Iris Murdoch: Italialaistyttö

Iris Murdoch: Italialaistyttö
WSOY 1966
The Italian Girl 1964
Suomentanut Eila Pennanen
Kansi Marita Halko
194 sivua
Brittiläinen romaani

Tunsin sillä hetkellä, että olisin yksinkertaisesti halunnut ravistaa heidät kaikki irti kuin hyönteiset hihastani. Oton nauru, Oton alkoholin löyhkä, kaiken tämän sekava, sotkuinen, henkilökohtainen tuoksahdus tuntui äkkiä edustavan kaikkea sitä mitä inhosin. Näiden ihmisten elämässä ei ollut arvokkuutta, ei yksinkertaisuutta. Muutaman tunnin kuluttua, Luojan kiitos, voisin jättää heidät ainiaaksi.

Edmund palaa kotiin äitinsä kuoltua. Äiti, Lydia, oli ollut manipuloiva ja kontrolloiva. Vanhassa, ilmapiiriltään oudossa kotitalossa asuu nyt Edmundin alkoholisoitunut veli Otto perheineen. Veljekset ovat vieraantuneet toisistaan, vuosien aikana Oton tyttärestä Florasta on kasvanut nuori nainen. Perhe ja koko talo tuntuvat olevan täynnä salaisuuksia, onni tuntuu olevan jossain kaukana jokaisesta. Se, mitä kaikkea menneisyydessä on tapahtunut, on arvoitus. Ratkaisu arvoitukseen tuntuu olevan italialaistytöllä tai -tytöillä, sillä perheellä oli useampikin italialainen lastenhoitaja.

Luin Iris Murdochin Italialaistytön jo heinäkuun alussa Italiassa, mutta jostain syystä en kesällä saanut bloggauksesta oikein kunnon otetta.

Kaiken metabloggauksen uhalla mietinkin nyt julkisesti, että ehkä tällainen pieni, osin luonnosmainenkin juttu luetusta kirjasta on parempi kuin ei bloggausta ollenkaan – ainakin minun näkökulmastani, sillä blogi on koko ajan ollut lukupäiväkirjani. En kirjaa luettujani ylös minnekään muualle, esimerkiksi Goodreadsissa olen laiska mutta sen suhteen voisin kyllä aktivoitua. Instagramiinkaan en kovin usein saa postattua kirjakuvia, jos en ole ensin tuonut luettua blogiini. Tällaisia lyhyitä tekstejä saattaa tulla toisinaan nyt useammin, muuten Lumiomena kuihtuu kokonaan pois. Pidän nyt jonkinlaista bloggausvirettä yllä näin, mutta eivätköhän nämä tekstit tästä vielä pitene. (Ja tämä jaarittelu toikin tekstiin kummasti lisää pituutta...)

Jos bloggaamisesta, niin itse Murdochin romaanistakin on ollut yllättävän hankala saada otetta. Tämä ei johdu siitä, etteikö kirjasta olisi jäänyt mitään mieleen tai etteikö se olisi kiehtonut ajatuksiani. Päinvastoin! Kolmeen osaan jakautuvassa romaanissa ihmisten väliset suhteet ovat kimurantteja, tunnelma on hämärä, tunkkainen ja savun hajuinen – kuin unien painajainen.

Ehkä tämä raskastunnelmaisuus ei sovittunut lukuhetkeen, lomamatkan iltoihin ja arjesta irti olemiseen. Toisaalta Italialainen tyttö on hyvinkin romaani, joka sopii lukea jossain muualla, vieraassa paikassa, sillä Murdochin teoksessa vierautta kokevat oikeastaan kaikki. Kauan poissa ollut Edmund tarkkailee ja näkee enemmän kuin perheen muut jäsenet, mutta mennyt on kulkee kintereillä.  Murdochin taito kirjoittaa kipeistä ihmissuhteista vakuuttaa aina ja romaanin salaperäinen ja apea tunnelma leijuu raskaana mielessäni.

Helmikuussa lukemani Murdochin Hiekkalinna lumosi minut. Italialaistyttö ei tehnyt samaa (ihanuusmielessä), mutta jätti jälkeensä paljon ajateltavaa. Kokonaisuus häiritsi minua, mitä pidän hyvänä: tätä kokonaisuutta ei niin vain nielty kuvassa näkyvän kylmän valkoviinin parina! Italialaistyttö onkin niitä teoksia, jotka kasvavat mielessäni – ihan jo teemojensa ja tunnelmansakin osalta.