Linea Maja Ernst: Napaan asti
Gummerus 2026
Kun til navlen 2024
Suomentanut Onerva Kuusi
Kannen maalaus Clara Selina Bach
279 sivua
Tanskalainen romaani
* Kirja saatu kustantajalta markkinointikappaleena *
On hiljaista. Kaikki nukkuvat, maailma pidättää hengitystään, ja tämän pienen järvenrannan hiljaisuus on yksin hänen [--].
Etsitkö kirjaa, jonka voisi sijoittaa moneen lukuhaasteeseen?
Queer-lukuhaaste, Helmet-lukuhaasteen monet kohdat, Bookish summer sundays, Pohjoismaat, kansitaidehaaste jne.
No, olen huono seuraamaan lukuhaasteita ja luulen, että monet mainitsemistani ovat jo edelliskesien kukkasia tai menneiden talvien lumia, mutta ainakin kolme ensin mainittua pyörivät parhaillaan. Niihin kaikkiin Linea Maja Erntsin Napaan asti sopii mainiosti, sillä romaanista on todellakin moneksi. Se on kuvaus ystäväporukasta kesämökillä, sen kansi on kaunis (Helmet, kansitaidehaaste), siinä seksuaalinen suuntautuminen on moninaista (queer-lukuhaaste), se sopii kesän lukulistalle ja onhan siinä metsää ja odotuksia (Bookish summer sundays), se on tanskalainen kirja ja siksi menee niin Pohjoismaat- kuin maailman ympäri -haasteisiin. Ja tietenkin ilman lukuhaasteitakin sen voi lukea (kuten itse tietenkin tein).
Lukuhaasteet tulivat mieleeni romaania lukiessani, kun mietin miten moneen suuntaan teos kurottaa. Sen lähtökohtana on opiskeluaikainen ystäväjoukko, joka viettää kesäisiä päiviä maaseudulla. Kaikki on jotenkin ihastuttavasti mielikuvien tanskalaista: rento ote ja sellainen boheemi tyylikkyys, ihmisten tuleminen ja meneminen, illalliset joiden aikana asiat pysyvät tai muuttuvat, joiden aikana joku aika esittää jotain toisille tai itselleen. Romaanin kolmekymppisillä on omat kasvukipunsa, ja niitä riittää.
Kuulostaako tutulta? Osalta viime vuosien milleniaalikirjojen jatkumoa. Ehkä. Toisaalta Ernstin romaanissa on huikeita ja pysäyttäviä kohtauksia, kuten vaikkapa tämän postauksen alkuun nostamani haave saada olla yksin tai yhden keskeishenkilön Sylvian ajatukset kirjallisuudesta ja elokuvista, fiktiosta.
Ernst kirjoittaa läsnäolevin ja luontevasti kuvailevin virkkein, ei kuitenkaan välttämättä niin rennosti kuin saattaisi odottaa. Napaan asti on kyllä hyvin kirjoitettu ja suomennettu romaani, jossa kaikki on kohdallaan mutta jokseenkin asetelmallisesti, itsetietoisesti kirjoitetun oloisesti. Toisaalta miksikäs ei, sillä ehkä itsetietoisesti kuuluukin kirjoittaa henkilöistä, jotka määrittelevät itseään (osin pilke silmäkulmassa) ja ajattelevat, että juuri kyseenalaistamisessa, hämmentämisessä hän voisi olla avuksi.
En ihan täysin lämmennyt tanskalaisen ystäväporukan noin kuudelle vuorokaudelle mökillä. Silti ihastelen Ernstin tarkkanäköisyyttä ja henkilöhahmojen moninaisuutta. Summaten: romaani on monella tapaa viihdyttävä, napaan asti itsetietoinen ja kolmekymppisen luovan luokan tempoilua osuvasti kuvaava.
