~Laura Honkasalo: Eropaperit~

Jos sä asuisit meidän kanssa, sä olisit turvassa. Laura Honkasalon romaani Eropaperit on kuvaus Sinikan ja Joken onnellisena alkavasta kuusikymmenlukulaisesta liitosta, joka päättyy harvinaiseen rumaan eroon, jossa lapset Sara ja Tomi joutuvat elämään välikappaleina sekä kokemaan liikaa vastuuta liian pieninä.

Romaani alkaa lääketieteen opiskelija Sinikan ja toimittaja-Joken rakkaustarinana. Uskonnollisesti ankarassa ja rutiköyhässä maalaisperheessä varttunut Sinikka pääsee ihmemaahan, Joken vanhempien huvilaan Jollakseen, jossa anoppi Leea on paitsi tyylikäs, myös hauska ja enemmän äiti kuin Sinikan oma, elämän katkeroittama Katekismukseen turvaava äiti koskaan. Muutamassa vuodessa Sinikka ja Jokke muuttavat uudehkoon lähiötaloon ja saavat kaksi lasta, Saran ja Tomin.

Kirjan nimekkeen mukaisesti Sinikan ja Joken liitto päättyy avioeroon, kun Jokke löytää toimituksesta Raisan, folklorehameeseen pukeutuvan luonnonmukaista elämää haluavan naisen, taiteilija-wanna-ben, joka on kaikkea sitä, mitä Sinikka ei ole. Erosta tulee harvinaisen ruma ja lapsista sen kiistakapuloita, joita vanhemmat koettavat vetää itselleen sekä eroon toisistaan kuin sidostesukka-mainoksen terrierit tennisukkaa. Etenkin Jokke ja Raisa käyttävät niin lahjontaa kuin kiristystä keinona saada Saran itselleen. Lapset oppivat haukkumaan vanhempiaan. Pissaötökkä, kakkapäätäti. Toisaalta he, etenkin Sara, oppivat olemaan liian kilttejä aina anoreksiaan saakka.

Honkasalo kuljettaa Sinikan ja Joken eron tarinaa useilla eri aikakausilla; Hän liikkuu sujuvasti onnenvuosista 1960-70-lukujen taitteesta nykypäivään ja käväisee myös sota-ajassa sekä eron jälkeisissä vuosissa 1970- ja 80-luvuilla. Hän luo ajankuvaa taitavasti. Itse 1970-luvun lapsena muistan monia asioita hieman samaan tapaan kuin Franzenin Tumman veden päällä-kirjaa lukiessani. Pienet asiat tekevät tunnelman; Keltavihreäraitaiset lastenvaatteet, Astrid Lindgrenin satu Kultasiskoni, Alkon ruskeat paperipussit merkkinä Jallu-pullosta, Laura Ingals tai keisarileikkausarpi vatsassa.

Henkilöhahmoista Sinikka on kaikkein ymmärrettävin, vaikka häntä nousukkaaksi tituleerataankin. Kyllä minäkin, jos olisin lähtöisin pohjoissuomalaisesta ahdistavasta yhteisöstä, jossa paskasanko on tyhjennettävä itse ja kaikki mukava on syntiä, nauttisin kesänvietosta Joken perheen tapaan: Retkelle lähdettiin monella venellä, mukana eväskoreja, onkivapoja ja lapsia. -- Sellainen Sarastakin tulisi, reipas saaristolaislapsi. Hauska ja meluisa. Naisilla oli kultarenkaat korvissa, vaikka oltiin retkellä.

Toinen keskeinen henkilö on Joken äiti Leea, joka pysyy koko ajan Sinikan rinnalla, tämän varaäitinä ja ystävänä. Romaanin nykyajassa aiemmin niin huoliteltu Leea on hampaansa menettänyt mielisairaalaan hylätty vanhus, jota Sinikka käy katsomassa säännöllisesti.

Honkasalon henkilöhahmot ovat tosia ja tarina on julma, muttei kaikkein henkilöiden kohdalla vailla toivoa. Avioero satuttaa kaikkia osapuolia, jopa täysin viattomia. Saran ja Tomin kokemukset saivat ainakin minut vihaiseksi Jokelle ja varsin ilkeäksi kuvatulle Raisalle - kuinka rumaa voi aikuisen käytös olla? Vaikka Honkasalon todenmukainen teksti koskettaa, on kirjan antama näkemys avioerosta lasten kannalta varsin yksioikoinen. On hyvä muistaa, että jokainen ero on erilainen ja että toisinaan ero voi olla jopa ainoa - joskaan ei toivottava - ratkaisu ulos hankalasta liitosta.

Unohtaa tätä kirjaa ei voi ainakaan heti. Pidinkö Eropapereista vai en, sitä en osaa näin tuoreeltaan kommentoida, mutta Honkasalon kyky kirjailijana valkeni minulle jo erinomaisen Sinun lapsesi eivät ole sinun-romaanin ilmestyttyä.

****