maanantai 30. joulukuuta 2019

Kirjavuosi 2019 summattuna



Luetun summaaminen tai arvottaminen vuoden päättyessä ei ole helppoa, mutta silti on aina mukava muistella vuoden mittaan luettuja. En ole tainnut ainakaan kovin usein laatia vuoden parhaimpien listaa ainakaan sellaisena, että sijoittaisin kirjat ikään kuin palkintosijoille. Suosikkejani olen listannut eri tavoin, joskus olen maininnut vaikkapa vuoden koskettavimman, kauneimman tai painokkaimman kirjan, toisinaan vuoden herkullisimman.

Nytkään en aio nimetä vuoden parasta lukukokemustani tai listata lukemiani paremmuusjärjestykseen, miten voisinkaan! En voisi, koska lukumieleni vaihtelee ja jo ensi viikolla saattaisin ajatella toisin.  Paljon jää poiskin: Työskentelen kirja-alalla, mutten tuo työkirjoja blogiini kuin poikkeustapauksissa. Tänäkin vuonna olen saanut tehdä töitä monipuolisten kirjojen parissa, joukossa on ollut mm. taiteilijaelämäkerta, lemmenmanauksia, rautakauden lapsia, selkokieltä, seksiopas nuorille, DDR-muistoja, autoilua Euroopassa, Italiaa (Vuoden matkakirja!), iskelmälaulajan ja muotitaiteilijan elämäntarinat, nalleja ja peikkoja, tiedonhankintaa, ja matkaopas lapsille.

Bloggaaminen on kuitenkin eri asia, harrastus, ja blogissa esittelen sellaisia kirjoja, joita luen vapaa-ajallani. Nyt päättyvänä vuonna olen kipuillut blogini kanssa ehkä enemmän kuin aiemmin. Innostus on ollut usein poissa, mutta hiipinyt jostain takaisin. Jossain vaiheessa pohdin jopa, että kirjoittaisin tiiviitä kirjajuttuja vain Instagramiin eikä ajatus ole mahdoton ensi vuonnakaan, mutta toistaiseksi olen pääosin postannut lukemastani sekä tänne blogin että Instan puolelle.

Tuon blogiini enimmäkseen sellaisia kirjoja, joista pidän. Pettymyksiäkin kirjavuoteeni mahtuu, mutta koska olen hyvä jättämään kirjat kesken, on moni itselleni huonolta tuntunut jäänyt joko ns. vaiheeseen tai sitten ihan lopullisesti kesken. Näiden kirjojen joukossa on useita laadukkaita romaaneja, joten ne ovat kyllä löytäneet yleisönsä.

Osa hienoista lukemistani jää tästä listauksesta pois, pidin paljon esimerkiksi Monika Fagerholmin, Maija Muinosen, Omar Pamukin ja Johanna Venhon uusimmista. Niille lämmin suositus, samoin ystäväni Karoliina Timosen Kirjeitä Iijoelle -kirjalle, jonka erinomaiset kirjeet valottavat naisia Kalle Päätalon kirjoissa (Päätaloa en ole koskaan lukenut). Tammikuussa blogiini tuoma Michelle Obaman omaelämäkerta voisi sekin olla mukana listauksessani, Katja Kallion Valkokangastuksia ihastutti sekin.

Kokonaisuudessaan 2019 oli mainio lukuvuosi, jonka aikana luetuista nämä jäivät nyt kirkkaimpana mieleeni – eri syistä ja satunnaisessa järjestyksessä:

Maggie Nelson: Sinelmiä
Sinelmiä on tiivis kirja: 240 lyhyttä tekstiä mahtuu alle sataan sivuun. Kirjan pienen koon ei kuitenkaan kannata antaa millään muotoa hämätä, vaan teos on täynnä kulttuurisia merkityksiä kantavia viittauksia. Sinelmiä kurkottelee ja yltää moneen suuntaan. Lyhyet tekstit ovat luettavissa miniesseinä, joissa on toisaalta lyyrisyyttä ja toisaalta viiltävää realismia (eivätkä nuo kaksi välttämättä sulje toisinaan pois). Säilytän kirjaa kotini työhuoneessa lähellä työpöytääni, jotta voin tarvittaessa lukea pätkän sieltä tai toisen täältä, ja jotta voin saavuttaa rippeitä Nelsonin oivallisesta ajattelusta.

Pajtim Statovci: Bolla
Statovcilla on hallussaan sanojen mahti. Hän käyttää kieltä upeasti, luo sillä uusia maailmoja, muttei kikkaile turhanaikaisia. Bollan erinomaisuus ei tietenkään jää vain kieleen, vaan niin romaanin tematiikka kuin sen rakennekin toimivat. Lukija kokee hämmästystä, kauneutta, inhoa, epätietoisuutta ja ennen kaikkea ihastusta siitä, että käsillä on näin taitavasti kirjoitettu kirja. Bollassa kaikki on kohdillaan: kielen kauneus, rujous, rumuus, vakuuttavuus. Kun kirjan kannet sulkee, jäävät mieleen suru ja ajatus siitä, miten hetki onnea on saavutettavissa muttei pidettävissä.

Joel Haahtela: Adèlen kysymys 
Haahtela on yksi suosikkikirjailijoistani, mutta Adèlen kysymys osoittautui ensin vaikeaksi palaksi, koska romaanihenkilön itsensä ja samalla jonkun suuremman etsintä vieroksutti kaltaistani ikuista epäilijää. Haahtela ei kuitenkaan olisi Haahtela, jos hänen tekstinsä ei lopulta kietoisi pauloihinsa. Kuten suurin osa Haahtelan tuotannosta, kulkee Adèlen kysymyskin ajatuksissa lukemisen jälkeenkin. Ennen kaikkea se käännyttää puolelleen, lohduttaa, haastaa pohtimaan ihmeitä – tuo valoa. Teos on mielessäni kasvanut koko ajan, se on oikea helmi kirjaksi.

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista
Viime vuona Stroutin Nimeni Lucy Barton ihastutti suuresti ja nyt Kaikki on mahdollista ehkä vieläkin enemmän. En voi kuin ihailla, miten Strout kirjoittaa: kuin ulkoa katsoen, mutta sisälle päästen. Hänen henkilönsä ovat kaikessa rikkonaisuudessaan niin ehjiä, oikeanlaisia. Jos kirjoittaisin fiktiota, haluaisin osata kirjoittaa kuin Strout: hänen tekstissään Amgashin asukkaat piirtyvät älykkäästi, sopivan tunteikkaasti, piikikkäästi ja silti omalla tavallaan kauniisti pientä maailmaa avartaen.

Anna-Kaari Hakkarainen: Dioraama
Jotkut – lopulta aika harvat – kirjat ovat koirankorvakirjoja. Sellaisia, joiden sivuja taittelen lukiessani, jotta löytäisin erityisen merkitykseltä tuntuvia kohtia uudelleen. Teen näin korkeintaan muutaman kerran vuodessa, totta kai vain omistamilleni kirjoille. Hakkaraisen Dioraama on eittämättä yksi koirankorvakirjoistani. Arvoituksellinen, suorastaan salaperäinen, romaani on temaattisesti runsaudensarvi, muttei sisällä kuitenkaan mitään liikaa. Hakkarainen kirjoittaa älykkäästi kuin sanojen illusionisti. Moneen suuntaan kurottavassa romaanissa on paljon kerroksia. Hakkarainen luo uusia maailmoja, jotka ikään kuin rikkovat dioraaman tai lumisadepallon. Ihmeellistä romaania ei voi kirjablogissa selittää, vaan Dioraama täytyy kokea.

The Year of Magical Thinking (ilmestynyt myös suomeksi, nimellä Maagisen ajattelun aika) on surukirja, mutta samalla se on myös lohtukirja. Analyyttisyys ja tunteikkuus kohtaavat kirjassa, mikä sopii kaltaiselleni lukijalle (olen analyyttinen itkupilli). Suru on koko teoksen lähtökohta, mutta mukaan mahtuu valoa ja lohtua, henkilökohtaisia muistoja ja yleistä pohdintaa. Lukeminen ei ole raskasta, vaan jotenkin niin hurjan sivistävää ja samalla liki tulevaa. Didion kirjoittaa tyylikkäästi, samalla kertaa toteavasti ja kuitenkin tunteikkaasti. Ihailen tällaista kirjoittamisen tapaa. Tämä kirja minut pohtimaan myös sitä, miten tiiviisti alan joitakin asioita, etenkin ihmisiä, ajatella. Siitäkin enemmän bloggauksessa.

Silvia Hosseini: Pölyn ylistys 
Hosseinin kirja ei ole täydellinen enkä nyökyttele teoksen jokaisen esseen kohdalla, mutta: Kaiken kaikkiaan Pölyn ylistys on innostavaa luettavaa. Hosseinin esseet ovat nopealukuisia, niihin pääsee helposti kiinni. Pölyn ylistystä lukiessaan voi ikään kuin pinota omia kulttuurisia ja yksityisiä kokemuksiaan ja peilata niitä kirjasta löytyviin. Hosseinin onnistuu välittää ”pölystä” – niistä huonoista, rumista tai vähemmän yleviksi määritellyistä kulttuurikokemuksista – valon hiukkasia. Kaikessa voi nähdä puolensa ja puolensa, kokea suoranaista riemua. Pölyn ylistyksen lukeminen itkettää (liikutuksesta) ja naurattaa (vapauttavasti).

Iris Murdoch: Hiekkalinna
Rakastin Hiekkalinnassa kaikkea. Siinäpä se tulikin, lisää pitkässä bloggauksessa.

Meron romaani on sellaista kirjallisuutta, jollaista olen kaivannut Suomeen: romanttista viihdettä niille, jotka kavahtavat romanttista viihdettä. Tällä tarkoitan sitä, että liian usein romanttinen viihde on joko sophiakinsellamaisesti puhtaasti vain hauskaa tai sitten se tahtoo mennä imelän puolelle. Joskus romanttinen viihde lähenee mysteeriä, kuten Kate Mortonin teoksissa, mutta silloin taas hauskuus on piilossa. Meron romaani onnistuu olemaan hauska ja jännittävä. Meron esikoisromaani toisaalta ironisoi ja toisaalta herättää henkiin kaikki romantiikan sankarit ja Lontoon palolta tuoksuvat, viktoriaanisten piknikkien punaviinitahrojen täplittämät kirjat. Tämä synkänsuloinen romanssi puri minuun. Mikä oivallisesti kirjoitettu, aidosti viihdyttävä kirja!

Luin vuoden 2019 aikana paljon muutakin hyvää ja toki myös paljon sellaista, joka unohtuu nopeasti. Uusi lukuvuosi lienee tässä suhteessa samanlainen – tässä vaiheessa on tietenkin vain lukumahdollisuuksia.


Iloista alkavaa 20-lukua!


20 kommenttia:

  1. Ihanaa alkavaa vuotta 2020! Hyviä lukuhetkiä!

    VastaaPoista
  2. Oikein kiva kirjakattaus uoden lopuksi. Monta hyvää kirjavinkkiä, sillä olen lukenut listaltasi vain Bollan, joka jäi minunkin mieleen kirjana, jonka voisin milloin tahansa lukea uudestaan.

    Iloista alkavaa 20-lukua ja lukuiloa ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiitos ja kiva, että sait kirjavinkkejä.

      Hauska ajatella, että nyt alkaa 20-luku. Sitä kohti! ♥♥

      Poista
  3. Minä en innostunut tästä Stroutista, ehkä lukuhetki oli huono. Sinelmiä oli minustakin upea, Pölyn ylistys mielenkiintoinen ja Bolla taattua Statovcia... Hyvää uutta lukuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, joskus lukuhetki on väärä tai sitten luettava kirja ei vaan iske omaan lukupirtaan. Sinelmiä ja Bolla tekivät kyllä vaikutuksen.

      Hyvää vuotta 2020!

      Poista
  4. Kommentoin vain Hiekkalinnaa. Se oli ensimmäinen lukemani Murdoch ja kertakaikkiaan hieno.
    Hyvää lukuvuotta 2020!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margit, Hiekkalinna on upea. Luin kesällä myös Italialaistytön, mutta se jätti vieraaksi. Aion kyllä ehdottomasti jatkaa Murdochin parissa.

      Kiitos samoin, hyvää alkavaa vuotta 2020!

      Poista
  5. En ole lukenut listaltasi mitään, mutta toki mainitsit myös Johanna Venhon. Ensimmäisen naisen luin juuri viime yönä loppuun ja ihastuin todella! Sinun listaltasi minua kiinnostaisi lukea ainakin Bolla, Adèlen kysymys ja ehkä myös Englantilainen romanssi.

    Iloista ja kirjarikasta 20-lukua sinulle! Hauskaa tosiaan, että nyt alkaa 20-luku! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjarakkautta, Ensimmäinen nainen on kyllä upea. Uskoisin, että minun listani kirjoista pitäisit etenkin Haahtelan romaanista. Suosittelen siis sitä ihan erityisen lämpimästi.

      Ah, 20-luku! Hyvää alkavaa vuotta! ♥

      Poista
  6. Kyllä me muutakin samaa on luettu kuin Kaikki on mahdollista, mutta toiset kirjat jäävät muistiin/iholle, toiset katoavat nopeammin. Ach, paitsi tietysti Venhon Ensimmäinen nainen, joka oli kirjavuoteni paras. On itsensä kiduttamista yrittää laittaa kirjoja paremmuusjärjestykseen, kuten itse teen.

    Mukavaa tulevaa vuotta ja minä ainakin lötköilen ihan tarpeeseen, kunnes tuntuu, että taas jaksaa postata. Luen nytkin jo ensi vuodelle, mutta en kirjoita vielä...kirjoista.

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, on luettu paljonkin samaa, mutta tänä vuonna nämä kirjat tekivät erityisen sopen sydämeeni. Ensimmäinen nainen on upea ja jos Anna-Kaari Hakkarainen ei olisi kirjoittanut Dioraamaansa, olisi Venhon kirja ollut mukana ihan kuvan ja luonnehdinnan kanssa. Nytkin ehdottomasti mainintana, hieno romaani! ♥

      Minulla työt pakkaavat päälle heti vuoden alkaessa, mutta bloggaan silloin kun on vapaata ja silloin kun jaksan.

      Ihanaa alkavaa vuotta! ♥♥

      Poista
    2. Niin minustakin:)

      Pölyn ylistys on muuten hieno nimi kirjalle.

      Meidän joulukuu on ollut yhtä hässäkkää ja nyt vasta saan aikaa lukea. Menin onneton lukemaan helmikuussa ilmestyvän kirjan, kun se vaan oli niin kiinnostava aihe ja nyt kukaan ei missään vastaa eli kaikki kai lomalla, että onko embargoa vai ei. Eilen aloitin sitten yhden viime vuoden rästin, mutta luen hitaasti. Uusi vuosi alkaa liikunnalla, levolla ja terveellisimmillä syömisillä, sillä suklaata on mennyt paljon ja jopa pihviä ja tietty sitä gulassia. Keitän just kalalientä nuorten luota tuomistamme perkeistä: ruodot, päät, laakerinlehdet, pippurit, tuoretta tilliä, halottua sipuleita ja tomaatteja, kasvisliemikuutioita ja valkosipulinkynsiä. Sitten siilataan ja...

      Kiitos samoin sinulle!♥♥

      Poista
  7. Hieno kokoelma kirjoja, en ole lukenut noista yhtäkään, mutta Didionin kirjan olen jo pitkään halunnut lukea. Hyvää tulevaa vuotta Katja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, suosittelen Didionia. Aion lukea hänen kirjojaan enemmänkin, Iltojen sinessä itse asiassa luin kesällä, mutten ole saanut tuota sitä blogiini.

      Onnellista uutta vuotta sinulle! :)

      Poista
  8. Hosseinin Pölyn ylistys oli minulle yksi vuoden innostavimmista lukukokemuksista! Vastaavia olisin kaivannut omaan vähän tasapaksuun kirjavuoteeni enemmän. Pidin myös Bollasta ja Dioraamasta, ja Didionin kirja houkuttelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, Pölyn ylistys oli kyllä innostava ja monipuolinen, nautin sen lukemisesta. Suosittelen Didionia. Minua kiinnostaisi nyt lukea hänen esseitään, vaikkapa The White Album.

      Poista
  9. Toden totta, paremmuusjärjestykseen asettaminen on väkivaltaa, listaus antaa paremmin oikeutta lukukokemuksille. Ovathan ne aina omanlaisiaan. Listastasi olen lukenut kuusi, ja osa niistä keikkuu oman listani kärjessä. Kiiton taas vinkeistä! Sain lisää pontta ylistää pölyä, joka on minulta jäänyt pyyhkimättä. Hah.

    Antoisaa tätä lukuvuotta, Katja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, niin Katja on keksinyt kuin välimuodon. Usein kompromissi on paras. Taidan olla masokistinen tyyppi sitä oikeasti sisäistämättä. On tuskaa laittaa kirjoja paremmuusjärjestykseen, mutta joskus, joskus on niin huojahtavaa nostaa ensimmäiseksi joku timantti, josta tietää, että se ei ikinä unohdu. Yksi esimerkki tällaisesta oli Ofelian suru, toinen Kirkkaus ja kolmas vaikka Blondi!

      ♥♥

      Poista
  10. Viime vuoteesi on kuulunut upeita lukukokemuksia, joista jotkin ovat tuttuja minullekin.

    Toivotan sinulle ihanaa ja inspiroivaa Uutta Vuotta ja uutta vuosikymmentä! ❤️ t. Kaisa Reetta

    VastaaPoista