä, aimo annos graafista linjakkuutta, yhtä paljon hyvää kieltä ja runsaasti tunnelmallisia, mutta tyylikkäitä valokuvia.

Jätän tämän toiveeni teille tänäkin vuonna, sillä luin taas yhden ihan kivan ja kertakaikkisen suloisen joulukirjan, mutta omaan makuuni se ei ollut ihan tarpeeksi linjakas eikä tyylikäs. En tietenkään valita, sillä tämäkin kirja saa paikkansa joulukirjojeni joukosta. Odottelen kuitenkin unelmieni joulukirjaa.
Joulunodotusterveisin

Lumiomenan Katja

--

Ilona Pietiläinen: Talven hopeiset hiutaleet
Docendo 2015
168 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen joulukirja

Joulustelu - se on aivan parasta talven puuhaa!

Ilona Pietiläisen kirjan Talven hopeiset hiutaleet. Koti pukeutuu joulun tunnelmiin esipuheesta löytyvän lauseen kanssa on helppoa olla samaa mieltä. Olen nimittäin joulustellut aika tavalla jo nyt marraskuussa: omenapuussamme on jo joulutalvivalot (ei sanota niitä jouluvaloiksi, etteivät tapakouluttajat hermostu - ja meillä nuo valot ovat ikkunassa iloisesti vielä helmikuussakin), olen lämmittänyt glögiä ja leiponut jo kahdesti piparkakkuja. Rakkaat joulukirjanikin kaivoin esille jokunen aika sitten.

Pietiläisen tuore kirja on hyvä lisä niiden joukkoon, joskin joka vuosi sanon saman: Pietiläisen kirjat ovat makuuni osin turhankin imeliä, mutta silti niissä on jotain houkuttavaa. Ehkä houkutus on kirjojen tuttuudessa, Pietiläinen jatkaa tutulla linjallaan: kirjat ovat kookkaita, niissä on paljon kuvia ja roppakaupalla tunnelmaa. On vinkkejä ja vihjeitä: ruokaohjeita, lahjojen paketointia, kranssin tekemistä, Pietiläisen omia sekä muutaman suositun bloggaajan sisustusratkaisuja, joulukukkia ja paljon, paljon muuta.

Kaikkea on liikaakin, mutta joulu on runsauden aikaa. Talven hopeisia hiutaleita onkin paras lukea pieninä annoksina, vaikkapa glögikupposen seurana, toisen kupposen aikaan suussa alkaa maistua jo liiakin makealle.

Koska joulu on listausten aikaa - usein esimerkiksi lasten kirjeet Joulupukille ovat melkoisia toivelistoja -, laadin Talven hopeisten hiutaleiden plussat ja miinukset. Aloitan miinuksista, koska jätän mieluusti sokerin pohjalle:

- Kansi, jota on vaikea arvostella, koska lapsi on tietenkin suloinen ja ihana. Mutta: valkoisuus vetoaa varmasti moniin, mutta kirjan värikkääseen sisältöön nähden se on valju. Minulle sisustusaiheista eniten kylmiä väreitä aiheuttavat enkelit, joten ei voi mitään, kannen perusteella jättäisin kirjan kauppaan.
- Kaiken liiallisuus: kirja pursuilee liikaa, etenkin taittonsa puolesta. Yhdellä aukeamalla saattaa olla jopa 18 kuvaa (yleensä toki 3-8). Kuvat sinänsä ovat viehättäviä.
+- Maalaisromantiikka ja rustiikki, jota kirja viljelee. Pieninä annoksina jees pliis, isoina ei voi välttää ähkyä, selkeyttä alkaa väkisinkin kaivata. Talven hopeiset hiutaleet taiteilee vähän näillä rajoilla.
+ "Joulustelu", Pietiläisen itsensä käyttämä termi, joka sopii tähän kirjaan. Ja juuri joulustelun vuoksi annan anteeksi taiton runsaudenkin, sillä joulu jos mikä on runsauden aikaa.
+ Ohjeet ja vinkit. Ikkunakoriste marmeladikuulista! Kranssi callunoista! Hauskoja ideoita paketointiin ja kaikkea muuta. Ohjeissa on paljon sellaista, joita suunnittelen toteuttavani. Toteutus jää nähtäväksi.
+ Pietiläisen teksti ja kuvat: tekstistä välittyy aito innostus ja rakkaus joulun aikaa kohtaan. Kuvia on liikaa, mutta yksittäisinä melkein kaikki ovat vuodenaikakirjaan sopivia ja sellaisenaan tunnelmaa täynnä.

Pieninä annoksina Talven hopeiset hiutaleet asettuu jatkumoon muiden Pietiläisen kirjojen kanssa. Kokonaisuudessa on liikaa osasia, mutta Pietiläisen kirjojen selaaminen on minulle jo jonkinlainen joulunalusajan uusperinne: yksi väylä joulustella hieman lisää.