Ian McEwan: Vieraan turva
Kustantaja: Otava 2010
Alkuteos: The Comfort of Strangers 1981
Suomennos: Marja Alopaeus
Kannen kuva: Harry Gruyaert / Magnum Photos
Sivuja: 138
Ulkomainen romaani, Iso-Britannia
He olisivat tuohtuneesti kieltäneet olevansa ikävästyneitä. He totesivat monesti että heidän oli vaikea muistaa toisen olevan erillinen ihminen. Toisiinsa katsoessaan he katsoivat sumenneeseen peiliin. Puhuessaan sukupuolielämän politiikasta josta he silloin tällöin puhuivat he eivät puhuneet itsestään. Juuri tämä liittoutuminen teki heidät haavoittuviksi ja toistensa suhteen yliherkiksi, alttiiksi pahoittamaan mielensä joutuessaan havaitsemaan tarpeittensa ja mielihalujensa olevan yksilöllisiä.
Mary ja Colin ovat keski-ikäistyvä pariskunta, joka lomailee Venetsiassa. He viettävät laiskoja lomapäiviä, suorittavat turistin velvollisuuksia: galleriat, museot, piazzat, hotelliin, illalliselle ja niin edelleen. Erään kerran he tutustuvat Robertiin, italialaiseen ravintoloitsijaan, jolla on machon elkeet. Mary ja Colin päätyvät Robertin johdattelemana tämän kotiin, jossa tapaavat myös Robertin kanadalaisen vaimon Carolinen, kummallisen alistetun ja sairaalloisen, mutta onnellisen oloisen naisen. Kohtaaminen jää Maryn ja Colinin mieleen ja pian mikään ei ole kuin ennen.
Ian McEwanin varhaistuotantoon lukeutuva Vieraan turva (1981) on eräänlainen avioliittoromaani, joka kuljettaa paitsi Venetsian kujille, myös ja ennen kaikkea ihmismielin pimeimpiin ja salatuimpiin puoliin. Lomamatkansa aikana - eräänlaisessa liminaalitilassa - Mary ja Colin kurkistavat kaikkein yksityisintä niin itsessään kuin Robertissa ja Carolinessakin.
"Onnistuneen loman juju on siinä että sen ansiosta haluaa lähteä kotiin."
Ian McEwan on kirjailija, jonka tuotannosta olen päättänyt pitää. Ensikosketukseni hänen romaanituotantoonsa olikin onnekas, sillä ihastuin varauksetta Rannalla-teokseen, joka on hienovireinen ja riviensä välissä viiltävän tarkkanäköinen kuvaus nuorenparin avioliiton alusta. Rannalla-romaanin perusteella latasin suuria odotuksia Vieraan turvaan, ja olin ennakkoon lukenut blogeista arvioita, joissa Maryn ja Colinin tarinaa kuvaillaan väkivaltaiseksi, mutta teemoiltaan tärkeäksi, puistattavan puhuttelevaksi, hyperventiaaliota aiheuttavaksi hienovireiseksi syväpsylogiaksi ja suorastaan brutaaliksi romaaniksi.
Odotukseni osoittautuivat osin oikeiksi: on totta, että Vieraan turva on loppupuoleltaan varsin brutaali kirja, tarkoituksellisen tai liiankin brutaali, kuten Jaana kirjoittaa. Siinä on väkivaltaisia ja seksuaalisia teemoja, jotka ovat puistattavia. Mutta koska tiesinkin odottaa jotain tuollaista, en hätkähtänyt kirjan äärellä, vaan ajattelin pikemminkin, että "tässäkö tämä oli, vai niin" ja suljin kirjan kannet. Täten odotukseni myös lässähtivät: en löytänyt kirjasta, en edes paikoin tunnelmallisesta alkuosasta, tärkeitä teemoja, en syvällistä psykologiaa, en suuria merkityksiä rivien välissä. Sen sijaan koin Vieraan turvan ennen kaikkea epäuskottavana; en voi millään uskoa, että järkevä pariskunta lähtee vieraiden mukaan edes ulkomaan matkalla etenkään, kun varoittavia vihjeitä on ilmassa. Toiseksi koin kirjan hivenen tylsäksi. Pidän yleensä kirjoista, joissa vatuloidaan, mutta tällä kertaa en päässyt sisälle McEwanin luomaan odottavaan tunnelmaan.
Toki myönnän, että McEwan kirjoittaa hienosti, vaikka 30 vuotta vanha suomennos on kömpelö. Ihailen McEwanin kykyä kirjoittaa tarina, joka kasvaa pikkuhiljaa ensin vihjeiden perusteella, sitten suoraan kasvoille läimäyttäen. Nyt koetankin unohtaa Maryn ja Colinin Venetsian-matkan mahdollisimman pian, ja lukea jonkun muun McEwanin teoksen.
Vieraan turva jätti minulle tympeän jälkimaun. Romaani on toki osin mieleenpainuva ja McEwan yrittää rakentaa siinä (Nigel Nicholsonin hienon kirjan nimeä vertauksessani muunnellen) eräiden avioliittojen muotokuvia. Minun oli vaikea saada irti mitään hyvää, syvää tai ajatteluttavaa. Lähinnä mietin, että miksi edes luin koko kirjan.
***
Voihan vatulointi ;) Ei se aina vain nappaa. Minä olen melkein lukematta varma, että niin paljon kuin pidänkin McEwanin kirjoista, en usko että pitäisin Poltteesta/jaksaisin lukea. Saa nähdä, tuleeko koskaan luettua sitä.
VastaaPoistaMinua puistattaa vieläkin vähän, vaikka tämän lukemisesta on jo tovi. Ja sinänsä se on hassua, koska luen niin "raakoja" psykologisia kirjoja, niin tässä vain oli jotenkin oudon ahdistava tunnelma lopulta.
Susa, eikö olekin outoa: Me luemme mitä kovimpia dekkareita ja sitten yksi Vieraan turva tuntuu aina vaan. Tämä todellakin huojutti tasapainoani ja R:stä huomasin, että hän kärsi;-) Hänestä kaikkea ei tarvitse kirjoittaa, minä olen toista mieltä ainakin jos sen tekevät suosikkikirjailijani. Luen tämän uusiksi heti kun saan aikaa - ihan itseni takia vaan.
PoistaSusa - ja Leena, minäkin pidän McEwanin kirjoista. Olen sen päättänyt! Ihastuin Rannalla-kirjaan niin, että se oli yksi parhaimmista vuonna 2010 lukemistani teoksista. Mutta tämä Vieraan turva ei täysin avautunut. Kyse ei ole siitä, että kirja olisi raaka - toki se on, mutta en niin kauheasti sitä säikähdä. Minusta Vieraan turva oli vain tylsä välityö, jossa olisi ollut aineksia parempaan.
PoistaAina ei nappaa, mutta nyt etsinkin seuraavaa McEwania luettavakseni. :)
Luin ensimmäisen McEwanini(ikuinen rakkaus) vasta nyt kesällä(kiitos Leenan;D) ja jäin koukkuun! Tämän lukisin takuulla myös,vaikka vaikuttaakin vähemmän kiinnostavalta.
VastaaPoistaJos minusta riippuu, luet kaikki McEwanit;-) Yksi on täällä jo odottamassa. Yritän löytää myös tämän sinulle.
PoistaYaelian, Ikuinen rakkaus kiinnostaa minuakin.
PoistaHaluatko Yaelian tämän kirjan? Voin postittaa sen sinulle. :)
Puit sanoiksi sen, mitä ajattelin ja tunsin, kun luin kirjan viime tammikuussa. En edes blogannut siitä, kun tuntui niin turhalta ja inhalta koko kirja.
VastaaPoistaMinullekin jäi päällimmäiseksi olo, että _miksi_ kaikki tuo brutaalius.
Maria, minäkin ihmettelen tuota brutaaliutta. En itse asiassa nyt edes säikähtänyt sitä, koska tiesin odottaa jotain tuollaista, mutta olisi kirjan viesti mennyt perille muutenkin. No, kirja ei mielestäni muutenkaan ollut erityisen onnistunut, vaikka avioliitto ja Venetsia (tai matkustaminen ylipäätään) ovat aina kiehtovia teemoja.
PoistaMielestäni McEwania ei pidäkään ottaa totuuden suorana kuvaajana, vaan hänellä on tapana kärjistää ilmiöt äärimmilleen ja puhua siten arkipäivämme ilmiöistä tehokkaalla, joskin usein myös puistattavalla tavalla. Vieraan turva on mielestäni kuvaus siitä, mitä tapahtuu, kun elämää ei oteta ajoissa omiin käsiin, parisuhdetta ei ryhdytä pelastamaan, ajaudutaan vain riitoihin ja kuvitellaan, että ruoho on takuulla vihreämpää vieraalla maalla. Vaihtelua vieraasta totisesti löytyy, mutta seurauikset ovat kohtalokkaat. Saman vaihtelun saisi tutussakin, mutta siihen yleensä ei ole kykyä, ei ehkä liioin halua.
VastaaPoistaPiti ihan käydä lukemassa kirjasta oma postaus, että sai palautettua kirjan iholle. Minäkään en ihan tolkuttomasti pitänyt, keskivertokirjaksi olin tämä "tuominnut". McEwanista kuitenkin pidän tätä kirjaa enemmän. Hänellä on mahdottoman terävä, omajälkinen kynä!
Hienosti sanottu♥ Vaikka minä kyllä siis pidän Vieraan turvasta tosi paljon. Haluan kokea lukemalla äärijuttuja, en näkemällä ja vielä vähemmän livesti. Mutta minä edellen väitän, että tämä olisi ollut mahdollista tapahtua, kun toisiinsa tylsistynyt pariskunta on liikkeellä oudossa ympäristössä. Ehkä heidänkin tasapainonsa hieman horjui ja todellisuuden vaarojen taju katosi.
PoistaTosi hienosti sanot, että tämä kirja kuvaa juuri sitä, mitä voi taphtua kun elämää ei ajoissa oteta omiin käsiin. Se sama tilanne on tavallaan primus motorina myös Ikuisessa rakkaudessa.
Paula, nimenomaan! En missään nimessä pidäkään McEwania arjen tai totuuden suorana kuvaajana, vaan jo Rannalla opetti, että hänen kirjoissaan tärkein on rivien välissä. Vieraan turvassa kaikkea alleviivattiin liikaakin ja kirja on mielestäni siksi luonnosmainen. Tuo pointti, jonka kirjoitat hyvin auki, on kirjassa liiankin ilmeinen. Lukijalle ei jää käteen oikein mitään - ei ainakaan minulle.
PoistaMutta annoin kolme tähteä, mikä on ihan keskivertohyvän kirjan merkki. Ei tämä siis toivottoman huono ollut, en vain päässyt kirjan maailman.
Leena, mulle tässä tuo äärijuttukin oli vähän tylsä... Siis sellainen, että "jaahas, vai niin". En voi mitään, olin pettynyt. Mutta silti ihailen McEwania kirjailijana.
Minä olen tähänkin McEwanin kirjaan aivan myyty. Niin monet kirjat ovat niin täynnä täysin epätodellista, joten tuo tylsistyneen pariskunnan vieraan matkaan lähteminen oli tässä kuin odotettua, ikäänkuin 'tapahtuisi nyt edes jotain'. No, tapahtui ja minulla oli kyllä tämän jälkeen hutera olo, mitä ei ollut ollenkaan Ianin Sementtipuutarhan jälkeen. Minusta vaikutavimmat parisuhdekuvaukset ovat elämääni tulleet Lionel Shriveriltä ja Ian McEwanilta.
VastaaPoistaIhmettelen, milloin Ian McEwan on edes ehdolla kirjallisuuden Nobelin saajaksi. Tietysti samaan odotuslistaani kuuluu Philip Roth (mm. Ihmisen tahra) ja Joyce Carol Oates.
Naiskirjailijoista Oates saa minut huojahtamaan, miehistä sen tekee Ian McEwan. Se tarkoittaa lievää häiriötä tasapainotilaan...
R. kyllä kauhistui Vieraan turvasta, mutta sitten taas piti Ikuisesta rakkaudesta ja Lauantaista. Vain Amterdamista en muista mitään, vaikka olen sen kahdesti lukenut. Muut McEwanit ovat kuin ilma, jota hengitän eli aina minussa.
Leena, minä en saanut tältä kirjalta sitä, mitä hain. Kaikki oli luettavassa liian aikaisin ja jotenkin liian selvästi. Minulle ei tullut tästä minkäänlaista oloa - en tiedä, pitäisikö olla huolissaan.
PoistaPidin kovasti Rannalla-romaanista ja uskon pitäväni R:nkin pitämistä Ikuisesta rakkaudesta ja Lauantaista, samoin Sovitusta odotan. Ajan lapsi jäi minulla kesken joskus vuosia sitten.
Nobeliin ei taideta asettaa varsinaisia ehdokkaita, mutta muistelen McEwanin ja etenkin Oatesin olleen mukana veikkauksissa. Joten... Ehkä jonain päivänä!
En ole tätä vielä lukenut, mutta aion kyllä lukea siitäkin huolimatta, että kyseessä on puistattava kirja. Osaanpahan valita lukemisajankohdan tarkasti, kun on jotain viitteitä siitä, mitä on odotettavissa. Yleensä ottaen pidän kovasti McEwnanista. Kaikkein parhaiten muistan kirjat Rannalla ja Polte, joista ensimmäinen oli hieno, toinen ihan ok. Muitakin olen lukenut, mutta tarinat ovat päässeet unohtumaan.
VastaaPoistaAnna Elina, kyllä tämä lukea kannattaa. Minua ei tuo puistattavuus sinänsä häirinnyt, vaan tarinan itsestäänselvyys. Ja kirjoitin tuosta brutaaliudesta siksi, että se oli kerrottu niin monessa blogissa. :)
PoistaRannalla on minunkin mielestäni hieno ja aion lukea muutakin McEwania, kunhan ehdin.
Et siis sinäkään lämmennyt tälle. Minulle parhaimmat McEwanin kirjat ovat Lauantai ja Ikuinen rakkaus, Sovituskin oli ihan ok, mutta esimerkiksi Rannalla oli mun mielestä melko tylsä, niin kuin sinä koit tämän. Ilmeisen monenlaisia tuntemuksia tämä kuitenkin ihmisissä herättää ja hyvä niin.
VastaaPoistaJaana, en tosiaan lämmennyt. Minä pidin lauantaista, mutta tässä oli jotenkin liikaa haahuilua, ja koin kirjan kaiken kaikkiaan tylsänä ja itsestäänselvän vastenmieliseksi kirjoitettuna. Mutta totta, on aina hyvä, kun kirja herättää mielipiteitä. :)
PoistaOivaltavasti sanottu, että onnistunut loma laittaa lopulta kaipaamaan kotiin. Venetsian kadut ja nähtävyydet kuulotivat mielenkiintoisilta, mutta avioliitto ja brutaalius eivät kuitenkaan taitaisi olla aivan minun kirjani.
VastaaPoistaHietzu, tässä tuolla sanonnalla on aika monitulkitainen merkitys. Venetsiaa onneksi löytää monista kirjoista ja se on kieltämättä kiehtova kaupunki.
PoistaHuh, vaikuttaa kiinnostavalta mutta taitaa olla turhan brutaali minulle... Sinun bloggauksia on niin ilo lukea, jo siksikin että niiden perusteella pystyn melko varmasti päättelemään onko kirja minua varten vai ei :)
VastaaPoistaElma Ilona, mitä sinua tunnen, niin älä lue tätä. Luulen, että kirja olisi tosiaankin turhan hurja ainakin paikoin. Ja ei tämä minun mielestäni muutenkaan niin erikoinen ollut.
Poista"Pidän yleensä kirjoista, joissa vatuloidaan, mutta tällä kertaa en päässyt sisälle McEwanin luomaan odottavaan tunnelmaan." Hih, miten hyvin sanottu! :D
VastaaPoistaMinulla McEwan on niitä kirjailijoita, joita ei ole kauheasti houkuttanut lukea ylenpalttisen blogihehkutuksen uuvuttamana. Ristiriitaista kyllä, juuri tällaiset vähän negatiivisemmat mielipiteet lisäävät kiinnostusta. Kiitos tästä siis. :)
Salla, hih! Ja ole hyvä. Tämähän voisi olla vaikka seuraava mcewanisi. ;)
PoistaMinulle käy usein niin, että en liiallisen hehkutuksen vuoksi lue kirjaa ollenkaan tai lykkään sen lukemista myöhemmäksi (kuten tein Kätilön kanssa). Kielteiset mielipiteet eivät ole vielä saaneet minua innostumaan, mutta hauska kuulla että nekin voivat innostaa!
Minä olen lukenut kolme McEwanin kirjaa (Lauantai, Sovitus ja Rannalla), ja luulen että siihen ne jäävät. McEwan kirjoittaa kyllä sinänsä sujuvasti ja luo mielenkiintoisia astelemia kirjoihinsa, mutta olen ollut jokaisen kirjan jälkeen ennen kaikkea ärtynyt. Kirjoista on jäänyt paperinmaku suuhun, eikä se paljon hehkutettu psykologinen syvyyskään ole minuun suurta vaikutusta tehnyt. Jokaisessa kirjassa henkilöiden käyttäytyminen on minusta ollut jossakin ratkaisevassa kohtauksessa epäuskottavaa ja palvellut vain tarinaa tai kirjailijan sanomaa.
VastaaPoistaOnneksi McEwanilla riittää ihailijoita ilman minuakin.
Liisa, Vieraan turvasta olen samaa mieltä kuin sinä kaikkien lukemiesi McEwanin kirjojen suhtten. Mielestäni tämä on kokonaisuudessaan epäuskottava, kirjailijan sanomassa ei ole mitään sellaista, mitä ei jo kansanperinteen varoitustarinoissa olisi kerrottu jne. Mutta itse pidin Rannalla-romaanista. Aika siis näyttää, onko McEwan "minun kirjailijani" vaiko ei.
PoistaTeoksen uskottavuus on kaiketi aina koetteilla, kun arkitodellisuus korvataan raskaalla tapahtunasarjalla (kirjan pituuteen nähdenkö?). Vaikka totuus on tarua ihmeellisempää ja uskomatonta tapahtuu.
PoistaItsekin olen pitänyt Rannalla-kirjan psykologisesta hienovireisyydestä kun taas osa McEvanin teoksista ovat jättänneet kumman paperisen tekemällä tehdyn jälkimaun. Ishiguro on korvannut McEvanin viime aikoina brittisuosikkikirjailijanani. Viimeisimpänä luettuna Never Let Me Go.
Rannalla-teoksen sijoitan Alice Munron novellien rinnalle. Irlantilainen Colm Tóibín samoin jatkaa Tsehovin tarkkuusperinnettä. Munro pysyttelee uskottavassa arkitodellisuudessa, johon kuitenkin kätkee riittävän määrän häiritsevyyttä. Reaalimaailma ei olekaan sitä miltä näyttää.
Whippyweaver, kiitos kommentistasi. Minä pohdin uskottavuutta aina suhteessa teoksen kontekstiin ja vanhana folkloristina aloin muistella kansanperinteestä tuttuja varoitustarinoita. Sellainenhan Vieraan turvakin tavallaan on. Intensiivinen ja otteessaan pitävä, muttei kuitenkaan erityinen.
PoistaIshiguro on eräs minunkin suosikkikirjailijoistani. Ole luonani aina, jonka mainitset, on huikea. Colm Tóibínista pidän samoin paljon. Munrolta olen lukenut vain yhden kokoelman, ja nyt viimeistään pitäisi lukea häntä enemmänkin.
Alice Munron tuotannossa on totisesti mistä ammentaa.
Poista