Olen parhaillaan lukemassa raskaslukuista, vaikeita asioita käsittelevää kirjaa. Sen vuoksi on ollut mukava poiketa nostalgiakirjojen maailmaan, juhannuksen aikaahan nappasin lapsuudenkodissa käsiini kokonaisen pinon äitini lapsuusajan kirjoja, joita itsekin luin omassa lapsuudessani. Eräs niistä on Ilmari Vainion Onnen linna (balettina 1938, kirjana 1953).
Klassisen fantasiasadun kaavaa noudattava satu alkaa luonnontutkija, professori Toppilan seitsemänkymmentäviisivuotisjuhlista, joissa vieraana on muun muassa hänen sukulaistyttönsä Liisa sekä naapuritorpan poika Metsäkulman Paavo. Liisa ja Paavo seuraavat perhosta metsään, jossa he nukahtavat suuren puun juurelle hyvän haltijattaren Heilemän suojaamina. Kun Liisa herää, tapaa hän kauniin perhosneidon, joka osoittautuu Löyhikäs-nimiseksi yöperhoseksi, ötökkäkuningas Pärnä-Kopsan lähetiksi.
Löyhikäs onnistuu siirappisilla puheillaan sekä kultaisella kruunulla houkutella Liisan Pärnä-Kopsan morsiameksi, hyönteisten valtakunnan valtiattareksi. Kaikesta sokaistuneena Liisa lähtee koppakuoriaisten matkaan Paavon jäädessä etsimään häntä. Heilemän avulla Paavo lähtee ristiretkelle Liisaa pelastamaan kaiken huipentumana heijastuva Onnen linna mielessään.
Onnen linna avautuu niille, joiden sydämessä asuu kaikki se, mitä pidämme rakkaana ja kauniina. Jokainen varmasti arvaa, kuinka tämä satu päättyy. Vaikka kirja on ennalta-arvattava ja kieleltään paikoin yksinkertainen, on siinä vanhan ajan lumoa. Myös teoksen kuvitus on kauttaaltaan viehättävää ja sadun henkeä mukailevaa. Jos kirja sattuu eteen esimerkiksi antikvariaatissa, niin kehoitan tarttumaan paitsi lumovoiman, myös suomea kauniisti mukailevien satuhahmojen nimien, Heilemän tai Vinkuran, vuoksi.
Charles Edouard Ilmari Vainio (1892-1955) oli satukirjojaan paremmin tunnettu kuvittajana, lavastajana sekä eräänä Suomen ensimmäisistä sarjakuvan tekijöistä. Vuonna 1925 ilmestynyt Professori Itikaisen tutkimusretki mainitaan usein ensimmäisenä suomalaisena sarjakuvakirjana. Onnen linnaa esitettiin Suomalaisessa Oopperassa Väinö Hannikaisen säveltämänä vuosina 1938-39 sekä 1944. Kirjana se ilmestyi 1953. Vainio kuului roomalais-katoliseen kirkkoon, mikä näkyy hänen kirjoissaan avoimena tunnuksellisuutena. Häntä pidetään myös eräänä Baden-Powelilaisen partioliikkeen isänä Suomessa.
Minäkin olen nyt semmoisessa saikkailujen sumpussa, tällä hetkellä pimeässä luolastossa, että tekisi mieli ottaa joku lasten/nuortenkirja käteen. Pakko tehdä ennen aikamatkustajaa joku pieni, kevyt, 'ohut'.
VastaaPoistaEn ole koskaan ennen kuullut Onnen linnasta mitään. Mutta mukavalla tavalla erilaisen kirjan toit esittelyyn. Ja kirjan tekijähän tuntuu varsin kiinnostavalta herralta! Siis kiitos, että kerroit myös kirjoittajasta. Kirjailijan nimen takaa voi löytyä ihan omaa luokkaansa oleva tarina.
Taitaa olla uusi tuo minulle.. en muista. Kirjastossa paljon suomalaisia kirjoja nyt, joita saa ihan imatteks.
VastaaPoistaEipä ole tuttu kirjailija/kirja ja rupesin ihmettelemään noita hienoja etunimiä ja taiteilijamatrikkelista löytyikin selitys: äiti oli Maria Louise Scolastique Pérottin eli ihan tavallinen härmäläinen.
VastaaPoistaHoukuttavan oloinen kirja. Jos tulee vastaan jossain niin varmasti tarttuu matkaani ja kääräisen sen siskolleni joulupakettiin - olisi ihan nappi juttu. Kiitos esittelystä :)
VastaaPoistaLisäisin vielä äänikirjakeskusteluun: ainakin minulla fiilikset vaihtelevat, toisinaan ajaessa uppoudun hyvinkin kuunteluun ja joskus lähtee ajatus harhailemaan muualle. Olen kuunnellut englanniksi kaikkea mitä olen netistä tikulle saanut (lähinnä henkisen kasvun materiaaleja). Autossani on soitin, jolla voin kuunnella tikulta - kai jo aika yleistä ehkä, en tiedä...
Kylläpäs lähdin rönsyämään - jätetääs tilaa muillekin kirjoittaa :)
eipä ole minullekaan tuttu kirja eikä kirjoittaja, mutta mielenkiintoiselta tuntuu. Kiva kun tuot esille oudompia kirjoja:)
VastaaPoistaOtin osaa ailonani äänikirjakeskusteluun, minusta yksi miinus on lukijan monotoninen ääni, siitä puuttuu eläytymisen tunne kirjoitettuun tekstiin ja jotenkin oma lukukokemus ruokkii mielikuvitusta eri tavalla kuin kuultu teksti.
Helteisiä lukuhetkiä:)
PS. Itse otin mökille lomalukemiseksi Elizabeth Gilbertin
Omaa tietä etsimässä.
Minä näin tänään aivan ihania, vanhoja lasten- ja nuortenkirjoja, kun olin Vanhan kirjallisuuden päivillä. Ihailen noita kauniita kansikuvia kuten tuossa Onnen linnassa (en ole lukenut siis), joita ei todellakaan nykyään osata tehdä. Kyllähän sieltä niitä kirjoja tarttui mukaani, mutta aika kalliita olivat. Odottelen innolla lisää postauksiasi nostalgisista lapsuuskirjoistasi...
VastaaPoistaLeena: Minulle Onnen linna on tuttu ihan lapsuudesani. Luin sitä mummolani "hienossa kamarissa". Mulla on parhaillaan menossa "Elävältä haudatut", siksi luen välillä näitä nostalgiakirjoja sekä naistenlehtiä - pakko :)
VastaaPoistaHannele: En ollenkaan tiedä, kuinka paljon kirjaa on painettu. Äitini oli saanut sen lahjaksi enoltaan ollessaan kahdeksanvuotias vuonna 1953.
Allu: Ilmari Vainion äiti oli tosiaan ollut ranskalainen, ja hänen isänsä oli luonnontieteilijä, mikä selittänee hyvän ötökkätuntemuksen :)
Runotalon Sari: Ehkäpä tämä kirja löytyy jostain anktivariaatista?
Voin hyvin kuvitella, miten itse autoa ajaessa äänikirja, romaani, tietokirjallisuus tai henkinen materiaali, vie mukanaan. Minulla kun matka sujuu julkisilla, on ajatusten harhailulle jotenkin enemmän "tilaa".
Kiitos rönsyämisestä :)
Hanne: Muistankin sinun kertoneen kokemuksistasi äänikirjoista. Niitä on aina kiinnostava kuulla :) Koetan tuoda tänne vähän kaikenlaista kirjallisuudesta. Rentouttavaa eloa mökillä!
Sara: Vanhat kansikuvat ovat upeita! Minua harmittaa, että minulla on Annat ja Runotytöt uudemmilla kansilla, olisin halunnut ne, joissa nimiketeksti on punaisen soikion sisällä. Joskus vielä suuntaan Vanhan kirjallisuuden päiville, sieltä tekisi takuulla vaikka mitä löytöjä!
Kiitos hienosta taustoituksesta, en tiennyt Ilmari Vainiosta mitään ennen tätä päivää ja ihastuin. Lapseni luokka esitti Onnen linnan tänään täällä Tampereella ja se oli jymymenestys!
VastaaPoistaBlogisi on kaunis ja uusia ajatuksia herättävä, kiitos siitäkin.
Anukatri: Kiitos kommentistasi. Hauska kuulla, että Onnen linnaa esitetään kouluissa. Olisi kiinnostava nähdä se, nimittäin näytelmä on tekstinäkin varsin hyvä. :)
VastaaPoista