Michael Frayn: Vakoojat

Michael Frayn: Vakoojat
Tammi 2003, Keltainen kirjasto
Spies 2002
Suomentanut Erkki Jukarainen
292 sivua
Brittiläinen romaani

Loppuelämämme määräytyi tuolla lyhyellä hetkellä, jolloin helmet kilahtelivat kannua vasten ja Keithin äiti käveli meistä poispäin kirkkaassa aamussa viimeisten punatiilipolulle varisseiden valkoisten kukkien yli pystypäin, tyynenä ja haavoittumattomana, ja Keith katseli hänen menoaan silmissään uneksiva katse, jonka muistin monen aiemman projektimme ensivaiheesta.
"Äitini", hän sanoi mietteliäänä, lähes kaihoisana, "on saksalaisten vakooja."

Joka vuosi samoihin aikoihin teknisten tekstien kääntäjänä työskennellyt eläkeläinen Stephen Wheatley havahtuu kiusallisen tuttuun makeaan tuoksuun. Hänen on ensin vaikea paikantaa likusteripensaan tuoksua, mutta lopulta levottomuutta aiheuttava tuoksu, miltei lemu, saa Stephenin muistojen valtaan. Hän palaa lapsuusvuosiinsa toisen maailmansodan aikoihin, hän palaa pihaleikkien, kasvukipujen ja vakoojien maailmaan.

Brittiläisen Michael Frayn Päistikkaa ilahdutti minua joitakin vuosia sitten, mutta ihan täysillä en veijaritarinaan ihastunut. En, vaikka rakastamani taidemaailma oli tarinan keskiössä. Nyt lukemani Vakoojien kanssa kävi toisin. Menneisyyteen kurkottava tarina lumosi niin lapsuusmuistoillaan, juonellaan kuin (tietenkin) englantilaisuudellaan.

Vakoojat pitää sisällään paljon. Frayn onnistuu luomaan melko tiiviseen romaaniinsa niin toisen maailmansodan kaiut kuin lapsuuden ja teini-ikäisyyden rajamailla elämisen kasvukivut. Hän kuvailee yhteen naapurustoon liittyvän brittiläisen luokkayhteiskunnan läpitunkevuutta: Miksi Stephenin sukunimi on ärsyttävä Wheatley, kun taas hänen parhaimman ystävänsä Keithin sukunimi Haywardin viittaa johonkin ylevämpään? Erot näkyvät kaikessa, muun muassa poikien eri kouluissa, kotipihojen siisteydessä ja poikien keskinäisessä kirjoittamattomassa arvojärjestyksessä. Romaania rakentavat lisäksi lapsen syyllisyydentunnon kuvaus, joka yhdistyy hillitysti rakentuvaan jännitykseen - ja jännitteeseen: naapurustossa on takuulla murhaajia ja ihan varmasti saksalaisten vakoojia, jollaisena pojat Keithin äitiä pitävät, rouva Haywardilla kun on salaperäisiä menoja.

Vakoojat on ennen kaikkea nostalginen romaani, mutta juuri oikealla tavalla: samalla kertaa suloisella ja hieman vaarallisella. Kasvaminen ja koko maailma hämmentävät, lähelläkin on asioita jotka syystä tai toisesta pelottavat. Toisaalta aikuisen Stephenin muisteleva kerronta on lämmintä, lapsuus on arkea, seikkailua ja suurta epätietoisuutta. Fray tietenkin huomioi Stephenin hämärtyvän muistin: milloin Stephen on minäkertoja, milloin hän ikään kuin ulkoistaa itsensä kolmanteen persoonaan, ja lukija tietää että kaikella on kääntöpuolensa ja että tapahtuma, suunniteltu tai sattuma, johtaa toiseen.

Peribrittiläinen punatiilellä reunustettu puutarhakäytävä voi kuljettaa seikkailuihin, seikkailu aikuisten salaisuuksiin ja niiden oivaltaminen saa ehkä koko oman elämän näyttämään erilaiselta. Vakoojat sisältää myös sellaisen käänteen, joka yllätti ainakin minut.

Kumpi olisi hälyttävämpää: elää unessa vai tarinassa, joka on ottanut muistomme omakseen? Frayn romaani on tiivis ja hienovireinen teos, joka kantaa sisällään menneiden aikojen kesiä ja tietoa siitä, ettei kaikki tosiaankaan ole sitä miltä aluksi näyttää.


-
Vakoojien pariin minut innoitti Saran teksti. Myös Margit on lukenut kirjan.