Kesän päätteeksi: Paavolan tammi, Tukholma, Nick Cave

Viimeisimmän IrisMurdoch -postaukseni yhteydessä pohdin sitä, miten hankalaa bloggaamisesta on nykyisin saada otetta. Ehkä syynä on kyllästyminen: toistakymmentä vuotta kirjabloggausta. Ehkä syynä on se, että olen töissä kirja-alalla ja vaikka en juuri teekään töitä romaanien kanssa, ei tietokoneen äärellä istuminen vapaa-aikana jaksa aina kiehtoa. Ehkä syytä ei voi edes tietää. Sen tiedän, että luen edelleen (tietenkin!) paljon, mutta en sitä, alanko jatkossa kirjoittaa tänne pienempiä kirjajuttuja, keskitänkö vapaa-ajan lukemisesta kertomisen Instagramiin (klik sivupalkista) vai lisäänkö tänne Lumiomenaan tällaisia muita juttuja kirjojen lomaan. Jonkinlaisen tuoreuden ja bloggaamisen ilon haluaisin säilyttää, mutta katsotaan.

Nyt siis tällaisen kyllästymisjohdannon jälkeen muutamia loppukesäisiä iloja.

Paavolan tammi

Täällä olen käynyt aiemminkin. En tiedä, onko järkevää autoilla katsomaan yhtä puuta. Puu on kaunis, vuosisatainen, majesteettinen, maaginen. Sitä pitää lähestyä varoen ja vaalien. Haluaisin vielä joskus käydä Paavolan tammella syyssumujen aikaan, mutta toisaalta kaikki puut ansaitsevat arvostusta. ♥



Päivä Tukholmassa

Vuosi sitten meiltä jäi yksi kesäperinne välistä: päivä Tukholmassa heinäkuun viimeisellä viikolla. Tänä vuonna oli jälleen aika käydä länsinaapurimme pääkaupungissa. Emme tehneet reissulla oikeastaan mitään. Kävelimme vain Gamla Stanin kujilla, huomasimme että Harry Potterin syntymäpäivä on sama kuin hääpäivämme, ihastelimme merta hytin ikkunasta, nautimme laivan aamiaisravintolan pöytään tarjoilluista pannukakuista. Kotiin ostimme uuden ovimaton. Nyt tuntuu, että ensi kesänä teemme perheen viimeisellä yhteisellä lomaviikolla jotain muuta, mutta oli toki ihanaa olla vielä tovi irti arjesta.


Conversations with Nick Cave, Musiikkitalo, Helsinki

Kirjoitin Instagramiin ja omalle yksityiselle Facebook-sivulleni suunnilleen, tässä hieman lyhentäen sillä juttuni oli aika pitkä, näin:

Reilut 22 vuotta sitten Ruisrockissa lavalla heilui mustiin pukeutunut, ruodonlaiha mies, joka oli (ehkä) päihtynyt/aineissa, mutta niin taitava. Olin löytänyt Nick Caven musiikin muutamaa vuotta aiemmin ja samalla löytänyt itselleni toisen musiikillisen kestosuosikin Tori Amosin rinnalle. Nämä rakkaudet ovat kestäneet.

Eilen illalla [27.8.] Musiikkitalon lavalla oli edelleen ruodonlaiha mies, mutta tällä kertaa hyväkuntoinen, hyväntuulinen. Conversations with Nick Cave tarjosi hienon illan. Yleisön joukosta kuului monenlaisia kommentteja ja kysymyksiä. Oli mm. Elisa Dayksi (!) esittäytynyt pieni (!) tyttö (jolle Cave lauloi Mermaidsin), keskusteluja häpeästä, unista, autossa työskentelemisestä, Caven jumalasuhteesta ja tylsyydestä. Oli valtava määrä biisejä, jotka muistuttivat miksi Cavesta niin pidän: vimmainen ja loistava Mercy Seat (en melkein kestänyt), ihana Into My Arms, hieno Jubilee Street, tietenkin Stagger Lee (tosin vasta sitten, kun Cave kysyi että halusiko yleisö kuulla sen), sydänkasvoinen West Country Girl jne. Joukossa oli myös The Boys Next Doorin, Caven ensimmäisen bändin, kappale The Shivers, jonka Cave esitti ensimmäistä kertaa koskaan soolona.

Kolmetuntinen meni kuin siivillä. Tällainen illan kuuluikin olla: yllättävä, intiimi, älykäs, melankolinen, lämmintunnelmainen ja osin myös hillittömän hauska. Parasta oli se, miten vahvasti läsnä Cave oli koko ajan, ikään kuin jokaiselle. ❤️

--
Niin, yllä olevan kirjoitin keskiviikkona. Caven konsertti piti sisällään keskustelua ja musiikkia ja Musiikkitalo oli konseptille erinomaisen toimiva paikka. Nyt sunnuntaina olen edelleen kiinni konsertin tunnelmassa. Haluan pitää siitä paljon itselläni ja silti jakaa kokemaani teille muillekin. Olen vajonnut jonnekin hyvän melankolian ja onnellisuuden rajamaille. Suosittelen kaikille, niillekin jotka eivät Caven musiikista välitä, sivustoa The Red Hand Files. Millä taidolla Cave vastailee ihmisten hänelle lähettämiin kysymyksiin. Hänen tekstinsä ovat kuin pienoisesseitä, vielä erinomaisesti kirjoitettuja. Spotify-soittolistallani viikon kuunnelluin kappale on ollut The Girl in Amber.



Koti, syksy

Suosikkivuodenaikani on alkanut. Ulkoilun, kotona olemisen, lukemisen, fiilistelyn aika.


P.S. Huomenna jatkan yhdellä kirjajutulla Instagramissa. Kirja on niin huono, etten ole varma, tuonko siitä rippeitäkään tänne blogiini. Katsellaan!