Trent Dalton: Poika nielaisee maailmankaikkeuden

Trent Dalton: Poika nielaisee maailmankaikkeuden
HarperCollins 2019
Boy Swallows Universe 2018
Suomentanut Kira Poutanen
Kansi Darren Holt / HarperCollins Studio
467 sivua
Kustantamosta
Australialainen romaani

Loppusi on kuollut sininen lintu. Poika nielaisee maailmankaikkeuden, Caitlyn vakoilee.
Siitä ei ole epäilystäjään.
Nämä ovat vastaukset.
Vastauksen kysymyksiin.

Eli Bell on 12-vuotias australialaispoika, aloitteleva teini. Hänen elämänsä on kipuisaa, mutta vain osaksi samasta syystä kuin valtaosalla maailman teineistä. Elin elämässä näet tapahtuu, todella. Elin äiti on joutumassa vankilaan, äidin miesystävä Lyle puolestaan on huumediileri. Tärkein ja vakain aikuinen Elille on Slim, vankikarkuri ja tappaja, joka on hurjasta menneisyydestään huolimatta lämmin ja viisas. Elin isoveli August ei puhu. Hän kyllä osaisi puhua, mutta on lopettanut puhumisen kuusivuotiaana. Puhumisen sijaan hän kirjoittaa ilmaan oikealla etusormellaan, silloin voi kertoa vaarallisiakin asioita. Lisäksi Elin elämää sekoittavat huumekauppias, sosiaalityöntekijät, oma (ei niin kaitaa tietä kulkeva) isä, ja ihmeellinen Caitlyn Spies.

Jostain syystä Trent Daltonin romaani Poika nielaisee maailmankaikkeuden oli jäädä minulta lukematta. Aloittelin sitä kyllä jo viime keväänä, jolloin kirjan yllättäen sain, mutta vaikka alku vaikutti kiehtovalta, unohtui kirja jonnekin lukemattomien pinoon. Onneksi ystäväni kehui teosta jokunen aika sitten ja otin sen bussikirjaksi työmatkoilleni – minun tulee luettua eniten bussissa, koska silloin on aikaa ja hyvä flow keskittyä. Hyvä että luin, sillä romaanin omalaatuinen maailma vei mukanaan.

Daltonin kirja on toisaalta juoniromaani ja toisaalta kasvukertomus. Pääosin sen tarinankerronnassa on ikään kuin kaikuja John Irvingin ja vielä kauempaa nähtynä Charles Dickensin teoksista – nyt huumeperheen keskiökseen ottamana, mutta tietyt elementit ovat siellä: laveahko kerronta, epävakaat olo, perhesuhteisiin liittyvät kipupisteet, miljöökuvaus, tarinallisuus...

Vaikka Daltonin romaani, etenkin sen maailma ja minäkertoja Eli, vie mukanaan, ei kokonaisuus ole siinä mielessä helppoa luettavaa, että sitä voisi lukaista tuosta vaan ikään kuin kirjallisena välipalana. Toki jo vajaan 500 sivun pituus kielii runsaudesta, mutta Poika nielaisee maailmankaikkeuden on vieläkin enemmän.

Hienosti nimetty romaani pitää (nimensä mukaisesti) sisällään aivan omanlaisensa universumin, joka on toisaalta yhtä tiivis kuin ahdas huone ja toisaalta yhtä laaja kuin mielikuvitus. Esimerkiksi eräänä kuutamoisena yönä pakomatkalla August ja Eli sukeltavat autollaan vedenalaiseen maailmaan, mikä ei haitaa Augustia, joka kirjoittaa veteen: Poika nielaisee maailmankaikkeuden. Veden alla ei voi puhua, mutta Eli ei voi myöskään kirjoittaa, sillä hänen etusormensa tilalla on verinen aukko. Huumekauppiaiden väkivalta ulottuu lapseen.

Ja toisaalla on Caitlyn Spice, jonka edessä (Elin silmin nähtynä) tuhannet violetit soturiravut antavaa hänelle tietä ja joka kuiskaa: Poika nielaisee maailmankaikkeuden. Läsnä on myös 1980-luvun populaarikulttuuria (E.T., Conan – barbaari jne.), raakuutta ja ahdistusta, tiilenmuotoisia heroiinipakettaja ja hienoa veljeskuvausta. Näissä surrealismin ja konkretian aallokoissa maailmankaikkeus sykkii kaikessa – tietenkin. Kira Poutasen suomennos on nautittavaa luettavaa.

Ota aika haltuun, Eli Bell, ennen kuin se ottaa sinut.

Ihan kaikki ei aukea kertalukemalta ja romaanin upea lopetus suorastaan pakottaa palaamaan alkuun. Ja jos Eli Bellin tulisi ottaa aika haltuun, voisivat monet lukijat, kanssabloggaajat, ottaa tämän romaanin haltuunsa. Ihan kaikki eivät tälle kirjalle välttämättä syty (mutta eihän mikään romaani ole ns. kaikkien kirja, olisi aika pelottavaa, jos näin olisi), mutta kannattaa kokeilla, antaa tämän pienen universumin viedä.