torstai 5. joulukuuta 2019

Siri Hustvedt: Muistoja tulevaisuudesta



Siri Hustvedt: Muistoja tulevaisuudesta
Otava 2019
Memories of the Future 2019
Suomentanut Kristiina Rikman
Kannen kuva Mauro Grigollo
394 sivua
Arvostelukappale
Yhdysvaltalainen (mahdollisesti) autofiktiivinen romaani

Me kaikki kärsimme ja kaikki me kuolemme, mutta sinä, joka luet tätä kirjaa juuri nyt, et ole vielä kuollut. Minä saatan olla kuollut, mutta sinä et. Sinä hengität sisään ja ulos lukiessasi, ja jos pidät tauon ja lasket käden rinnallesi, tunnet sydämesi lyövän, ja huone jossa olet, on valoisa, valoa tulvii sisään ikkunasta tai lampusta tai näyttöruudusta, joka valaisee sivua ja osaa ruumiistasi kun luet.
Kirjailija S. H. muistelee elämäänsä: lapsuuttaan Minnesotassa muiden norjalaisjuuristen ihmisten parissa, nuoruuttaan New Yorkissa, kirjailijuuttaan, aviomiestään. Kuusikymppinen kirjailija S. H. on aivan kuin kirjailija Siri Hustvedt  paitsi että Hustvedtin mies on kirjailija Paul Auster ja S. H.:n puoliso luonnontieteilijä Walter.
Siri Hustvedtin Muistoja tulevaisuudesta on kirja, josta tekisi ensialkuun mieli vetää yhtäläisyysmerkit kirjailijan omaan elämään, lukea teosta autofiktiona. Ja sellainen kirja voi toki ollakin, mutta samalla se laajenee romaaniksi, henkilöhahmonsa muistelmiksi, tarinoiksi tarinan sisällä, kulttuuristen esikuvien ylistykseksi, identiteettipohdinnaksi, fiktiiviseksi muisteluksi (ja kuka tietää, ehkä oikeaksikin).
Hustvedtin romaani koostuu sen nykyhetkestä 2010-luvun loppupuolella, S. H.:n nuoruusajan muistiinpainoista sekä hänen kirjoittamastaan romaaniluonnoksesta. Kaiken keskiössä on kovasti Hustvedtin oloinen S. H., joka nuoruutensa New Yorkissa tuntee olonsa ensin yksinäiseksi, mutta ennen kaikkea vapaaksi. Yksinäisyys helpottuu S. H.:n tutustuessa Whitneyhin ja päästessään tämän myötä osaksi viiden naisen porukkaa, “viiden jengiä”. S. H.:n seinänaapuri Lucy Brite puolestaan kiehtoo nuorta kirjailijaa niin, että hän saa salakuuntelemastaan Lucysta aiheen tekstilleen. S. H.:n nykyhetken ajatuksia määrittävät ikääntyminen, parisuhde, edelleen kirjailijuus, ja oman äidin muistisairaus.
#metoo on kirjassa mukana sekin, 1970-luvulla tapahtunut saa S. H.:n hankkimaan veitsen. Kirjailijuuden alkutaipaleen kuvauksessa saa S. H.:n nuoruudenaikainen käsikirjoitus paljon tilaa: lähestulkoon kokonaisia lukuja S. H.:n käsikirjoitusta sellaisenaan kuin se romaanissa halutaan esittää. Tämä ei osu aivan minun lukumakuuni: mielestäni Muistoja tulevaisuudesta toimisi ilmankin. Mukana on myös Hustvedtin piirroksia, jotka osaltaan tukevat tekstiä. Hustvedt on taitava karikatyyrien tekijä.
Kokonaisuus on siis runsas, muttei liiallinen. Hustvedt kirjoittaa koko ajan taidolla, tietenkin, mutta hän myös eksyttää lukijansa  ainakin sellaisen, joka lukee kokonaisuutta väsyneenä. Muistoja tulevaisuudesta ei ole millään muotoa yhtenäinen tai ehjä romaani, autofiktio tai mikälie, mutta sellaiseen se tunnu edes pyrkivän ja miksi pitäisikään.
Lukukokemuksesta kasvaa ihastuttava, mutta ristiriitainen: osa viehättää, osan tekisi miltei (muttei ihan) mieli hyppiä yli. Lukijan kannalta tärkeintä on Hustvedtin taitavuus kirjoittajana. Hän kirjoittaa aina niin hyvin, että hänen kirjoittamanaan lukisi mielellään lähes mitä tahansa. Hustvedtin onnistuu kaiketi aina yhdistää tietynlainen korkealentoisuus ja maanläheisyys: romaanihenkilönä hän (tai nyt: S. H.) on toisaalta kuin itsenään lähellä lukijaansa ja toisaalta jossain saavuttamattomissa. Lopputuloksena lukija enimmäkseen viihtyy, koko ajan sivistyy ja hetkittäin joutuu hukkapoluille.

Tässä kaikessa Muistoja tulevaisuudesta on taattua Hustvedtia.

4 kommenttia:

  1. Oiva postaus tästä moninaisiin muistoihin taipuvasta tulevaisuudesta!
    Lukiessa välillä suorastaan ärsytti, ja teos jätti ambivalentin tunteen valtaan haastaessaan ylihypintään, jonka Hustvedin eittämätön taitavuus ja liki maaginen ote lukijastaan estivät. Lopputulemana erilainen, vaan ei tyhjäksi jättävä ja kiintoisa teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, miten hyvin puet tämän sanoiksi: "...teos jätti ambivalentin tunteen valtaan haastaessaan ylihypintään, jonka Hustvedin eittämätön taitavuus ja liki maaginen ote lukijastaan estivät." Juuri noin! En voinut hyppiä yli, koska Hustvedt kirjoittaa niin taitavasti, mutta silti ärsyynnyin osin. Kiinnostavaa!

      Poista
  2. Katja, kirja on tosiaankin sirpaleinen. Onko se sitä Hustvedtin taiteellisuutta sitten, mutta olin itsekin aika uupunut kun luin tätä ja lopulta annoin luettua hautua, että löysin itselleni tärkeät kohdat: Olenhan kuitenkin niin pitänyt Sirin kirjoista, mutta tämä ei mene tietenkään ohi KMR:n. Sirin äitihän sanoo hänelle siellä vanhainkodissa, että 'kirjoitat itsestäsi'. (Tämä muistin varalta.) Kun kirja on valmis Siri vie sen äitinsä yöpöydälle ja toivoo, että tämä ei lue kirjaa 'liian tarkasti' eli hän lienee tarkoittanut 'vatkaamista' yms.

    Kun luin sinun ja Takkutukan kommentteja, tekee mieli sanoa se yksinkertaisemmin. Siri haluaa on paras! Hänen kunnianhimonsa ajaa häntä toisinaan niin merkillisille poluille ettei tosikaan. Vapiseva nainen ja KMR ovat edelleen minulle Siriltä suosikkejani. Lumous oli minusta harjoitus KMR:ä varten.

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, totta: Siri Hustvedtin kunnianhimo ajaa hänet varmasti omanlaisilleen poluille. KMR on minunkin suosikkini, pidin myös Kesästä ilman miehiä. Amerikkalainen elegia ei ollut minulle, Lumous oli.

      ♥♥

      Poista