Kustantaja: Sanoma Osakeyhtiö 1980, Aku Ankan taskukirja 53
Alkuteos: Micky immer auf Achse 1980
Suomennos: Mary A. Wuorio
Ulkomainen sarjakuvakokoelma, Saksa
Sivuja: 254
Alkuruutu: "Huomenissa Mikki ja Simo Sisu keskustelevat tuomiosta"
Sisu: Suurenmoinen puolustaja, kun sai Musta Pekan vapaaksi.
Mikki: No, tuomarilla oli kiire.
Eihän tiedä, vaikka se roisto ottaisi opikseen
Sisu: Kyllä sinä erehdyt, jos luulet hänen muuttuvan.
Lyön vaikka vetoa, että hän hautoo jo seuraavaa kaappausta.
Loppuruutu: "Niinpä tekeekin."
Eilen esittelemäni Maria Langin romaani suorastaan huusi, että Ei enää murhia! Murhia ei olekaan luvassa, mutta dekkareiden kylkeen eräänlaiseksi sokeriksi pohjalle saa liimautua monisataaosaisen teossarjan julkaisu, jossa roistoja jahdataan niin nyrkit pystyssä kuin meren pohjassa - ja niin roistoja kuin erilaisia rikkomuksia riittää.
Kyse on kirjasta - tai "kirjasta" - jonka hahmot ovat useimmille tuttuja: Musta Pekka, Herkko Hikinen, Merihirviö sekä kokonainen joukko roiston näköisiä anonyymiksi jääviä miehiä, Hessu Hopo, Poliisimestari Simo Sisu ja tietenkin aina niin täydellinen Mikki Hiiri seikkailevat Aku Ankan 53. taskukirjassa Mikki panee tuulemaan (1980). Kirjassa on kaikkiaan kuusi kertomusta sekä Esinäytös. Sarjakuvakertomusten nimet kertovat, kuinka moneen myllytykseen Mikki roistoja jahdatessaan joutuu: on Kasukka, Merihirviö, Diplomaattinen tehtävä, Veijaritarina, Mikki ja merirosvot sekä Sirkusseikkailu. Olen nyt sopivasti työväsymyksen ja esikoisen huomenna alkavan koulutien jännittämisen vuoksi leikkimielellä ja haluan kokeilla, voiko Aku Ankan taskukirjaa arvioida tai esitellä - miten vain - blogissa samaan tapaan kuin romaania.
Mikki ja Mikki. Aina tiellä.
Nimenomaan. Mikki on oma täydellinen itsensä, alati oikeamielinen, reipas, pyyteetön, aina valmiina. Siimahäntä on täydellinen partiopoika ja amerikkalainen unelmavävy. Mikki tulee apuun silloin, kun tarvitaan. Hän joutuu köysiin, seikkailee meren alla, matkailee fiksusti 1980-luvun alussa varmasti vielä melko eksoottisella Madeiralla. Mikki on se, joka käy urheasti päin vaaroja silloin, kun paras ystävä Hessu löysäilee vaikkapa lainelautaillen. Hessu on kuitenkin täydellinen ja uskollinen apuri, hyväntahtoinen ja hieman hömelö kaveri, johon voi luottaa ja jonka äly välähtää yllättävissä paikoissa. Kirjan muukin roolitus noudattaa eräänlaista satukirjojen proppilaista funktionalismia: sankarin ja hölmönnokkelan apurin ohella on viisas mies - Simo Sisu - sekä kokonainen joukko konnia, apureita ja ihailun kohteita. Tai yksi ihailun kohde: Minni Hiiri vilahtaa sivuroolissa. Minnin käskystä Mikki esimerkiksi asioi kaupassa ja kohtaa Mustan Pekan.
Jos Mikki panee tuulemaan -sarjakuvakirjan hahmot ovat kaavamaisia, mutta sympaattisia, sitä ovat kirjan kertomuksetkin. Tarinoilla on selkeä alkuasetelma, varkauksien tai murtojen sarja, helposti arvattavissa oleva kelmi, takaa-ajoa sekä taisteluja ja lopussa kiitos seisoo. Tässäkin suhteessä Mikki panee tuulemaan noudattelee klassisten satujen kaavaa aivan Vladimir Proppin teoriaa mukaillen. Tarinoiden kirjoittajan tai piirtäjän nimeä ei kerrota, mutta saksankielisen alkuteoksen tekijöiden kekseliäisyyttä on ihailtava; Mikki kohtaa niin jopa atomikäyttöisen robottikalan. Ankkapostia luetaan ja kaikki noudattavat yhteiskunnan normeja parhaansa mukaan - paitsi roistot. Kielellisesti Mikki panee tuulemaan on tasaisen laadukasta työtä, se kantaa hienosti Aku Ankkojen mainetta hyvää suomena sisältävänä julkaisuna. Aivan samoihin nokkeluuksiin kuin Aku Ankka -lehdessä ei kuitenkaan päästä.
Mikki panee tuulemaan sopii dekkariteeman päättäjäksi oikein mainiosti, sillä roistoja jahdataan välillä jopa pyssyä heilutellen. Aika kovaksikeittyä touhua!
Mikki panee tuulemaan on minulle tuulahdus lapsuudesta. Se on yhtä kuin koulun jälkeinen päivä, jolloin menin itseäni vuotta vanhemman tytön kotiin (pienessä koulussa meillä oli yhdysluokka 3-4, olimme siis luokkatovereita) syömään suklaa-kauraherkkua kylmän maidon kera ja lukemaan isoa Aku Ankan taskukirjojen pinoa. Kirja ei ole Aku Ankan taskukirjojen kärkikastia, vaan rutiinipokkari osana sarjaa, mutta viihdyttävyydessään Akkarit ovat laatuteoksia omalla paikallaan.
***½ (koska tämä ei ole Aku Taikaviitta tai Mikki Hiiri kummitusjahdissa)
Ihana arvio taskukirjasta :D
VastaaPoistaMikki Hiiri on aina kuulunut ykkösinhokkeihini, ja vielä näin aikuisiälläkin hyppään sekä taskareista että Aku Ankka -lehdestä Mikki-jutut yli :D En vaan kestä sitä.
Morre. :D Omahyväinen Mikki ei itse asiassa ole minunkaan suosikkini, vaan Akua on paljon parempi sympata. Mutta näissä Mikki etsivänä -taskukirjoissa on omaa jännitystään kuitenkin.
PoistaMorren tapaan minäkin pidin enemmän Aku Ankasta. Mutta kyllä nämä Mikki-taskaritkin tuli tietysti luettua. Olen varmaankin lukenut kaikki sata ensimmäistä taskaria ja sen jälkeen satunnaisia kirjoja, sillä aloin tulla liian vanhaksi. Vaikka ei kai kukaan koskaan ole liian vanha Aku Ankkaan, nykyäänkin hyllystäni löytyy Barksia useamman kovakantisen kirjan verran.
VastaaPoistaLukutoukka, sama täällä. Luin nyt Mikki-kirjan siksi, että niiden salapoliisitarinat sopivat paremmin dekkariteemaani. Oli virkistävää lukea tämä, koska en ollut lukenut yhtään taskaria yli 10 vuoteen. :)
PoistaHih, olipa hauskaa kun bloggasit tästä! Onkin eka taskari-bloggaus jonka muistan nähneeni :)
VastaaPoistaTaskarit kuuluivat minunkin lapsuuteenu ja nuoruuteeni. Taikaviitat olivat suurimpia suosikkeja täälläkin!
Elma Ilona, hih ja kiitos! Taskareista ei muuten ole blogattu ainakaan niissä kirjablogeissa, joita seuraan. Aika omituista.
PoistaTaikaviitat olivat ihan parhaita!
Kansi on luetun näköinen, tuöee mukavia ajatuksia mieleen.
VastaaPoistaItsekin pidän Mikki Hiiri vetoisista Aku Ankan taskukirjoista, niitä ensimmäisiä on Mikki kiipelissä ja Mikki ja viidakon vaarat, Mikin lähipiirin kuuluivat mainitsemiesi Hessun ja Minnin ja Poliisimestari Sisun lisäksi se kaveri avaruudesta (en muista nyt nimeä).
Kuitenkin ehkä vielä enemmän pidin näistä Taikaviitta -seikkailuista, joita oli Aku Ankan puolella.
Jokke, tämä taskukirja on mieheni, joka keräsi kirjoja lapsuudessaan. Hän osti kirjat viikkorahallaan. :)
PoistaMinäkin muistan hyvin Mikin kiipelissä sekä Mikin ja viidakon vaarat. Myös Mikki hiiren kuuma kesä oli suosikkejani. Se avaruuskaveri oli Eka Vekara.
Aku Taikaviitta on mielestäni paras yksittäinen Aku Ankan taskukirja.
Oi mitä nostalgiaa, kuluneet kannetkin vielä :D Parhaat Mikki-tarinat ovat kyllä ehdottomasti olleet Mikin dekkaripokkareissa, joista muutamaa osaa olen metsästellyt itselle jo pitkän aikaa (eikä mistään tunnu löytyvän!), Akkareissa muut tarinat veti/vetää enemmän puoleensa.
VastaaPoistaMahtavaa että kirjoitit tästä! :)
Disa, kiva että onnistuin tarjoamaan nostalgiaa. Mikki on parhaimmillaan etsivänä. Oliko sellainenkin kuin Mikki mestarietsivä? Vai muistanko väärin? Sellaista koetin etsiä mieheni taskareiden joukosta, mutta en löytänyt. Siksi otin tämän, koska roistoja tässäkin jahdataan.
PoistaIhana postaus <3
VastaaPoistaJa eläköön Taikaviitta :D (Mikki ei ole minunkaan suosikkini.)
Kiitos. <3
PoistaJa totta, huurraa-huutoja Taikaviitalle!
Ihanaa kun kirjoitit tästä, toit ison hymyn huulilleni (jo silloin kun tämän ensimmäisen kerran luin)! Keräsin koko lapsuuteni Aku Ankan taskukirjoja, ja vaikka lopetin touhun joskus aikuisuuden kynnyksellä, taskareita ehti kertyä reippaasti yli kaksisataa.
VastaaPoistaJa mahdatkohan arvata, kuka on suurin suosikkini kaikista Akkari-hahmoista...? Taikaviitta tietenkin, ja paras taskari on ehdottomasti numero 41, Aku Taikaviitta! (Minua ei ihmetytä enää mikään... :D)
Sara, oli mukava saada hymy huulillesi. :) Mnä ostin taskareita satunnaisesti, mutta mieheni keräsi niitä lapsuudessa niin, että hänen ansiostaan meillä on taskareita ainakin koko 80-luvulta.
PoistaAku Taikaviitasta olen ehdottomasti samaa mieltä. Se on - tietenkin!!! - paras taskari. <3