Kate Morton: Kaukaiset hetket

Kate Morton: Kaukaiset hetket
Bazar 2015
The Distant Hours 2010
Suomentanut Natasha Vilokkinen
Kansi Satu Kontinen
Kustantamosta
727 sivua (ennakkokappale)
Australialainen, Isoon-Britanniaan sijoittuva romaani

Oletteko Koskaan miettineet, miltä aika tuoksuu? En voi itsekään sanoa sitä pohtineeni, en ennen kuin astuin sisälle Middlehurstin linnaan, mutta nyt minä tiedän. Homeelta ja ammoniakilta, häivähdykseltä laventelia ja kunnon tujaukselta pölyä, ikivanhoilta hapertuneilta papereilta. Kaiken sen alla oli vielä muutakin, jotakin joka muistutti mädäntynyttä tai hautunutta, mutta ei kuitenkaan haissut aivan siltä. Kesti aikansa ennen kuin keksin, mutta nyt arvelen tietäväni mikä se on. Se on menneisyys. Ajatukset, unelmat, toiveet ja pettymykset, jotka muhivat kaikki yhdessä, käydä pulputtavat tunkkaisessa ilmassa pääsemättä koskaan haihtumaan lopullisesti.

Edie Burchill on nuori lontoolainen kustannustoimittaja. Hänen elämänsä ei ole niin hohdokasta kuin miltä ensimmäinen esittelylause saattaa kuulostaa: kustantamo, jossa Edie työskentelee on pieni ja tuntematon, Edien avoliittokin on päättynyt ja myös suhde omaan äitiin on vaikea. Äiti Meredith saa kuitenkin vuosikymmenten jälkeen kirjeen, joka yhdistää Edien suvun kuuluisaan Liejumieheen, Raymond Blythen kirjoittamaan pelottavaan ja kiehtovaan lastenromaaniklassikkoon. Ennen pitkää Edien tie viekin Blythejen suvun vanhaan kartanoon, jossa jo aikaa sitten edesmenneen kirjailijan kolme tytärtä, kaksoset Persephone ja Seraphina sekä myöhemmästä avioliitosta syntynyt Juniper viettävät eläkepäiviään. Mikä on tarina Liejumiehen ja erikoisten siskosten takana ja miten Edien äiti liittyy kaikkeen?

Australialainen Kate Morton kirjoittaa vetäviä lukuromaaneja, jotka vetoavat varmasti hyvinkin monenlaiseen yleisöön: ne ovat helppoa viihdettä ja sopivat siten kirjallisiksi välipaloiksi, mutta niissä on jotain viehättävän vanhanaikaista: menneitä vuosikymmeniä, salaisuuksia ja englantilaisia kartanoita sekä viittauksia romanttisen kirjallisuuden klassikkoteoksiin. Minulle tärkeintä on juuri mielikuvallinen brittitunnelma: on kirjoilta tuoksuvia mysteerejä, lämmintä teetä ja tilkka sherryä sekä totta kai tarpeeksi kipakoita henkilöhahmoja. Tällaisia päiväunia tarjoaa myös syyskuussa ilmestyvä Kaukaiset hetket, jonka Natasha Vilokkinen on laadukkaasti suomentanut.

Mutta toisin kuin Mortonin aimmat teokset, Kaukaiset hetket ei tarjonnut sitä kesiini kuuluvaa viihde-elämystä, johon olisi ilo upota hellepäivinä. Tänä kesänä hellepäivien mainitseminen on tietenkin turhaa, mutta romaani ei muutenkaan tyydyttänyt kepeämmän kirjallisuuden kaipuutani. Olen päinvastoin hieman pettynytkin. En voi olla vertaamatta Kaukaisia hetkiä Mortonin aiemmmin suomennettuihin: Paluu Rivertoniin oli minulle pieni pettymys, koska jostain käsittämättömästä syystä odotin siltä jotain enemmän. Tunnelmaa siinä toki on, kahden kerroksen väen kuvailua ja vetävä juonikin. Hylätyn puutarhan kohdalla olin valmistautunut paremmin, en odottanut mitään vetävää juoniromaania kummempaa ja nautin lukemastani niin, että toistaiseksi kirja on Morton-suosikkini ja oikeastaan se on ylipäätään parhaimpia viihderomaaneja, joita olen lukenut. Kahteen aiempaan verrattuna Kaukaiset hetket on heikoin Mortonin kirja: Sillä jos viihderomaani ei vedä ensimmäisellä kolmellasadalla sivullaan, on jossain jotain vikaa. Onko vika sitten lukijassa vai romaanissa, siihen en tietenkään voi antaa vastausta. Sen verran kirjailijaan kuitenkin luotin, että jatkoin lukemista sinnikkäästi. Se kannattikin, sillä lopulta Kaukaiset hetket tarjosi juuri sitä, mitä Mortonilta voi odottaa.

Romantikkosieluinen lukija viehättyy tietenkin kirjan juonesta, mutta yhtä lailla romaanin yksityiskohdista. Onhan se aika ihastuttavaa, kun talolla on suonet ja niistä muodostuu kokonainen piilokäytävien verkosto; Tai miten kaksoset ovat kaksi puolikasta jotka muodostavat kokonaisuuden, toinen estää toista kehittymästä omaan suuntaansa. Keskeistä on myös kirjeiden rooli: kirjeet ovat pieniä aikamatkaajia, jotka ovat odottaneet löytämistään. Tunnelmakin on kohdallaan. Yö erilaista aikaa: kaikki on toisin kun maailma on musta. On kaatosadetta, tuulta ja rämiseviä ikkunaluukkuja - kaikki kartanotunnelmaisia salaisuuksia lupaillen. Paikoin voi melkein aistia Mortonin luultavina vaikutteina olleet klassikkoromaanit Humisevasta harjusta Rebekkaan, joskin Kaukaisten hetkien anti anti jää kertakäyttökirjallisuudeksi (missä ei tietenkään ole mitään vikaa).

Kaikki uskottavuus Mortonin romaanista puuttuu, mutta mitäpä siitä! Ylilyönnit voi lukea toisaalta lajityypin, toisaalta yllättävissä kohdissa vastaan tulevan raikkaan huumorin piikkiin. Ja vaikka romaanissa on sivuja turhankin runsaasti, jää osa kiinnostavista juoniaihioista paitsioon. Esimerkiksi  Edien äiti Meredith voisi olla kiinnostava hahmo, jota Morton olisi voinut hyödyntää enemmänkin Blythen perheen arvoitusta punoessaan.

Sujuvaa, mutta junnaavaa. Viihdettä, joka täyttää synkkiä salaisuuksia kaipaavan lukijan tarpeet, mutta vain osin. Julkaisuajankohtanaan syksyllä Mortonin romaani tarjoaa tunnelmaa yli 700 sivun verran: kartanogotiikkaa ja kaikenlaisia käänteitä tarjoavan sisarustarinan. Seuraksi kannattaa varata iso kannullinen teetä ja mielellään tuoreita skonsseja - toisaalta kirjan tyyliin eilispäiväisetkin sopinevat.

-
Kaukaisia hetkiä on esitelty blogeissa on jonkin verran, muun muassa Ulla, Maija ja Maria ovat kirjoittaneet kirjasta. Englanniksi sen on lukenut Norkku ja kuunnellut Karoliina.