keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Kohti Lontoo-viikkoa


Joitakin viikkoja sitten pyysin teitä blogini lukijoita äänestämään muutamia teemallisia lukuviikkoja, jotka aion toteuttaa nyt kesän mittaan. Eniten ääniä sai Lontoo-viikko, mikä sopii minulle paremmin kuin hyvin: Lontoo on eräs suosikkimatkakohteistani ja pidän yleisestikin ottaen brittiläisestä kirjallisuudesta. Muihin teemaviikkoihin palaan lähiaikoina.

Ennen kuin aloitan Lontoo-viikon, olisi mukava kuulla teidän muiden Lontooseen sijoittuvista suosikkikirjoistanne. Mitkä Lontooseen kokonaan tai osin sijoittuvat tai lontoolaissyntyisten kirjailijoiden teokset ovat sykähdyttäneet teitä ja miksi? Mitä kirjoja suosittelisitte minulle? Mielessäni on lukea 4-5 Lontoota sivuavaa kirjaa. Kyseessä voi olla Lontooseen sijoittuva kirja tai lontoolaissyntyisen kirjailijan teos. Tiiliskiven osuessa kohdalle teemaviikko voi venyä kahteenkin, annan lukufiiliksen ratkaista "viikon" pituuden. Ei se niin tarkkaa ole!

Olen blogissani esitellyt useita kirjoja, jotka sijoittuvat kokonaan tai osin Lontooseen. Olen lukenut chick litiä, lastenkirjoja, dekkareita sekä yleistä kaunokirjallisuutta. Linkitän nyt viikkoteemaan sopien 7(+1) keskenään erilaista blogissani esiteltyä Lontoo-kirjaa. Mukana on tietenkin vain pieni osa lukemistani Lontoo-aiheisista kirjoista. En mene sanomaan kaikkia nyt linkittämiäni kirjoja "hyviksi", vaikka mukaan mahtuu muutama blogiaikainen suosikkinikin, kuten Watersin ja Byattin kirjat. Kaikissa on kuitenkin jotain mieleenpainuvaa ja tunnelmallista nimenomaan Lontoo-kuvaustensa osalta.

John Boyne: Tarkoin vartioitu talo
En lämmennyt kirjan liiankin helpolle tarinalle enkä innostunut tsaariperheen romantisoimisesta, mutta Boynen kirja yllätti minut sujuvuudellaan. Lumoavia kuvauksia British Museumin kirjastosta ja venäläissiirtolaisten Lontoosta.

A.S. Byatt: Lasten kirja
Byattin mestarillinen sukusaaga on paikoin ylipitkä, mutta kuvaa rikkaasti sitä, kuinka useita monumentteja, muun muassa Victoria ja Albert -museota rakennetaan. Kurkistaa taiteilijoiden ja anarkistien aikakauteen, uudelle vuosisadalle 1900-luvulle.

Lucy Cousins: Maisa käy museossa
Lapset kasvoivat yli Maisa-iästä, äiti ei. Vaikkei kirjassa nimetä kaupunkia, eivät kyseessä voi olla muut kuin Lontoon luonnonhistorian- ja tiedemuseot.

Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun ja Sysipimeä
Hiltusen Studio-sarjassa Lontoo tarjoaa upeat puitteet jännittäville ja pelottavillekin tapahtumille. Ehdottomasti suosikkini viime aikoina lukemistani jännityskirjoista.

David Nicholls: Sinä päivänä
Osin Lontooseen sijoittuva kuvaus Emmasta ja Dexteristä. Turhankin paljon Rimakauhua ja rakkautta -sarjan kaikuja ja simppeli kirja, mutta minun sukupolveni saa kirjasta paljon irti.

Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina
Niffenegger kuvailee kaupunkia, etenkin Highgaten hautausmaata niin kiehtovasti, että matkakuume iskee pakostakin. (Tämän postauksen yhteydessä on muuten pieni maininta siitä, että kirjablogeista on puhuttu aiemminkin.)

Sarah Waters: Yövartio
Käänteisessä aikajärjestyksessä kerrottu kirja, Lontoo jälkeen ja ennen pommituksia. Huikean hyvä. Ylivoimainen suosikkini nyt listaamistani.


Koska olen hajamielinen enkä aina muista romaanien tapahtumapaikkoja, olen varmasti unohtanut useammankin Lontoo-kirjan listaltani. Lisäksi moni itselleni rakas brittikirja sijoittuu muualle kuin Lontooseen, kuten Kazuo Ishiguron Pitkän päivän ilta ja Ole luonani aina tai Ali Shawn maagis-realistinen Tyttö joka muuttui lasiksi.  Iso-Britanniaan sijoittuvat ja/tai brittiläisten - myös skottilaisten ja vaikkapa pohjoisirlantilaisten - kirjailijoiden (muuallakin paikkansa ottavat) teokset löytyvät tästä linkistä.

Muutamia itselleni mieleen jääneitä, ennen blogiaikaa lukemiani Lontoossa joko kokonaan tai osin tapahtuvia kirjoja ovat mm. Zadie Smithin Valkoiset hampaat, Helen Fieldingin Bridget Jonesit, Virginia Woolfin Mrs. Dalloway, joka on suosikkikirjani Woolfilta, sekä tietenkin J.M. Barrien Peter Pan. Jane Austenin Ylpeydessä ja ennakkoluulossa ,josta muuten näköjään bloggasin tänä vuonna, vieraillaan Lontoossa, samoin monissa Agatha Christien dekkareissa. Ja muistanko oikein vai muistelenko elokuvia, mutta eikös Harry Potterin arki jästien kanssa suju - tai siis ei oikein suju - sekin Lontoossa?

Mutta nyt annan vuoron teille: millainen on teidän kirjallinen Lontoonne?

59 kommenttia:

  1. Hei Katja, olen pariin otteeseen asunut ja opiskellut/tehnyt töitä Lontoossa ja käynyt siellä muutoinkin aika usein. Lontoo-kirjallisuuden suosikkeihini kuuluvat esim. juuri Virginia Woolfin ja Agatha Christien tuotanto. Anne Perryn viktoriaaniseen aikaan sijoittuvat dekkarit ovat myös hyviä, niitä ei ole taidettu suomentaa? Peter Ackroyd on lontoolainen kirjailija (julkaissut sekä romaaneja, elämäkertoja jne) jolla on paljon hyvää, myös Lontoon kaupungin biografia. Oscar Wilde liikkui myös lontoolaisissa piireissään ja Thomas Wright on julkaissut erinomaisen kirjan "Oscars Books. A Journey around the Library of Oscar Wilde (2008). Ja sitten on tietysti kaikki sellaiset Charles Dickensin ja Henry Jamesin Lontooseen sijoittuvat tarinat sekä George Eliotin Daniel Deronda, en tiedä onko niistä suomennettu mitään. Myös Bram Stokerin Dracula sijoittuu osaksi Lontooseen. & last but not least: interaktiivinen romaani internetissä: "a novel for the Internet about London Underground in seven cars and a crash" kanadalaissyntyisen, Lontoossa asuvan Geoff Rymanin tuotantoa (= www.ryman-novel.com). Muutoin Geoff kirjoittaa science fictionia ja fantasiaa ja on aivan mahtava tyyppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, hei! Mukava kuulla, että olet työskennellyt Lontoossa. Oma näkökulmani kaupunkiin on puhtaasti turistin, olen käynyt kaupungissa joitakin kertoja ja viihtynyt aina mainiosti.

      Kiitos loistavista vinkeistä! Woolfia ja Christietä olen lukenut paljon, myös Bram Strokerin Draculan luin joskus 90-luvulla. Ackroydia en ole koskaan lukenut, mutta hänen tuotantonsa ja kiinnostaa. Anne Perryä voisin katsella lontoolaisista kirjakaupoista (olen nyt kesällä menossa Lontooseen, mutta siitä sitten varmaan kirjoitan täällä blogissanikin). George Eliotiakaan en ole lukenut, joten sekin on lukulistalle ainakin joskus tulevaisuudessa menevä vinkki.

      Poista
    2. Täytyy myöntää, että turistin näkökulmasta Lontoo on oikeastaan hauskempi ja nautittavampi. Jatko-opiskellessani SOASissa oli vaikeaa nauttia kaupungista koska ei ollut aikaa (tunnit kuluivat tiiviisti kirjastossa luuvinkielisiä tekstejä kääntäessä) eikä myös rahaa (varat riittivät vain harvoin teatteriin, ulkona syömiseen jne.). Nyt voin sitten tietysti nostalgisesti muistella pientä alivuokralaishuonettani (ei lämmitystä) lontoolaisia kirjakauppoja ja sitä miten taivaallista oli aina pistäytyä museoihin (ei pääsymaksua) tai Harrodsin Foodhallseille tutkimaan eksoottisia ruoka-aineksia ja ostamaan stilton-juustoa... :). Kesällä 1998 ollessani töissä siellä sain sentään asua puolisoni sukulaisten valtavassa penthouse-huoneistossa heti Towerin takana. Hauskaa ja antoisaa Lontoon-matkaa Sinulle!

      Poista
    3. Elämän krestomatia, allekirjoitan tuon täysin. Mieheni teki parin vuoden ajan postdoc-tutkimustaan Italian Bolognassa ja asuminen Italiassa oli ihan erilaista kuin siellä lomailu. Vaikka Lontoo ja Bologna ovat erilaisia paikkoja, ymmärrän tuon hyvin. :)

      Lontoon museot ovat kyllä huikeita! Ja Harrodsin ruokahallit. Katselin kuvia Harrodsilta 7-vuotiaan tyttäreni kanssa tuossa pari päivää sitten ja hän tuumi, että "jos käy vaan tuolla kaupassa, niin voi olla aika vaikeaa mennä sitten Keravan Cittariin". Totta!

      Ja kiitos. :)

      Poista
  2. Multa ei ikävä kyllä irtoa kauheasti vinkkejä, sillä ainoa Lontoo-kirja, joka tulee nyt mieleeni on suomeksi julkaisematonta spefiä, The Rivers of London. Omalla tavallaan oli kyllä ihan viihdyttävä, mutta jotenkin jälkimaku jäi niin neutraaliksi, etten ole jatko-osia etsinyt käsiini. :S Kesäiseen mielialaan sopivat tosin ikiklassikko-Holmesit. Muistelen tykänneen etenkin tällä vuosituhannella ilmestyneestä liilakantisesta kokoelmasta (ilmestyi ainakin pokkarina)... Olen kauhean epämääräinen, sori, junassa yhteys on hidas ja katkeilee, minimoin ylimääräistä netin ruoppausta.

    Siitä huolimatta halusin tulla fiilistelemään: Valkoiset hampaat ja Tyttö joka muuttui lasiksi! <3 Kaikki eivät ole ainakaan jälkimmäisestä tykänneet, mutta minusta oli tosi omaleimainen lukukokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maukka, kiitos! Spefiä minun muuten pitäisi lukea enemmän. Holmeseja en ole lukenut, vaikka olen käynyt jopa Sherlock Holmes -museossa ja katsonut innolla BBC:n sarjaa. :)

      Kiva, että sinäkin pidit Tytöstä joka muuttui lasiksi. Kirja ei tietenkään ole parasta lukemaani kirjallisuutta, mutta mieleenjäävä ja tunnelmaltaan ihana.

      Poista
    2. Minä taas ihastuin kovasti Aaronovitchin The Rivers of Londoniin ja luin jatkotkin (jotka ovat kyllä tuota eka osaa 'heikompia'), eli suosittelen ainakin tuota eka osaa. Tosi hienosti siinä kiedotaan (paranormaali) tarina Lontoon historiaan ja nyky-Lontookin on läsnä vahvasti.

      Zadie Smithin White Teeth tuli myös minulle mieleen, samoin lukulistallani keikkuva Monica Alin Brick Lane, joka on takuulla mahtava :-)Guon The Concise Chinese-English Dictionary for Lovers oli hieno ja osittain meidän vanhoilla hoodeilla, joten siksikin tykkäsin lukea.

      Poista
    3. Sannabanana, kiva että sinä pidit Rivers of Londonia. Pidän jonkinasteisesta paranormaaliudesta kirjoissa, ainakin joskus. :) Smithin kirja on tosiaan huikea, sen luin ennen blogiaikaa. Monica Alia on nyt kehuttu sen verran, että aloin kiinnostua!

      Poista
  3. John Galsworthy: Forsytein taru!
    Muriel Spark: A Far Cry from Kensington, josta bloggasin äskettäin. Sen päähenkilö on kustannustoimittaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margit, kiitos erinomaisista vinkeistä. Tulen heti lukemaan tekstisi Muriel Sparkin kirjasta. Kensington ja kustannustoimittaja kuulostavat kiinnostavalta.

      Poista
  4. Ehdottomasti Galsworthyn Forsyte Saga -- unohdin mainita sen, kiitos muistutuksesta Margit! Televisiosarja oli myös aika ihana.

    VastaaPoista
  5. Minulla tulee Lontookirjoista heti mieleen Sherlock Holmesit :)!
    Ja tosiaan Maisa käy museossa on niin huippu kirja ja aivan pakko olla Lontoosta. Oma haaveeni on, että lasten kasvaessa matkustamme perheellä Lontooseen: museoihin, esim Natural History Museum, awwww!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, Maisa käy museossa on niin ihana! Me itse asiassa aiomme tänä vuonna suunnata lasten (tuleva tokaluokkalainen ja eskarilainen) kanssa Kensingtonin museoihin. Odotan matkaa innolla. :) Kerron siitä varmaan aikanaan täällä blogissakin sitten.

      Poista
  6. Sparkin samasta kirjasta bloggasin myös, ja samalta kirjailijalta samoille kulmille sijoittuu myös Girls of Slender Means.
    Barbara Pymin Excellent Women ja No Fond Return of Love ainakin.
    Christien ja Sayersin muutamat kirjat, Lontoossa käytiin monissa ja kokonaan kaupunkiin taisivat sijoittua ainakin Kortit pöydällä, Lordin kuolema ja Kuolema vierailee kerhossa.

    Sarjakuvista ensimmäisinä tulevat mieleen Alan Mooren V niinkuin verikosto ja Helvetistä, Raymond Briggsin Ethel and Ernest ja Kaoru Morin Emma.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hdcanis, tuo Sparkin kirja alkoi nyt kiinnostaa. Sayersia pitäisi lukea. Liisa Luetuista, lukemattomista suositteli minulle jotain Sayersin kirjaa. Olisikohan se ollut juuri tuo Kuolema vierailee kerhossa. Sarjakuviakin suunnittelen lukevani enemmän. :)

      Poista
  7. No tämä teemapa nyt ei yhtään helpota meikäläisen Lontoo kuumetta. Tai ehkä sittenkin. Hienoja Lontoo -kirjaideoita. Ehkä uppoutumalla fiktioon voin edes kuvitella olevani siellä. :) Ja Sherlock Holmesia oisin minäkin vinkannut, ei tule näin äkkiseltään mieleen yhtään muuta selkeästi Lontooseen sijoittuvaa kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hullut teekutsut, voi että. :) No, Lontoo on sellainen, jonne tekee melkein aina mieli. Fiktio on monesti hyvä apu!

      Poista
  8. Huh, tässä tulisi vaikka kuinka paljon ideoita sillä rakastan Lontoota, mutta tässä muutama suomennettu:

    Sodanaikaiseen Lontooseen sijoittuva Graham Greenen kirja Jutun loppu.
    George Orwell asui Lontoossa, mutta hänen tunnetuimmat kirjansa sijoittuvat aivan muualle. Omaelämäkerrallinen Puilla paljailla Pariisissa ja Lontoossa on ainakin puoliksi osuva. Eläköön tuonenkielo! sijoittuu Lontooseen, mutta ei ole mielestäni parasta Orwellia.
    Jos haluaa näkökulmaa modernimpaan, monikulttuuriseen Lontooseen, niin Zadie Smithin Valkoiset hampaat tai Monica Alin Brick Lane voisivat olla hyviä valintoja.
    Neil Gaimanin Neverwhere - maanalainen Lontoo on tietysti kurkistus aivan toisenlaiseen Lontooseen, jollet kammoa fantasiaa.

    Yhdyn lisäksi muihin suosittelijoihin, Dickensin kirjat, Forsytein taru ja Sherlock Holmes -tarinat ovat kaikki erinomaisia Lontoo-kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukutoukka, kiitos vinkeistä. Jutun loppu on niitä kirjoja, jotka aion joskus lukea. Valkoisista hampaista pidin kovasti, luin sen kymmenkunta vuotta sitten, mutta Monica Alin kirjaon vielä lukematta.

      Gaimanin Neverwhere löytyisi muuten ihan kodin kirjahyllystä. Ostin kirjan Tori Amos -faniuteni vuoksi (Amos viittailee Gaimaniin monilla levyillään), mutten vuosia sitten päässyt kirjaan sisälle. Voisin ainakin kokeilla, miten nyt.

      Poista
  9. Tsemppiä viikkoon, en osaa neuvoa, mutta joissain brittidekkareissa piipahdetaan Lontoossa, kuten hdcanis vinkkasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, kiitos. Brittidekkareissa on usein melkein parasta tunnelmaa.

      Poista
  10. Kirjallinen Lontooni on sekoitus Woolfia ja McEwania, mutta olen saletti, että tästä uupuu nyt jotain tärkeää...

    En ole ikinä päässyt Lontoota likemmäs kuin lentokenttä, josta jatkoimme Irlantiin...ja nyt on mielessä ihan muuta.

    Odotan innokkaana kaikkia Lontoon kuviasi ja tarinoitasi, sillä joskus tuli syttyy niin pienestä. Anna palaa ja upeaa Lontoon lomaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Woolf on yksi omistakin suosikkikirjailijoistani, McEwanilta olen pitänyt toisesta lukemastani, toisesta en niinkään. Häntä aion lukea enemmän.

      Minulle Lontoo on lomakohteista ehkä rakkain. Suunnittelimme muuten menevämme Irlantiin tänä kesänä, mutta Lontoota alkoi olla ikävä. Sinä tosiaan tiedätkin, että aiomme tänä kesänä Lontooseen. :) En blogissani kerro vielä tarkemmin, että milloin sinne suuntaamme, mutta laitan tänne toki sitten aikanaan matkakuvia.

      Poista
  11. Komppaan voimallisesti Forsytein tarua ja tietenkin Sayersin Wimsey-kirjoja. Ja E.M. Forsterin Talo jalavan varjossa kuvaa ihanasti vanhaa, katoavaa Lontoota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, kiitos. Kaikkia mainitsemiasi aion lukea. Talo Jalavan varjossa tulee aika varmasti olemaan osa Lontoo-viikkoani. Odotan sitä innolla.

      Poista
  12. Saapa täältä hienoja lukuvinkkejä, kiitos kaikille! Jostain syystä en nyt saa päähäni Lontoo-romaaneja; suurin osa lukemistani brittikirjoista on tainnut sijoittua pääosin maaseudulle (Austen <3). Karo Hämäläisen Ilta on julma sijoittuu Lontooseen mutta lähinnä vain yhteen asuntoon, nähtävyyksiä ei juuri katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, eikö saakin? Tosi ihanaa. Minullakin suurin osa lukemistani brittikirjoista sijoittuu maaseudulle. Siksi kaipaankin vinkkejä. :)

      Poista
    2. Jos Lontoosta haluaa tehdä retken maaseudulle, suosittelen Virginia Woolfin "rakastajattaren" Vita Sackville-Westin Sissinghurst "taloa". Aivan mielettömän romanttinen paikka, liittyy tietysti kiinteästi Orlandoon.

      Poista
    3. Sinne olisi upeaa ehtiä! Olen lukenut Nigel Nicolsonin Erään avioliiton muotokuvan, jossa - jos oikein muistan, kyse voi olla muustakin talosta - Sissinghurstia kuvaillaan hyvin.

      Poista
  13. Minullekin tuli noita edellämainittuja mieleen kuten dekkareita, Dickens ja Woolf hyvin, hyvin vahvasti. Woolf on kirjoittanut esseekokoelman Lontoosta ja se on minulla ruotsiksi enkä ole kovin hyvin edennyt sen kanssa. Jospa innostuisit hankkimaan sen Lontoosta alkukielisenä kuten minun olisi pitänyt tehdä!

    Mutta ainakin yksi tyttökirjaklassikko tulee mieleeni, jonka olet lukenut, nimittäin Burnettin Pikku prinsessa. Oliskohan muita? Niin, Linnanneidon lokikirjassahan käydään Lontoossa...kirja on aivan ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiinnostavaa kuulla Woolfin esseekokoelmasta. En ole ihan varma, jaksaisinko lukea niitä, vaikka pidän etenkin Mrs. Dallowaysta ja Orlandosta. Alkukielisisenä lukeminen on kyllä aina hienoa.

      Pikku prinsessa on iki-ihana. Linnanneidon lokikirjasta pidin myös, vaikken ihastunut siihen yhtä paljon kuin toivoin. :)

      Poista
  14. Lähetit minulle kerran kirjan, jossa ainakin käväistiin välillä Lontoossa ja välillä kuorittiin perunoita jossain muualla. ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joana, niinpä lähetinkin! ;) Ja mietin tuota kirjaa pienelle linkkilistalleni. Juttu siitä löytii tagista Iso-Britannia. Se on suloinen kirja.

      Poista
  15. Spefimpää menoa Lontoossa myös China Miévillen Kraken ja klassikkodekkarimpaa edustaa Patricia Moyesin Muotimurha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taika, kiitos. Spefiä minun pitäisi lukea enemmän ihan harrastuksen kuin osin työnkin vuoksi. :)

      Poista
  16. McEwan tuli minullekin hetimmiten mieleen. Samoin mietin Naipaulia, jonka Talo Mr. Biswasille tapahtuu osin jos ei aivan Lontoossa, lähiöissä lähettyvillä. Näin muistelen. Maahanmuuttajanäkökulma niin ikään. Neil Gaimanin Hautausmaan poika sijoittuu hautausmaalle, samoin kuin Fred Vargasin dekkati Jalattomat ja jotakin sijoittuu puoliksi Lontoon hautausmaalle karmivalla tavalla.

    Mitenkä muuten on Baskervillen koiran laita? Apua, ihan menee ny jyvät ja puuror sekaisin. Kirjoittaja ainakin on britti ja Holmesiin tämä liittyy, mutta onko paikkana Lontoo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, Talo Mr. Biswasille onkin kuvailultaan rikas kirja! Ostin sen silloin, kun Naipaul sai Nobelin. Ja onpa monia hautausmaalle sijoittuvia kirjoja: mainitsemiesi Gaimanin ja Vargasin lisäksi se Niffeneggerin Hänen varjonsa tarina liikkuu paljon hautausmaalla. Lontoossa on toki paljon tunnelmallisia vanhoja hautausmaita.

      Baskervillen koira on Conan Doylen kirja, mutta minnehän se tosiaan sijoittuu... Täytyy googlettaa!

      Poista
  17. Tammikuussa sain luettua nuorisolle suunnatun steam punk -romaanin Kävelevät koneet, jonka on kirjoittanut Philip Reeve. Persoonallinen kuvaus Lontoosta, josta on tullut "kulkukaupunki" - moottoreilla jyristelevä, pienempiä paikkakuntia saalistava hirvitys.

    Leena Lumin mainitsemalta McEwanilta olen lukenut vain romaanin Ajan lapsi ja se sijoittuu pääosin Lontooseen. Ihan kiinnostava.

    Ja kuten edellä on mainittu Sherlock Holmes ja Poirot taisivat myös majailla Lontoossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketjukolaaja, tuo steam punk -romaani kuulostaa tosi kiinnostavalta! Melkein voisi kuvitella sellaisen sijoittuvan Berliiniin, mutta miksei tosiaan Lontooseenkin.

      McEwanin Ajan lapsi tuli mulle aikoinaan ykköseksi Helsingin Sanomien klassikkoautomaatissa. Ostinkin kirjan, mutta se jäi lukematta. Kirja löytyy edelleen omasta hyllystäni.

      Poista
  18. Viimeisin lukemani Lontooseen sijoittuva kirja on Isherwoodin Praterin orvokki, jossa kerrotaan elokuvan tekemisestä 30-luvulla. Elif Safakin Kunnia sijoittuu myös Lontooseen. Kirja kertoo turkkilaisesta maahanmuuttajaperheestä. Ihana, ihana kirja on Jennifer Worthin Hakekaa kätilö. Suosittelen myös Ian Mc Ewanin Makeannälkää. Lontoo on ihana kaupunki ja sinne sijoittuu tietysti kaikki hurjat dekkarit Sherlock Holmesista lähtien. Hauskaa lomailua Lontoossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai Laakso, täytyy googlettaa tuo Isherwoodin orvokki. Hakekaa kätilökin kiinnostaa. Kokeilin joskus lukea Shafakin Rakkauden aikakirjaa, mutta siinä jotenkin liikaa aineksia makuuni. :)

      Poista
  19. Martina Cole on täällä erittäin tunnettu kirjailija. Hän kirjoittaa lähes yksinomaan lähihistoriaan sijoittuvia kirjoja, jotka käsittelevät tietyllä tapaa Lontoon jengejä tuohon aikaan. Minulle tulee hänen kirjoistaan tietyn yhteisöllisyyden takia vähän kummisetämäinen fiilis.

    Jos ei jengit alamaailmat kiinnosta, ei kannata huolestua. Cole käsittelee näitä teemoja erittäin mielenkiintoisesti! Colen kirjoja ei ole valitettavasti käännetty suomeksi eli pitäisi lukea enkuksi. Käsittääkseni kirjastoissa ainakin pk-seudulla on Colen kirjoja saatavilla.

    Jane Fallonin kirja The Ugly Sister on taas ehtaa Lontooseen sijoittuvaa chick littiä. Ihan ok kirja, jos tykkää kyseisestä genrestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, kiitos vinkeistä. Martina Cole on minulle uusi nimi ja jengit / avaistus kummisetämäisyyttä kiinnostaa chick litiä enemmän, ainakin lähtökohtaisesti. :)

      Poista
  20. Kirjallisesta Lontoosta minulla ei ole antaa suosituksia (listasit jo hyvin mm. suosikkini Lasten kirjan), mutta jään innolla seuraamaan tämän teeman etenemistä. Jos vaikka saisin itsekin lukuideoita syksyn reissua ajatellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina, näistä vinkeistä saa varmasti hyviä vinkkejä!

      Poista
  21. Minun ehdoton Lontooseen sijoittuva suosikkikirjani on Neil Gaimanin Neverwhere - sehän sijoittuu maanalaiseen Lontooseen, vaikka piipahdellaanhan siellä ns. tavallisessakin Lontoossa.. :) BBC teki tästä juuri hiljattain radiokuunnelman, mikä oli kirjan lukeneelle oikea lottovoitto! Pitäisi kuunnella se lähiaikoina taas uusiksi, kirjakin on tullut luettua läpi kahdesti ja toisella kerralla rakastin sitä vielä enemmän kuin ensimmäisellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varjelum, Neverwhere onkin saanut muutamia mainintoja täällä. Kirja on minulla hyllyssäni, on ollut jo yli 10 vuoden ajan. Alkaa tuntua siltä, että on aika lukea sen. :)

      Poista
  22. Minä luovutan. Olen koittanut pääni puhkia miettiä jotain vielä näiden mainittujen lisäksi, mutten saa mieleeni mitään. Ja huomasin myös, että olen tainnut lukea harvinaisen vähän Lontooseen sijoittuvia kirjoja, hassu huomio, en ollut tullut ajatelleeksi asiaa koskaan aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, vaikka luovutit tässä, niin sait varmasti uusia lukuvinkkejä?

      Poista
    2. Jeps, niitä kyllä sain - kiitos kaikille ahkerille vinkkaajille :)

      Poista
  23. Minulla on menossa J.M. Barrien elämäkerta ja sen perusteella Peter Pan on todella lontoolainen juttu - Kensington Gardenilla oli iso rooli Barrien elämässä. Onneksi tuli käveltyä puistossa pitkä kierros omalla Lontoon-reissullani toukokuussa - nyt vaan vähän harmittaa kun onnistuin silti missaamaan Peter Panin patsaan. Ensi kerralla pitää mennä sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla, Barrien elämäkerta olisikin kiinnostavaa lukea! "Kadonneine poikineen" kaikkieen ristiriitainen ja kirjallisesti lahjakas persoona. Se Peter Panin patsas on kiehtova. Kannattaa etsiä se seuraavalla Lontoon-reissullasi!

      Poista
  24. Miten olisi Neil Gaimanin Hautausmaan poika tai Neverwhere - maanalainen Lontoo? Molemmat ovat todella hyviä kirjoja ja sijoittuvat Lontooseen. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Notkopeikko, kiitos vinkeistä. Neverwhere löytyy jopa omista hyllystäni. Testaan nyt muutamia Lontoo-kirjoja, luen jokaisesta 3-4 ensimmäistä sivua ja katson sitten, mitä alan lukea.

      Poista
  25. Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista