Kirje Iris rukalle

Rakas Iris,

uskallan kirjoittaa rakas, vaikka oletkin kirjan henkilö ja minä taas olen nainen, joka ei kirjoita rakasta edes oikeille rakkailleen. En ole koskaan aiemmin kirjoittanut kirjettä fiktiiviselle henkilölle, mutta juuri sinulle minun täytyy kirjoittaa. Olet nimittäin kulkenut elämässäni mukana kauan, jo yli 30 vuoden ajan.

Ihailen sitä, kuinka olit niin taiteellinen ja samaan aikaan silti luonnonlapsi ja maalaistyttö. Ja miten hyvin pidit oman pääsi! Se on jotain, mikä on minulle tässä iässäkin vielä joskus vaikeaa. Tästä syystä olit ja olet edelleen eräänlainen esikuvani.

En muista, milloin kohtasimme ensimmäisen kerran, mutta jollain tapaa olen tiennyt sinusta aina. Kun olin pieni, katselin kuvaasi äitini kirjahyllyssä olevan kirjan kannesta. Mummolassa taas selailin monia muita luojasi Anni Swanin teoksia. Joskus sitten vaan tartuin sinusta kertovaan kirjaan ja pääsin heti Metsäpirtistä Helsinkiin. Voi, miten vieraalta Helsinki sinusta tuntuikaan! Kaikki ne hienot tytöt muhveineen, säämiskähansikkaineen ja kiharrettuine hiuksineen. Ja sitten olit sinä, joka saavuit Heinosen perheeseen punaposkisena maalaisena, villatumput käsissäsi. Fazerilla ihmettelit paikan loistokkuutta ja kaikkia niitä herkkuja, joita hienohelmainen serkkusi Elsa Heinonen ja tämän ystävä Pappilan Maiju söivät niin tottuneesti. Minä ihmettelen Fazeria joka kerta, kun käyn siellä. Tunnen itseni ihan maalaistytöksi, vaikka toisin kuin sinä, olen matkustanut Euroopassa ja syönyt kaikenlaisia leivoksia. Fazerilla tunnen itseni hieman sinuksi, ja kaikessa maalaisuudessani olen siitä niin ylpeä!

Iris, sinä olet minulle varmaankin se tärkein yksittäinen romaanihenkilö. Jokunen aika sitten lähdin Lukulampun Jennin kanssa sinun jalanjäljillesi, omalle (muhvittomalle) muhviretkellemme, jonka aikana otin paljon kuvia sinun paikoistasi. Tapasimme tietenkin Fazerilla, minkä jälkeen suuntasimme Kaivopuistoon, jonka kallioille kapinahenkisesti karkasit Alina-tädin johdonmukaista ja järkeää opetusta. Pitsinvirkkaus ja hyvät neuvot tekivät sinut tylsäksi, mutta Kaivopuistossa avautuivat maisemat kohti kaukaisia maita ja seutuja, joissa päivä paistoi ja taivas oli iäti sees. Laivoja katsellessani mietin isääsi Henrik Kleweä, joka jätti pikkuisen sinut Seren ja Tanenlin hoiviin. Halusit niin kovasti isäsi perään - ja Ullan luo.

Paras ystäväsi Ullakin saattoi asua Kaivopuistossa, ainakin hän asui komeassa kivitalossa. Kaivopuiston talot lumosivat minut, kuten koko puisto Etelä-Helsinki ylipäätään. Mietin sinua ja Ullaa: sitä, miten ystävyys ei katso luokkarajoja ja miten ikuisuuskaan ei vie ystävyyttä. Ja tiedätkö, Iris, että silloin kun jo aikuisena kävin Firenzessä, ajattelin sielläkin sinua. Mietin ihanaa Ullaa ja hänen kohtaloaan sekä postia, jonka Firenzestä sait.

Helsinki oli kotisi hyvän aikaa ja lopulta totuit elämään kaupungissa. Samoin minä olen huomannut, että pääkaupunkiseudullekin voi kotiutua. Tosin minä en ole koskaan asunut Helsingissä, kuten sinä. Kaikkein onnellisimmillasi olit kuitenkin Metsäpirtissä, sinä luonnonlapsi. Olen niin onnellinen, että lopulta sinullekin valkeni - ja että Kotitähti taivaalla kulki aina rinnallasi. Nyt on kevät ja taivas illallakin vaalea, mutta luulen että sinua on kiittäminen siitä, että rakastan tähtitaivaan katselua. Kun näen pohjantähden, tiedän että maailmalla on naulansa - ja sinulla ja minulla Kotitähtemme.

Kiitos siis, Iris, siitä että olen saanut kohdata sinut monta kertaa. Et ole ainoa kirjallinen ystäväni, mutta olet heistä parhain ja rakkain. Näin äitienpäivän aattona olen erityisen onnellinen siitä, että olet ollut myös isoäitini ja äitini ystävä. Jonain päivänä tyttärenikin toivottavasti tutustuu sinuun.

Kiitollisin terveisin

ikuinen ystäväsi Lumiomenan Katja

--
Kirjeeni taustaa:

Helsinki- ja luontokuvat omiani, Iris rukan kuvitus Martta Wendelinin.
Tämä kirjoitus on saanut inspiraationsa kahdelta taholta: Leenalta saamani Kohtaamisia kirjassa -haaste on alun perin Valkoisen kirahvin blogista Opuscolo. Iris rukan jalanjäljillä taas kävin Lukulampun Jennin kanssa.