sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Runoja: Maaria Päivinen, Katriina Ranne, Pirjo Suvilehto



Maaria Päivinen: Sinun osasi eivät liiku
Kustantaja: Ntamo 2014
Kansi: Teemu Ikonen

Katriina Ranne: Ohikulkijan tuoksu
Kustantaja: Gummerus 2014
Kansi: Eevaliina Rusanen, kuva: Karin Lips/Trevilion Images

Pirjo Suvilehto: Morfeuksen koirat
Kustantaja: Ntamo 2013
Kuvitus: Reijo Kärkkäinen


Runot, nuo kiehtovat, ihanat ja joskus hankalat! Luen mielelläni runoja, mutta tuon niitä harvoin blogiini. Nyt esittelen teille lyhyesti kolme kotimaista runokokoelmaa. On ehkä väärin verrata kolmea niinkin erilaista runokirjaa enkä suoranaista vertailua teekään, vaikka tiedän jo oman suosikkini. Blogiani seuraavat tuntevat taipumukseni pitkään sanailuun sen sijaan, että avaisin lukemaani lyhyesti ja ytimekkäästi. Nyt pyrin napakkuuteen, kerron lopussa miksi.


[--] oi, kuinka äänelläni tyynnyttäisin Shelleyn lintukynän kirjoittamat sanat ambientin avantgardistisen
astraalisävelten avaruudessa
masennusta lamaavat melodian pätkät
Morfeuksen koirien haukahdukset
tauot 
( )
[--]

Pirjo Suvilehdon Morfeuksen koirat vie nimensä mukaisesti unenomaiseen maailmaan. Maailma ei ole utuisen haaveellinen, vaan mielen soppeja tarkasteleva, monikerroksinen, vaikeakin. Kolmesta nyt esittelemästäni kirjasta Suvilehdon teos on haastavin. Suvilehto sekoittaa myyttejä, psykologiaa, seeffereitä ja sielunkokemuksia. Lopputulos on kiinnostava, joskin hieman sekava koiranpentuineen ja abstrakteine energioineen. Suvilehto rikkoo kielen rakenteita, muttei varsinaisesti uudista niitä. Jotkut kielikuvat ovat hienoja, toiset tuttuja arkielämästä, kuten harmaiden päivien jännite, toisinaan ollaan opintosuoritteen äärellä, sitten englanniksi kohdataan Bob Dylan. Suvilehto saa aikaan yhtenäisen runokokoelman, joka on eräänlainen matka tai trippi. Olen lukukokemuksen jälkeen hieman hämmentynyt, mutta ehkäpä tosiaan tämän nähtyääni tiedän. Reijo Kärkkäisen rujo kuvitus sovittuu onnistuneesti yhteen Suvilehdon tarinallisen runokokoelman kanssa.

--

Meidät ripotelty ympäriinsä, mutta sinut
vangitsen tähän
hetkeen joka on pysähtynyt kuvastimessa 
kuva
[--]

Sinun osasi eivät liiku on pysättävä nimi runokokoelmalle. Maaria Päivisen teos vie rakkauteen, herkkään, hellään ja väkivaltaiseen, se kaipaa ja menettää ja haluaa takaisin. Se kuljettaa niin vuoristoveden pinnalle kuin Mellunmäkeen. Päivisen väkeveä tapa käyttää kieltä on huikeaa. En koskaan ihastunut Päivisen romaaniin Pintanaarmuja sen rajuuden vuoksi, mutta huomioin kyllä hänen omaperäisen tapansa kirjoittaa. Runoissa se pääsee täysin oikeuksiinsa: runokieli ja -kerronta ovat vimmaista, raakaakin - ja sitten äkkiä herkkää. Paikoin vastaan tulee rauhallisia suvantoja, joissa lukija voi hengähtää hetken.  Kielen rytmi nuljahtelee runojen tunnelmiin sopivaksi.  En usko, että tulen kovinkaan usein palaamaan Päivisen ilmaisuvoimaisten runojen tunnelmiin, mutta olen varsin vaikuttunut siitä, miten komeasti Päivinen tuo haastavat teemansa yhteen. Runojen kieli ja mieli jäävät myös lukijan sisälle. Vahva esikoisrunokirja.

Sinun osasi eivät liiku on luettu myös blogeissa Leena Lumi ja Villasukka kirjahyllyssä.

[--]
Rakastan sinua niin kuin rakastan hangen ääntä askeleen alla,
niin kuin rakastan lumen alle jääneitä sienipaikkoja
joista en kerro kenellekään.

Se ei blogini lukijoille lie yllätys, että Katriina Ranteen kuulaat rakkausteemaiset runot vetosivat minuun eniten: kaikki hänen runojensa tuokiot, rakkaudet, kaipuu, arki ja käpertyminen tunteisiin. Näistä kolmesta runokirjasta Ranteen Ohikulkijan tuoksu on toki helpoin ja konventionaalisin, mutta minulle se on myös ihanin (!) ja ainoa, jonka voisin ottaa vaikkapa yöpöytäkirjakseni. Vain paikoin pitempien runojen kohdalla tuntuu, että ilmaisu voisi olla tiiviimpääkin, mutta en voi mitään sille, että menetän osan sydämestäni sille, miten sataa suuria hiutaleita ja joulu putoaa, kuinka puhuteltava sinä on kauneinta mitä ajatus voi lähestyä, tai kuinka reisi reittä vasten voi herätä pimeys, jota ei tunne. Ohikulkijan tuoksu on runokirja romantikoille, mutta vailla imelyyttä. Se on ilmaa ja merta ja maata, vettä ja teetä ja totuuksia maapallolla elämämisestä. Ranteen runoissa maailma sikistyy - ja samoin kaltaiseni lukijakin.

Ohikulkijan tuoksu on kirja, johon tulen palaamaan monta kertaa.

Ranteen kirjaa on luettu blogeissa melko paljon, linkitän nyt Saran ja Karoliinan arviot.
--

Olen runojen lukijana fiilistelijä, vaikka töiden vuoksi tunnen jonkin verran runouden kenttää ja tiedän, miten suuria eroja esimerkiksi aseemisella runolla, proosarunolla ja Spoken wordilla voi olla. Romaaneja ja tietokirjallisuutta voin analysoida tarkkaankin, mutta runot haluan pitää itselläni - haluan lukea niitä yksin ja hiljaisuudessa. Tästä syystä en avannut nyt esittelemäni runokirjojakaan sen pitempään. Sanon vain, että olen lukenut niistä jokaista jo muutaman kuukauden ajan, ihastunut, ihmetellyt, hylännyt ne ja sitten kuitenkin palannut niiden ääreen. Pidän usein enemmän yksittäisistä runoista kuin kokonaisista kokoelmista, sillä en halua ahnehtia runoja, vaan pysytellä pienissä tunnelmissa. Luulen, että haen runoilta kuulasta pakahtumisen tunnetta. Jos sen saan, olen onnellinen.

Millainen runojen lukija sinä olet? Tai käytkö runoustapahtumissa, seuraatko runouden kenttää?

17 kommenttia:

  1. Olipa mukava lukea runoista, Ranteen runoista kiinnostuin nyt. Minä olen levoton runojen lukija itse, tälläkin hetkellä lainassa on kaksi runokirjaa mutta hektisen työvaiheen aikana pysähtyminen tuntuu vaikealta ja kirjat lojuvat pinossa.

    Siitäkin huolimatta, tai ehkä juuri siksi, runot voivat päästä todella lähelle ja ymmärrän hyvin valintasi kirjoittaa siten kuin nyt kirjoitit.

    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, Ranteen kirja on ihana. Se on ihana, koska se on niin hyvä, mutta se on myös ihana sillä tavalla, joka saa olon jotenkin samalla kertaa kuulaaksi ja täyteläiseksi ja sellaista kaipasinkin. :)

      On totta, että runot vaativat pysähtymistä enemmän kuin esimerkiksi romaanit. Minä luen runoja mielelläni pätkissä, siis runon sieltä toisen täältä, harvoin kokoelmaa alusta loppuun.

      Poista
  2. Kiva kun kirjoitit runoista. Tuo Suvilahden kirja kiinnostaisi kokeilla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmh, Suvilehto siis, pahoittelen.

      Poista
    2. Bleue, laita mulle meiliä, niin voin postittaa Suvilehdon kirjan sinulle. :)

      Poista
  3. Hyvin samaa mieltä Päivisen runoista. Minä menin niistä vähän sekaisin, sillä nielaisin koko satsin kerralla ja hänen kielensä jäi minuun - tunneiksi.

    Minä luen runon tai runoja joka päivä. Runo on minulle tunnetila, jota yritän jakaa lukoideni kanssa. Ylitse kaiken ovat Södergran, Ahmatova, Vala, Meriluoto,Szymborska, L Onerva etc...,mutta olin positiivisesti yllättynyt Pirkko Soinisen Murretut päivät -kokoelmasta.

    Kiva, että kirjoitat runoista!

    (Meillä on ollut +25 ja kuumempaa luvataan...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Päivisen runot jäävät kyllä mieleen ja sieluun. Ne eivät ole ihan suosikkejani, mutta voimakkaita ja komeasti kirjoitettuja.

      Minä luen runoja kausittain. Nuorena luin useammin ja enemmän, nyt aina tietynlaiseen oloon. Pirkon kirja on yksi parhaista, joita olen viime vuosina lukenut. Se on yksi hyllyni aarteista.

      (Tämä alkukesäinen kuumuus tuntuu nyt hyvältä!)

      Poista
  4. Olen runojen lukijana valikoiva. Runojen kielen ja tyylin täytyy kolahtaa minulle aika lailla täydellisesti, että luen kokonaisen kokoelman loppuun. Romaanin saattaa lukea loppuun ihan vain saadakseen tietää "mitä tapahtuu", vaikka kirjan tyyli tai edes itse tarinakaan eivät niin miellyttäisikään. Mutta koska runoissa on niin vahvasti kyse nimenomaan sanoista, rytmistä ja tunnelmasta, en jaksa kamppailla sellaisten runojen parissa, joiden kieli ja tunnelma eivät kosketa.

    Nuorempana suhtauduin runoihin ehkä turhan juhlallisesti. Ajattelin että runojen lukeminen on hyvin hienoa, ja että runot täytyy ymmärtää läpikotaisin. Jos runo ei avautunut, se oli merkki minun vajavaisuudestani lukijana. :)

    Nykyään suhtaudun runoihin toverillisemmin. Runous voi vedota niin tunteisiin kuin järkeenkin, se voi olla helppoa tai hitaammin avautuvaa, ja parhaimmillaan runo voi avata maailmaan sellaisia näkymiä, joita ei mikään muu kirjallisuuden muoto pysty tarjoamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, valikoivuus on hyvä, luulen. Uskon itsekin olevanini sellainen. Romaanissa tosiaan tarina usein vetää ja keskinkertaistakin jaksaa, mutta runoissa pitää olla jotain muuta. Avautumisen sijasta ehkä joku tunne, hetki, haaste - mikä vain, mutta sen on kannettava.

      Poista
  5. Kuulas pakahtuminen, oi, voiko sen hienommin sanoa. Minä luen nykyään runoja sekä pakahtuakseni että oppiakseni. Runojen äärellä nautin kielestä, kielikuvista, rytmistä, tunnelmasta, älyllisistä oivalluksista, siitä että runo imaisee minut omaan maailmaansa niin syvästi, että on ravisteltava itsensä päästäkseen pois. Hyviä runoja voin lukea aina vaan uudestaan ja uudestaan, eivätkä ne tyhjene. Luen paljon myös runokokoelmia ihan alusta loppuun ja nautin siitä, kun näen miten muoto ja sisältö komppaavat toisiaan. Luen myös runokokoelmia, joista en nauti ehkä emotionaalisella tasolla, mutta luen niitä ymmärtääkseni ja oppiakseni, löytääkseni jotain yllättävää. Voin hihkua ääneen, jos joku on kirjoittanut jonkun asian oivaltavasti. Runous on parhaimmillaan taikaa, jota on hyvin vaikea selittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, sinun runosi pakahduttivat minua - kuulaalla ja parhaalla mahdollisella tavalla. Kiitos! Älylliset oivallukset yhdistettynä kieleen ja kielikuviin imaisevat kyllä mukaansa. Kirjoitit hyvin mietteitäsi runoista, sitä taikaa ei tarvitsekaan selittää, se on koettava.

      Poista
  6. Olipa mukava kurkistus runouteen. Päivisen kieli on tosiaan huikeaa, olen pitänyt siitä sekä romaaneissa että tässä runokokoelmassa.

    Luen todella vähän runoja, mutta tänä vuonna aion parantaa tapani ja P.S. Rakastan kirjoja -blogin runohaaste toimii hyvänä motivaattorina. En osaa tulkita tai eritellä runoja vaan elän ne. Joko ne tuntee sydämessä tai sitten ei, hankala sanoa sen tarkemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, Päivinen on melkoinen kielen taituri. Ihan minun makuuni hänen teemansa eivät osu, mutta etenkin hänen runojaan ihailen.

      Ihanaa, jos olet mukana runohaasteessa! Minä olen töiden kautta alkanut lukea runoja uudelleen, opin ja tunnen.

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Runoharrastuneisuuteni on nykyään miltei nollassa. Minulla on ollut aikoja, jolloin runot ovat olleet huiman tärkeitä, itsekin rustailin niitä tuolloin melkein päivittäin. Muistan, kun jokin lukemani runo saattoi osua suoraan sieluun, vaikuttivat maailmankuvankin kehittymiseen.

    Runorakkaus pitäisi kyllä elvyttää... Tällaiset runopostaukset ovat ihania herättelijöitä, Katja! Kiitos! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kertomasi kuulostaa tutulta. Lukiolaisena ja opintojeni alkuvaiheessa luin paljon runoja, mutta sitten ne jäivät. Nyt olen muutaman viime vuoden aikana tehnyt paluuta. Koetan paitsi lukea runoja, ottaa selvää myös runouden kentästä, jonka aktiivisuutta ihailen.

      Poista
  9. Olipa hauska törmätä tähän postaukseen näin useamman vuoden jälkeen. Olen jälleen kirjoittamassa runokokoelmaa, ja kyllä, edelleen Morfeuksen koirien haastavassa hengessä, mutta sellainen sielunmaisemani on - kuvitusta tulee jälleen Reijo Kärkkäiseltä. Teos ilmestyy ensi keväänä, ja olen kyllä innostunut prosessista. Tällä kertaa ei olle "unessa". Kiitos Lumiomena palautteestasi.

    VastaaPoista