Kesä tulee todellakin keikkuen ja kylmähkö sää ei ihan kolota, mutta kaipaan niin lämpimiä päiviä ja iltoja ihan sen vuoksi, että pääsisin lukemaan pihakeinuun. Nytkin aurinko paistaa, mutta tuuli ei lämmitä. No, se lukukeli-infosta tällä kertaa.
Onneksi on upeita kirjoja - ja huikeita kirjakeskusteluja. Viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa järjestetty Helsinki Lit oli monen kirjanystävän unelmien täyttymys. Minunkin, totta kai. Ajatelkaa millaisia keskusteluja, kipakkaakin kritiikkiä, yllätyksiä ja myös tarinankerrontaa yhdelle lavalle voi mahtua! Kirjallisuusfestivaalin tunnelma oli maaginen, miltei harras ja samalla niin hauska, innostava ja monenlaisia oivalluksia tarjoava. Helsinki Lit tarjosi jotain sellaista, jota olen jo kauan kaivannut.
Tapahtumasta ovat kirjoittaneet upeasti muun muassa Suvi Ahola Helsingin Sanomissa ja Simo Sahlman Lukupino-blogissaan. Minä kiittelen järjestäjiä ja kirjailijoita upeasta festivaalista ja aion kyllä ostaa liput ensi vuodenkin Helsinki Litiin. Niin - ja nyt tietenkin luen kahta festivaaleilla esiintynyttä kirjailijaa: bussikirjana minulla on Lena Anderssonin uusin teos, yöpöytäkirjana taas Mihail Siskinin Neidonhius. Molemmista kirjoitan tänne Lumiomppuun, kunhan ehdin. Siskinistä (jonka nimen Blogger-laiskuuttani kirjoitan ilman hattuässää) tulee muuten sittenkin Helsingin kirjamessuille syksyllä. Mikä iloinen uutinen!
Kirjojen ja kirjakeskustelujen ohella ehdin viikonloppuna nauttia ulkoilusta, niin lenkkeilystä kuin pihahommistakin. Vaikkei vielä voi lukea ulkona, niin aina voi valokuvata kukkia. Toivottavasti kukkakuvat eivät kyllästytä; oman pihan tulppaaneita tällä kertaa.
Ulkolukukelejä odotellessa!
--
P.S. Laiturilla-kirja on arvottu laiskan naisen keinoilla eli random-sivustoon turvautuen. Lahjomaton automaatti arpoi....
... voittajaksi numeron 2 eli Kirjallisia-blogin Tainan. Onneksi olkoon! Taina, laitathan minulle osoitteesi meilitse, niin postitan kirjan kesälukemiseksi.
