Leila Lindholm: Herkullisen tuoretta ruokaa

Leila Lindholm: Herkullisen tuoretta ruokaa

Kustannus-Mäkelä 2016
The Fresh Foodie 2015
Suomentanut Laura Beck
Valokuvat David Loftus
Arvostelukappale
Ruotsalainen keittokirja

Kirjabloggaajan kootut selitykset: olen lukenut ja kuunnellut romaaneja, mutta poden armotonta blogilaiskuutta enkä keksi mitään uutta tai järkevää sanottavaa lukemastani. Koneella istumisen sijaan saa lempivuodenaikani alkusyksy minut puuhastelemaan kaikkea: siivoamaan vaatekaappeja, lenkkeilemään jopa kaatosateessa (voin sanoa, että eiliseniltainen viiden kilometrin mittainen hölkkälenkki toi täydellisen uitettu koira -olon :)) – ja leipomaan ja kokkailemaan.

Nyt sitten istun koneella, tietenkin, ja mistä kirjoitan: keittokirjasta. Ruotsalainen Leila Lindholm on Suomessakin tuttu tv-kokki. Hänen kirjansa Pala kakkua on jo jonkinlainen kakkuleipureiden pikkuklassikko, ja ihana kirja se onkin. Myös Vielä yksi pala hurmaa leivontaohjeillaan. Nyt Lindholmilta on suomennettu puhtaisiin raaka-aineisiin perustuva Herkullisen tuoretta ruokaa, jossa on ohjeita aamupalaherkuista pääruokiin ja arkisapuskasta makeisiin herkkuihin.

Herkullisen tuoretta ruokaa on lindholmaisen kaunis kirja. Se jatkaa samaa keittokirjojen hyväntuulisuutta kuin vaikkapa brittiläisen suosikin Jamie Oliverin kirjat: kuvia on runsaasti, taitto on samalla kertaa tyylikäs ja lifestyle-blogimainen ja tietenkin selailemaan houkutteleva. Kuvat sekä ruoka-ohjeita alustavat lyhyet tekstit tempaisevat ikään kuin mukaansa huolettomaan ja rentoon perhe-elämään ja sadonkorjuuajan tunnelmiin. On kuin kirjassa olisi ikuinen elokuu, letkeä meininki, oikea nykyistetty ruotsalainen maalaisidylli – sellainen, johon väistämättä haluaa mukaan.

Pääosassa on totta kai ruoka. Lindholmin ohjeissa on jokaiselle jotakin. On kasviksia, kalaa ja lihaa, on gluteenitonta ja vegaanistakin ruokaa. Pastelliset lippusymbolit näyttävät pikaiselle selaajallekin, kenelle kaikille kyseinen ruoka sopii. Osa ruoista on yksinkertaisia, kuten tänään lounaaksi kokkaamani paistettu kesäkurpitsa pastan kera, mutta joissakin ruoka-aineet saattavat vaatia hieman hakemista. Voi olla, että olen vanhanaikainen ja ennen kaikkea laiska googlettaja, mutta mitä ihmettä on psyllium, jota on useammassa ohjeessa (edit. Kiitos Bleuelle, nyt tiedän! ♥ ). Entä millainen on mandoliiniraastin? Onneksi ohjeita voi soveltaa omaan käyttöön, mandoliiniraastinta en ole nähnytkään, mutta juustohöylällä sai vuoltua ohuita ja pitkiä siivuja kesäkurpitsasta. Kokonaisuudessaan ohjeissa on paljon kokeilemisen arvoisia, esimerkiksi paistettu kuha ja sitrus-risonisalaatti tai paahdettu myskikurpitsa chevren kanssa kuulostavat mieleisiltäni ruoilta.

Herkullisen tuoretta ruokaa on rakennettu selkeästi, mutta jos jotain jäin kaipaamaan, niin ruoka-ainepohjaista hakemistoa. Nyt hakemisto on vain reseptien nimellä ja jos haluan tehdä jotain vaikka punajuuresta, en punajuuren kohdalta löydä kuin yhden graavilohiohjeen, vaikka kirjassa punajuurta käytetään muuallakin. Muuten kokonaisuus on huoliteltu ja hauska. Kirja kelpaa paitsi kokkauskäyttöön, myös mukavaksi selailukirjaksi.

Lindholmin aiemmasta kirjasta, Pala kakkua (josta on tullut eräs leivontakirjasuosikeistani), innostuin samalla leipomaan amerikkalaista omenapiirakkaa, oikeaa Mummon Ankan piirakkaa. Meilläkin omenapuut notkuvat, vaikka puumme eivät ole edes kovin vanhoja. Loppukesän ja alkusyksyn ihanuutta on sekin, että voi tuoksutella omenahilloa ja haaveilla olevansa leipurimestari vaikkapa juuri Lindholmin kirjojen myötä.

Kirjamatsi 5: David Walliams vs. David Walliams

Kirjamatsi 5: David Walliams x 2

Lievästi ärsyttävä norsu
Kuvittanut Tony Ross
Kustannus Mäkelä 2015
The Slightly Annoying Elephant 2013
Suomentanut Raija Rintamäki
28 sivua
Brittiläinen lastenkirja

Poika ja mekko 
Kuvittanut Quentin Blake
Tammi 2015
The Boy in the Dress 2008
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta
220 sivua
Brittiläinen lastenromaani


Kirjamatsi kuulostaa vauhdikkaalta, kun on olemassa Literary Death Matcheja ja kaikkea muuta. Täällä Lumiomenassa kirjamatsit ovat olleet ajoitukseltaan verkkaisia, sillä ensimmäisen pidin keväällä 2012 äänikirjoista ja viimeisimmän syksyllä 2013 oman lapsuuteni sarjakuvista. Olen toki aikonut pitää kirjamatseja useamminkin, mutta vasta nyt, Lumiomenan vappuiloitteluna kotona nautittujen munkkien ja siman lisäksi, on pitkästä aikaa kirjamatsin aika:

David Walliams vs. David Walliams!

David Walliams on brittiläinen käsikirjoittaja, näyttelijä ja kirjailija, jonka viime vuonna julkaistu lastenromaani Herra Lemu ihastutti meillä suuresti paitsi hauskuudellaan, myös yhteiskunnallisuudellaan. Tänä vuonna Walliamsilta on suomennettu kaksi kirjaa: "taiteilijanero" Tony Rossin kuvittama kuvakirja Lievästi ärsyttävä norsu ja Quentin Blaken kuvittama lapsille ja varhaisnuorille suunnattu romaani Poika ja mekko. Miten käy Walliamsilta norsut, entä miten poika paljeteissa? 

Erä 1: Tarina

Norsu: Eräänä päivänä Sami-pojan kotiovelle kolkutetaan. Siellä ei kuitenkaan ole ostoksilta palaava äiti, ei kaveri eikä edes postinkantaja, vaan siellä on suurensuuri, jättimäinen, hirmuisen kokoinen norsu. Sellainen norsu, joka on päättänyt asettua taloksi Samin kotiin. Norsu antaa passuuttaa itseään ja Samia se haukkuu tuon tuosta sanoilla "senkin hölmö". Sami-parka, norsu on ihan kauhea ja kirjan nimen mukaisesti ärsyttävä - sana lievästi kun näyttää olevan norsun itsensä lisäämä. Tarina ei ole Samin kannalta kovin ylevä missään vaiheessa ja norsu tylyttää poikaparkaa sen minkä ehtii. Tarina on sanalla sanoen ärsyttävä.

Poika ja mekko: 12-vuotias Dennis asuu isänsä ja isoveljensä kanssa ja pelaa jalkapalloa. Äiti on muuttaanut pois. Jalkapallon lisäksi Dennisiä kiinnostavat kovasti kauniit vaatteet ja hän lukee salaa muotilehtiä, etenkin Vogueta. Jälki-istunnossa Dennis tutustuu ihanaan Lisaan, joka on tuntee muotia ja yhdessä he alkavat suunnitella Dennisille asukokonaisuuksia. Mitä tapahtuu, kun Dennis menee kouluun paljettimekossa? Walliams kertoo tarinan huumorilla ja suurella sydämellä, varmaotteisesti. Lukija saa Dennisin mukana nauraa ja liikuttua, kokea vääryyttä ja hankkia uudenlaista ymmärrystä. Jaana Kapari-Jatan suomennoskin toimii upeasti.

Pisteet 1-2 Pojan ja mekon hyväksi. Molemmat kirjat ovat tarinavetoisia ja Walliams kyllä koukuttaa lukijansa. Lievästi ärsyttävä norsu ei annan lapsilukijoiden kannalta kovinkaan paljon armoa, mistä miinusta. Kenelle se on oikein kirjoitettu? Poika ja mekko sen sijaan jatkaa samalla erilaisten ja silti niin samanlaisten ihmisten kuvauksella kuin Herra Lemukin; Tarina on toki erilainen, mutta miksei poika saisi pitää mekkoa? Hyvä, kaunis ja sopivasti opettavainen, raikas tarina.



Erä 2: Kuvitus ja ulkoasu

Jaahas, tämä on vaikein osuus. Pojan ja mekon on kuvittanut Roald Dahlinkin kirjoista tuttu Quentin Blake ja kuvitus jälki on tietenkin elävää ja mahtavaa ja hyvää. Sitten taas Lievästi ärsyttävä norsu on Tony Rossin kuvittama. Pikku prinsessasta tutun kuvittajan kynänjälki on jättänyt Lievästi ärsyttävään norsuunkin jotain tuttua... Onnistuneitahan nämä kuvitukset ovat: ihmiset elävän näköisiä, norsu juuri sellainen ahne ja kiukkuinen kuin teksissäkin.

Molemmat kirjat ovat sattumoisin punakantisia, mikä on aika tehokasta. Lievästi ärsyttävä norsu on SUURI, kuten norsukirjan pitääkin olla. Poika ja mekko normaalia lastenromaanikokoa. Pojan ja mekon takakannesta tein itseäni miellyttävän bongauksenkin. ;)

Tässä erässä ei ole voittajaa, molemmat ovat onnistujia.

Tasapeli: 1,5-1,5


Erä 3: Hauskuus

Nyt ollaan asian ytimessä ja lyhestä virsi kaunis: Lievästi ärsyttävä norsu on hauska - julmien ihmisten mielestä. Norsu tekee kerrassaan hassunhauskoja asioita, jos on sitä mieltä, että pienen pojan kodin saa sotkea, pyörän rikkoa ja poikaa haukkua. Pojassa mekossakaan ei ole varsinaisesti mitään hauskaa, toivon, sillä ihmisillä pitäisi olla oikeus pukeutua oman itsensä mukaisesti. Hauska kirja silti on: lukijaa naurattaa, kun omat koulukaveritkaan eivät tahto tunnistaa Dennisiä. Kirjassa on kuitenkin paljon muutakin kuin naurua.

Ehkä kummassakaan kirjassa kyse ei olekaan hauskuudesta, vaan rajoista ja niiden rikkomisesta? Norsun kohdalla rikki menee vain Samin kodin esineet ja varmasti luottamuskin. Pojassa ja mekossa rikotaan rajoja - melko maltillisesti kuitenkin, mutta tavalla, joka lisää kanssaihmisten ymmärtämistä oli kyse sitten pojasta mekossa, isästä vanhojen sukupuoliroolien takana tai ranskan opettajasta luokassaan. Pojassa ja mekossa Walliams tavoittaa sen hauskuuden, joka saattaalempeästi avata uudenlaisia maailmoita.

Ja kyllä Poika ja mekko myös naurattaa, Lievästi ärsyttävä norsu vain vihaisesti ja kylmästi.

Pisteet taas kerran 1-2 mekkopojan hyväksi.


Erä 4: Vastaanotto yleisön keskuudessa

Lievästi ärsyttävä norsu sai kokonaiset seitsemän lukijaa: neljä lasta ja kolme aikuista. Kirjaa lukivat siis minun lisäkseni mieheni ja vielä meillä vieraisilla ollut mieheni sisar. Lasteni 2- ja 5-vuotiaat serkut kuuntelivat kirjaa hiirenhiljaa. Kaksivuotias ei varmaankaan saanut vielä kovin paljon irti, mutta viisivuotias jäi ihmettelemään, että missä Samin äiti oli. Mieheni sisar piti kirjaa ärsyttävänä ja mietti jo vaihtoehtoisia loppuja kerrottavaksi omille lapsilleen. Omat 7- ja 9-vuotiaat lapseni ovat ehkä ylittäneet kuvakirjaiän, mutta lukevat silti mielellään kuvakirjojakin. Heistä kumpikin oli kirjan luettaan vihaisia kuin peppuun ammattu karhu. He kokivat Samin puolesta suurta vääryyttä ja yhteen ääneen huusivat, että kirja on "huonoin, mitä ollaan koskaan luettu". Silti he lukivat kirjan uudelleen ja taas uudelleen - ja olivat edelleen sitä mieltä, että kirja on huono. Esikoinen olisi leikannut kirjan saksilla kappaleiksi, kuopus vienyt kirpputorille myyntiin ja tullut siten rikkaaksi. Toistaiseksi kirja on edelleen täällä kotonamme, mutta ärsytystä se herättää enemmän kuin lievästi. Me perheen aikuisetkin suremme Sami-paran puolesta, mikä kamala, kamala norsu!

Poika ja mekko puolestaan sai hyvin erilaisen vastaanoton. Luin sen ääneen tyttärelleni, jotta pääsin itsekin mukaan tarinaan ja lisäksi tyttäreni luki sen kertaalleen itse. Kirja oli hänelle niin mieluinen, että hän otti kirjan kouluun Lukuviikolla ja esitteli sen omana lempikirjanaan. En voi olla vertaamatta kirjaa Herra Lemuun, jonka idea on ehkä aavistuksen omaperäisempi, mutta yhteiskunnallinen ja hauska on Poika ja mekkokin. Kaiken lisäksi siinä on sellaista tarinavetoisuuden ja ei-imelän sydämellisyyden yhteensovittamista, josta pidän lastenromaaneissa ihan erityisesti.

Pisteet nyt vain Pojalle ja mekolle 0-3.


Tuomio

Lievästi ärsyttävä norsu 3,5 - Poika ja mekko 8,5

Oho, aika ylivoimaista. Onnea voittajalle! Hip hurraa ja hauskaa vappupäivän jatkoa kaikille muillekin! 


(Ja vaikka norsu nyt ärsyttikin, ei se ole huono kirja sekään. Kyllä David Walliams vaan osaa!)