Paul Auster: 4321

Paul Auster: 4321
Tammi 2017, Keltainen kirjasto
Suomentanut Ilkka Rekiaro
1141 sivua
Kansi Jussi Kaakinen
Yhdysvaltalainen romaani

[--] Ferguson vihdoin tiesi, mihin suuntaan oli menossa tai ainakin mihin suuntaan halusi mennä, eikä hän tulevina vuosina kertaakaan pyörtänyt päätöstään, ei edes vaikeimpina vuosina, jolloin näytti siltä kuin hän saattaisi pudota maailman reunoilta.

Achibald “Archie” Ferguson syntyy New Jerseyssä vuonna 1947. Toinen maailmansota on päättynyt, uudet tuulet puhaltavat. Archie on Rose ja Stanley Fergusonin ainoa poika, mutta hänen elämänsä lähtee kulkemaan neljää erilaista reittiä. Sattuma ja elämässä tehdyt valinnat molemmat ohjaavat näitä Achien neljää elämää omiin suuntiinsa. Vaikka lähtökohta on kaikissa elämissä sama, kasvavat eri Archiet eri ihmisiksi. Jotain yhteistäkin matkan varrelle toki sattuu.

Paul Austerin järkälemäisen paksun 4321:n lähtökohta on mitä kiehtovin: miten pienet asiat voivat määrittää kokonaista elämänpolkua. On kuin entäs jos -leikki olisi kirjoitettu romaaniksi. Jos tämä menisi tänne, tapaisin tämän, hylkäisi tuon, ostaisin tämän… Ajatus ei ole ihan uusi, koko ajan kirjaa lukiessani ajattelin 1990-luvulta tuttua Sliding Doors -elokuvaa, jossa metron ovien sulkeutuminen määrittää päähenkilölle kaksi erilaista elämänpolkua, ja yhtä blogiaikaista suosikkikirjaani, Kate Atkinsonin erinomaista Elämä elämältä -romaania (voi, miten rakastin sen lukemista!), jonka keskeishenkilö syntyy aina uudelleen ja joku elämä etenee tiettyyn pisteeseen saakka.

Austerin romaani on toki omanlaisensa. Ei vain kokonsa, vaan myös keskeishenkilönsä ja teemojensa vuoksi. Archien - tai Archieiden - tarinat ovat kehityskertomuksia: mitä poika ja sittemmin mies kokee ja tuntee, miten hän kamppailee minuutensa kanssa, etsii omaa tietään, herää sukupuolisesti jne. Tämä kasvaminen ja sitä kautta ihmisen elämän satunnaisuuden tarkastelu on 4321:ssä keskeisintä. Niiden myötä tematiikaan nousee myös lähihistoria, Archien (ja Austerin itsensä) ikätoverien kokemusmaailma. En malta olla vertailematta. Siinä, missä Kate Atkinson käy Ursulan elämänlankojen kautta läpi brittiyhteiskunnan muutoksia, kirjoittaa Auster Archiensa tarinoihin mukaan niin amerikanjuutalaisten tapakulttuuria, eri yhteiskuntaluokkien elämää, Yhdysvaltain lähihistoriaa ja tietenkin aikakausien urheilua, kirjallisuutta ja populaarikulttuuria. 

4321 on laatukirjallisuutta. Sellaista, jota Austerilta odottaakin. Se on selvä. Mutta. Niin, romaanissa on muttansa eikä sitä ole vaikea arvata. Aivan: koko. Parhaimmillaan tiiliskiven kokoiset kirjat ovat antoisaa luettavaa, mitä myös 4321 epäilemättä on, mutta useimmiten niissä on jotain liikaa. Liikaa teemoja, liikaa asiaa, liikaa toistoa, liikaa… jotain. Tämä ylenpalttisuus ei houkuttanut minua lukemaan niin innokkaasti kuin olin odottanut. Luin Austerin romaanin välissä muita kirjoja enkä kaivannut Archien elämänpoluille. Katselin kirjaa yöpöydälläni, keittiön työtason kulmalla, työhuoneen kirjapinossa, ja tartuin siihen aina ikään kuin velvollisuudesta. Ja sitten: 4321:n lukeminen oli aina ilo. Joka kertaa romaania lukiessani ajattelin, että onpa hyvä, kiehtova, tarinallinen - aina seuraavaan lukutaukoon saakka. Kerron vielä, että loppuun olin hieman pettynyt, se tuntui jotenkin helpolta kokonaisuuteen nähden.

Koska otin kirjakuvan sushiravintolassa, niin menkööt myös seuraava ontuva vertaus. 4321 on kuin sushibuffet: auttamatta liian runsas, mutta taidolla rakennettu. Siinä missä sushipöydän ääressäkin pitäisi osata lopettaa kaikkien herkkujen valikoiminen ja syöminen, olisi Austerkin - kuten muun muassa Leena kirjoittaa - voinut lopettaa kuuteensataan sivuun, tai ainakin supistaa kokonaisuutta. Ja silti: 4321 on hiottu kokonaisuus, aivan kuten lautaselleni päätyneet sushitkin. Kaunein nigiri tai temaki on kuin pieni syötävä taideteos.

Austerin romaani ei ole mistään kohtaa pieni, mutta se on taidolla kirjoitettu ja suomennettu, rakenteeltaan kiehtova ja runsaudessaan vaikuttava. Kokonaisuudessaan 4321 tarjoaa hivenen uuvuttavan, mutta silti nautittavan lukukokemuksen.

--
Austerin jättiromaanista ovat Leenan lisäksi kirjoittaneet mm. Tuija, joka hänkin viittaa Kate Atkinsonin romaaniin, sekä Tiina, joka nautti kirjasta mutta luki välissä muutakin.