~Marjatta Kurenniemi: Kesälintu~

Se oli jonkinlainen merkillinen muodoton talorumilus täynnä ulokkeita, torneja, kaari-ikkunoita ja kaikenlaisia mielikuvituksellisia mutkia ja lisäkkeitä. -- Kesälintu oli huvilan nimi. Sen oli vuosisadan vaihteessa rakennuttanut eräs taiteilija nuorta italialaista vaimoaan varten. Talvet he olivat viettäneet Italiassa, mutta kesäksi tulleet Suomeen.

Marjatta Kurenniemen nuortenromaanissa Kesälintu (1959) Rainnan nelilapsinen perhe menettää Helsingin keskustan alueella sijaitsevan vuokrakotinsa ja joutuu kuumeisesti etsimään asuntoa ensin Helsingistä, sitten kauempaakin päätyen lopulta pieneen kylään kymmenien kilometrien päähän. Mielikuvissani hieman Hvitträskiä muistuttava Kesälintu sijaitsee järven rannalla kaukana kirkonkylästä.

Muutto on vaikea kaikille muille paitsi neljätoistavuotiaalle yksinäiselle Kaisalle. Perheen äiti, Helena, on kirjastouraa luova virkanainen. Isä, hieman hajamielinen tohtori Rainta, kirjoittaa esseitä modernismista. Esikoinen Kirsti haluaa kävellä Espalla muodikkaiden ystäviensä kanssa; Kaksitoistavuotias Lassi halveksii maalaisia, mutta huokaisee salaa helpotuksesta päästessään eroon koulukiusaajistaan. Kuopus, viisivuotias, Outi suhtautuu kaikkeen mutkattomasti. Perhe päättää jäädä aluksi Kesälintuun vain kesän ajaksi, samassa pihapiirissä asuu myös Nymanin eläkeläisperhe.

Syksyn koittaessa perhe on edelleen vailla asuntoa Helsingistä ja lapset joutuvat aloittamaan koulunsa kirkonkylässä. Sopeutuminen sujuu eri tavoin, mutta Kaisa ja Kirsti kumpikin löytävät uusia ystäviä ollen pian luokkiensa keskeishenkilöitä konvien ja retkien suunnittelussa. Joulun lähestyessä perheen on tehtävä vaikea, joskin ennalta-arvattava päätös siitä, muuttaako Herttoniemeen valmistuvaan asuntoon vai ostaako Kesäkumpu omakseen.

Olen lukenut Kesälinnun ainakin viisitoista kertaa, luultavasti useamminkin. Huomasin kirjan äitini hyllyssä varhaisteini-ikäisenä ja luin sen melkein yhdeltä istumalta. Kaikkien näiden vuosien ajan Kurenniemen kerronta on vallannut minut kerta toisensa jälkeen. Teininä samaistuin toisaalta arkaan Kaisaan, jota jossain määrin muistutin ja toisaalta Kirstiin, Kissuun, jollainen olisin halunnut olla. Nyt aikuisena löysin itsestäni paljon piirteitä perheen äidistä, ja luin myös viisivuotiaan Outin seikkailuista Helsingin raitiovaunuissa uusin, äidillisin, miettein.

Pidät Kesälinnusta, jos rakastat Seljan tyttöjä (Virtanen) ja mikäli 50-luvun tytöt (Haavio & Koskimies) viehättävät. Kesälintu on tyylipuhdas tyttökirja, joka johdattaa lukijansa aikaan, jolloin oli muotia kerätä lehtileikkeitä Romy Schneiderista, maalata huuliaan vanhemmilta salaa, kutsua opettajia Kismetiksi tai Härskiksi sekä tehdä teiniporukan yhteisiä pyöräretkiä, joita tauotti limonadin nauttiminen sekä Fazerin parhaiden syöminen. Kaikki tuo on 1980-luvulla teinivuosiaan viettäneen näkökulmasta jotain ihmeellistä.

Jos Kesälintu ei ole tuttu, etsikää se kirjastosta! Olen tässä arviossani täysin subjektiivinen - mutta mitä muuta voin olla sellaisen kirjan kanssa, joka on kulkenut mukana elämässäni jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan? Ja haaveilen minä hieman siitä talostakin - sekä Kirstin huoneen ruusutapetista. Du Bist wie eine Blume.