Javier Marías: Rakastumisia

 

Javier Marías: Rakastumisia
Otava, Otavan kirjasto 2012
Los enamoramientos 2011
Suomentanut Tarja Härkönen
Kannen kuva Elliot Erwitt
436 sivua
Espanjalainen romaani

Mitä järkeä tässä on, varsinkaan minun kannaltani. Ei hän peittele sitä, mikä hänen toiveensa on ja mikä häntä liikuttaa, ei hän huijaa minua, ei salaa, se paistaa hänestä liikaakin [--].

Selailin vanhoja blogitekstejä etsiessäni luettavaa ja mieleeni tuli Javier Maríasin romaani Rakastumisia, jonka ostin kirja-alesta vuosia sitten. Ilmestyessään suomeksi 2012 teos sai blogeissa ristiriitaisen vastaanoton, toisia se piti otteessaan ja oli oikea herkkupala, joillekin taas hetkittäin raskaslukuinen.

Ymmärrän hyvin nuo erilaiset näkökannat ja auliisti myönnän niiden vaikuttaneen lukemiseeni. Nimittäin:
Aluksi olin lumoutunut. Romaanin lähtökohta on kutkuttavan hieno. Ja sitten kaikki keskustelut, joita henkilöt käyvät – kaikki se korkeakirjallinen filosofointi – ja miljöö, ihmissuhteet, kerronta.

Ja sitten: kaikki se korkeakirjallinen filosofointi (kyllä, uudelleen), jota sinänsä rakastan, muuttuu jossain parinsadan sivun jälkeen raskaaksi monologinkaltaiseksi, jossa riittää rönsyjä. Tuntuu, ettei romaania jaksa lukea, että se junnaa paikallaan eikä kuitenkaan junnaa. Olisin halunnut keskeyttää lukemisen ja aloittaa jonkun toisen kirjan enkä sittenkään olisi.

Ihastuttava kansi lupaa jotain kevyempää, takakansikin kertoo kujeilevuudesta, joka romaanista ei kuitenkaan löydy. Kirjallisuuden ystäville sen sijaan tiedossa on monenlaista hyvää aina lukuisista viittauksia Marían ammattiin, hän on kustannustoimittaja. Tarja Härkösen suomennos on upea, Maríasin romaanin kääntäminen on varmasti vaatinut paljon. Niin monisyinen, laajalle kurkottava ja silti ahdas kokonaisuus on. Kyse on myös metaromaanista, mistä lukijaa muistutetaan.

Mistä on kyse? Rakkaudesta ja kuolemasta, kaiken monitulkintaisuudesta. Kaikki alkaa, kun María on suosikkikahvilassaan kiinnittänyt jo jonkin aikaa huomiota pariskuntaan, joka huokuu onnea. Jonkin ajan kuluttua hän lukee uutisen, jossa kerrotaan miehen kuolleen puukotuksen uhrina. María tutustuu miehen leskeen Luisaan ja tapaa myös kuolleen miehen ystävän Javier Díaz-Varelan, johon ihastuu.  Rakastumiset eivät kuitenkaan ole yksioikoisia, vaan rakastunut ihminen joutuu punnitsemaan tekojen oikeutuksia.

Ristiriitainen lukukokemus, jota arvostan.

Ian McEwan: Mitä voimme tietää

 

Ian McEwan: Mitä voimme tietää
Otava 2026
What We Can Know 2025
Suomentanut Jaakko Kankaanpää
Kannen maalaus Louise Body: Sail To The Sky
359 sivua
Brittiläinen romaani


Muisti on pesusieni. Muisti imee itseensä aineistoa eri ajoista ja paikoista ja valuttaa sitten sisältönsä kulloinkin käsiteltävän hetken päälle.

Toista sataa vuotta aiemmin, vuonna 2014, runoilija lukee vaimonsa syntymäpäiväillallisilla runon. Runo on jonkinlainen avainteos, mutta se on kadonnut ja askarruttaa kirjallisuudentutkijoiden mieltä. Nyt eletään vuotta 2119, katastrofien seurauksena osa Euroopasta on peittynyt veteen ja maailman väkiluku laskenut. Tutkija Tom Metcalfe selvittelee Francis Blundyn vanhan runon kohtaloa. Sanojen merkitys on valtavampi kuin odottaa voisi.

Dystopiat eivät lähtökohtaisesti ole lempikirjallisuuttani, mutta jotkut lajin teokset (kuten vaikka Kazuo Ishiguron Ole luonani aina tai Solvej Ballen Tilavuuden laskemisesta -sarja) ovat suursuosikkejani. Uskallan sanoa, että sinne suosikkien joukkoon heilahti hetimiten myös Ian McEwanin Mitä voimme tietää, josta tuli myös lempi-McEwanini.

Miten hieno romaani se onkaan! Mitä voimme tietää on upea niin yhteiskunnallisena romaanina, kerrontansa osalta, kirjallisuuskirjana, ihmissuhdekuvauksena kuin rakenteellisestikin. McEwan kirjoittaa kiinnostavia historiallisia risteytymiä meidän ajastamme, muun muassa Ukraina ja Iran ovat esillä. Kuviteltua ja ihan surullisen mahdollista tulevaisuutta on tietenkin ajatus siitä, että Iso-Britannia on peittynyt isoin osin veteen – syyt ovat yksinomaan ihmisten toiminnan, sotaisuuden, seurausta. Ihmisyys on aika samanlaista kuin aina: kilpailevaa ja kyräilevää, ihastuvaa, tosiasioilta piiloutuvaa, herkkääkin.

Kaikkea leimaa myös itseäni alati viehättävä brittiläisyys, kuten McEwanin teoksissa kai aina. Tällä kertaa muun muassa muistoissa olevat (oxfordilaiset) kirjakaupat, illalliset, luonto ennen tuhoutumistaan. Ja tietenmin myös (ei vain brittiläisenä): sivistys, tietty tietoisuus omasta asemasta osana akateemista ketjua.

McEwanin teksti on kauttaaltaan sujuvaa ja siihen on nautinnollista uppoutua. Kaksiosaista romaania ei voi kuitenkaan kutsua helpoksi tai nopealukuiseksi, vaan se on niitä teoksia, jotka palkitsevat kärsivällisen lukijan. Se antaa pureskeltavaa niin yhteiskunnallisesti kuin romaanihenkilöidensä tasolla. Kulttuurihistoriallisia kerrostumia (humanisteille romaanissa on myös runsaasti kiinnekohtia) on paljon – menneestä tulevaan.

Kevät Otavan kirjastossa

 

On taas aika! Instagramin puolella Tiian lukupäiväkirja on yhdessä muutaman muun kirjagrammaajan kanssa järjestänyt laatukirjallisuushaasteita: jo muutaman kerran on syksyisin luettu Tammen Keltaisen kirjaston kirjoja Syksyn keltaisten lehtien merkeissä ja nyt huhtikuussa on luvassa Kevät Otavan kirjastossa. 

Upeaa! Laadukas käännöskirjallisuus on ilo meille kaikille lukijoille. ♥ Ohjeet löytyvät tietenkin Tiian kirjagramista. Aion itsekin osallistua ja pyrin tuomaan postauksia myös tänne blogin puolelle.

Haasteen ja kevään kunniaksi kysyn teiltä lukuvinkkejä: suosittele minulle ja samalla kaikille Lumiompun seuraajille Otavan kirjaston kirjoja. 

Ja vastavuoroisesti vinkkaan kymmenen omaa Otavan kirjasto -suosikkiani tekijän sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä:

* Anita Brookner: Rantahotelli (suom. Eva Siikarla)
* Alba De Céspedes: Kielletty päiväkirja (suom. Anna Louhivuori)
* Jeffrey Eugenides: Middlesex (suom. Juhani Lindholm)
* Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin (suom. Kristiina Rikman)
* Robert McLiam Wilson: Eureka Street, Belfast (suom. Markku Päkkilä)
* Gloria Naylor: Mama Day (suom. Erkki Jukarainen)
* Per Petterson: Kirottu ajan katoava virta (suom. Katriina Huttunen)
* Taiye Selasi: Ghana Ikuisesti (suom. Marianna Kurtto)
* Carol Shields: Rakkauden tasavalta (suom. Hanna Tarkka)
* Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli (suom. Tapani Kärkkäinen)

Kaikista kirjoista löytyy postaus joko Lumiomena-blogista tai Instagramista. Lumiomenan Insta kannattaa ottaa muutenkin seurantaan, koska postailen sinne hieman useammin ja tuon stooreihinkin juttuja. ♥